Hektor on musiikillinen ikirakkauteni 70-luvulta saakka. Yhtenä
Iltana on yksi artistin hienoimpia kappaleita. Neljä vuotta sitten korviini
tarttui Yhtenä Iltana –cover, joka
soi tiuhaan radiossa. Mikäs bändi tämä Sara on? Versio oli hyvä, mutta ei
herättänyt sen enempää mielenkiintoa itse esittäjää kohtaan. Musiikki tulee ja menee.
Kun huomasin ilmoituksen Saran keikasta perjantaina Henry’s
Pubissa, tuo Yhtenä Iltana alkoi
soida korvissani ja pieni mielenkiinnon kipinä heräsi. Lipun hinta oli
kohtuullinen 8 € ja koska vaimo piti myös samasta kappaleesta, päätimme käydä
katsomassa, mikä bändi on miehiään. Onneksi mentiin.
Keikka alkoi kuulaalla syntikkapopilla ilman rumpuja ja
kitaroita. Solisti Joa Korhosen ääni osoittautui hypnoottiseksi.
Siinä on jotain 70-luvun kasevamaista pehmeyttä. Jos et tunne Kasevaa, voit tsekata bändin tästä.
Kun kolmas biisikin mentiin syntikkalinjaa ajattelin, että
bändi on todellakin luonut nahkansa sitten Yhtenä
Iltana –ajan. Olin väärässä. Seuraavassa setissä kaverit ottivat kitarat ja
basson kaulaan ja soundit muuttuivat syntikoinnista raskaamman kitaravetoisen
rokin suuntaan. Muutamassa biisissä käytiin jopa metallin puolella. Kaikesta
huomasi, että kombo on kiertänyt vuosia ja hionut tyyliään siihen, mitä nyt
kuultiin. Yleisöä ei kosiskeltu, vaan Korhonen upposi laulujen syövereihin ja
bändi tuki solistia komeasti.
Yhtenä iltana
Välispiikit loistivat poissaolollaan. Biisin loputtua Joa
sanoi koruttomasti kiitos, ja sitten jatkettiin matkaa. Ainoa pidempi lause
tuli varsinaisen setin lopussa. Nyt sitä Hektoria, Korhonen totesi vinosti hymyillen ja Yhtenä Iltana ensitahdit täyttivät
tilan. Kuin verannan valon vetämät yöperhoset lavan edustalle ilmestyi
toistakymmentä naista ja muutama mies, jotka tanssivat koko kappaleen ajan. Kun
biisi päättyi, porukka palasi takaisin takariviin. Bändi poistui takahuoneeseen
ja hetken odottelun jälkeen palasi soittamaan encoren.
Encoren aloitti Rauhan
Aika, joka kuulosti oudon tutulta. Ahaa, tämä on siis Saraa! Joskus sitä
vain kuulee radiosta ohimenevän biisin, joka jää takaraivoon paljastamatta
tekijäänsä. Erittäin upea rockhelmi, miten minä en ole tätä aikaisemmin
tajunnut? Keikan päätti uusi kappale Tyhmä
Pieni Elämä, joka kuulosti myös hyvältä. Vaimo hymyili vieressäni. Hyvä
että lähdettiin.
Yleisöä keikalla oli harmittavan vähän, vaikka oli
perjantai-ilta. Pohdin tätä keikan aikana ja päädyin seuraavaan teoriaan:
Paikalla oli kolmenlaista yleisöä: uusia syntikkapopista pitäviä faneja,
vanhoja Sara-faneja sekä meitä, jotka tulivat koska Yhtenä Iltana. Bändi tarjoili jokaiselle jotain ja loppupeleissä sekä
syntikka- että metallimusa toimivat hienosti. Voin kuvitella, että alkuaikojen
Sara-faneille bändin muuttuminen on ollut kova paikka, eivätkä rockpuristit
tule enää bändin keikoille. Jos näin on, se on sääli. Sara on nimittäin yksi
kiehtovampia kotimaisia livebändejä. Jonkinlainen mystiikka tämän vähäpuheisen
ja vähäeleisen aktin yllä leijuu.
 |
| Joa Korhonen |
Sara soittaa Ainoat hereillä –kiertueella neljän miehen kokoonpanolla ympäri Suomea. Laulun lisäksi Joa Korhonen soittaa kitaraa, Kristian
Udd bassoa ja syntikoita, Andreas Bäcklund rumpuja ja Marko Kivelä koskettimia.
Keikalla kuultiin mm. kappaleet Laine
kerrallaan, Ainoat hereillä, Se keinuttaa meitä ajassa ja Vielä muodostan varjoni.
Ainoa hereillä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti