Tositarina lapsuudestani 70-luvulla, jolloin kesälomat olivat pitkiä ja aurinko paistoi aina.
Ala-asteen kevätjuhlan päätyttyä lähdin viettämään kesälomaa mummin mökille Miekkaveden rannalle. Kotoa mökille tuli matkaa n.15 km. Pyöräilin sen vaihteettomalla Tunturiponilla reilussa tunnissa. Ennen kesämökin tienhaaraa piti polkea ainakin 100 kilometriä pitkä Maijalansuora, eikä suoran pää tuntunut lähestyvän ollenkaan. Siltä se pienestä pojasta tuntui. Otetaan tuosta matkasta pari nollaa pois, niin ollaan lähempänä totuutta.
 |
| Mummin kesämökki 70-luvulla |
Maijalansuoran varrella, aivan maantien vieressä, sijaitsi pieni lampi. Lampi ei ollut paljoa kerrostalon olohuonetta suurempi ja kuumana kesänä se saattoi kuivua olemattomiin. Pidin lammen rannalla mehutauon kun huomasin vedenpinnassa elämää. Jokin eläin ui minua pakoon vastarannalle. Se oli piisami!
 |
| Tämä piisami ei ole 70-luvulta. Piisamien kuvituskuvaa: Pixabay |
Voi sitä riemua! Piisami jäi vastarannalle katselemaan epäluuloisesti kuin sanoen: "suksi sinä ...kuuseen." Pidimme hetken tuijotuskisaa, kunnes piisami sukelsi lampeen ja minä jatkoin pyöräilyä mökille.
Kohtaaminen oli niin kiehtova että halusin ikuistaa sen filmille. Isä ja äiti kävivät paria vuotta aiemmin Teneriffalla ja toivat tuliaisena kaitafilmikameran. Pyysin kameraa lainaan, latasin siihen filmirullan (filmin kesto n. 3 minuuttia) ja pyöräilin uudestaan lammelle. Kesäinen aurinko paistoi kirkkaasti ja kuvausolosuhteet olivat täydelliset. Vain kuvauskohde puuttui.
Kohtaaminen oli niin kiehtova että halusin ikuistaa sen filmille. Isä ja äiti kävivät paria vuotta aiemmin Teneriffalla ja toivat tuliaisena kaitafilmikameran. Pyysin kameraa lainaan, latasin siihen filmirullan (filmin kesto n. 3 minuuttia) ja pyöräilin uudestaan lammelle. Kesäinen aurinko paistoi kirkkaasti ja kuvausolosuhteet olivat täydelliset. Vain kuvauskohde puuttui.
Tiesin jo siinä vaiheessa, että lammella asusti piisamipariskunta. Eläimet olivat tottuneet maantiellä kiitävien autojen ääniin, mutta lammen rannalle saapunut oudonhajuinen kaksijalkainen oli pelottava ilmestys. Piisamit pysyivät visusti piilossa, eikä niitä voinut kuvata.
Kaitafilmikameran kolmen minuutin filmirulla ei antanut armoa: kaikki piti kuvata kerralla purkkiin. Jos filmi epäonnistui, se oli voi voi. Istuin aikani hiljaa rannalla kunnes kyllästyin kyttäämiseen ja aloin jutella itsekseni tyyliin:
- Tulkaa nyt sieltä niin otetaan vähän kuvia. En minä mitään pahaa tarkoita.
Kaitafilmikameran kolmen minuutin filmirulla ei antanut armoa: kaikki piti kuvata kerralla purkkiin. Jos filmi epäonnistui, se oli voi voi. Istuin aikani hiljaa rannalla kunnes kyllästyin kyttäämiseen ja aloin jutella itsekseni tyyliin:
- Tulkaa nyt sieltä niin otetaan vähän kuvia. En minä mitään pahaa tarkoita.
Sitten tapahtui ihme: noin vajaan kymmenen metrin päästä vastarannan heinikosta ilmestyi pieni ruskea olento. Se kulki varovasti veden äärelle ja tuijotti minua herkeämättä. Tästä rohkaistuneena jatkoin ääneen höpöttämistä. Piisamin uteliaisuus heräsi, se pulahti veteen ja ui pää pinnalla suoraan minua kohti. Otin varovasti kaitafilmikameran esiin, tähtäsin uimaria ja annoin kameran laulaa.
Kameran ääni sai piisamin pysähtymään juuri kun se oli rannan tuntumassa. Sitten eläin ui hetken edessäni, palasi tulosuuntaan ja kömpi märkänä ylös mättäälle piiloutuen heinikkoon. Esitys päättyi.
Lähetin filmirullan postitse kehitettäväksi ja parin viikon kuluttua postilaatikosta löytyi valmis kolmen minuutin elokuvakela. Laiton välittömästi filmin projektoriin ja kas: kuvaus onnistunut! Valkokankaalla näkyi kesäinen lampi ja sen pinnalla uiva pikkuinen piisami. Loistavaa! Olo oli kuin David Attenborourghilla.
Valitettavasti tuo filmi on aikojen ja monien muuttojen saatossa kadonnut, joten jäljellä on vain muistikuvat. Piisamit ovat yleisiä ja mm. Kuopion Väinölänniemellä niitä näkee melkein joka kevät jäidenlähdön aikaan. Kohtaaminen lammella ja siitä kuvattu "luontodokkari" jäi muistoihin yhtenä lapsuuden kohokohtana.
Valitettavasti tuo filmi on aikojen ja monien muuttojen saatossa kadonnut, joten jäljellä on vain muistikuvat. Piisamit ovat yleisiä ja mm. Kuopion Väinölänniemellä niitä näkee melkein joka kevät jäidenlähdön aikaan. Kohtaaminen lammella ja siitä kuvattu "luontodokkari" jäi muistoihin yhtenä lapsuuden kohokohtana.
HYVÄÄ JA RAUHALLISTA JOULUA RAKKAAT LUKIJANI ❤
Tässä lisää lapsuuden eläintarinoita:
Kolibrit Suomen kesäyössä
Tässä lisää lapsuuden eläintarinoita:
Kolibrit Suomen kesäyössä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti