tiistai 25. maaliskuuta 2014

Kuopion torin evoluutio 2010 - 2014



Näin jälkikäteen ajateltuna minun elämä ja Kuopion tori menivät remonttiin vuoden välein. Tapasin vaimoni loppukesästä 2009 ja vuoden päästä tästä tori revittiin auki. Molemmat olivat kauan odotettuja ja tarpeellisia muutoksia. Entisellä menolla ei ois pötkitty pitkään. Elin sinkkumiehenä pari vuotta ja tietäähän tuon, miten terveellistä elämää keski-ikäinen sinkkumies elää. Kuopion tori taas oli näivettynyt 70-luvun henkeen, eikä siellä viihtyneet enää muut kuin torimyyjät. Automarketit imivät ihmiset pois keskustasta. Tori ja minä kaipasimme remonttia.

Omaa historiaa en tässä nyt enempää valota, mutta torin historiaa kyllä. Kuopion tori on sijainnut keskellä Kuopiota jo vuodesta 1818. Me paikalliset kutsutaan sitä tuttavallisesti Mualiman navaksi

Kuopion Lyseo
Toria ympäröivät historialliset rakennukset. Eteläpuolella on Kuopion Lyseo, joka rakennettiin vuonna 1826. Rakennuksen suunnitteli muuten saksalainen arkkitehti C.L. Engel, jonka päätyö on Helsingin Senaatintorin miljöö, johon kuuluvat Helsingin tuomiokirkko, Valtioneuvoston linna, Kansalliskirjasto ja Helsingin yliopiston päärakennus. Pohjoispuolella on Kuopion kaupungintalo (1885). Torilla sijaitsee Kauppahalli (1902) ja länsireunalla Hotelli Atlas (1929).

Loppukesästä 2010 tori siis revittiin auki. Katuja suljettiin, joka paikassa oli rakennustyömaata ja melua. Keskusta oli totaalisen sekaisin. 

2010

Remonttia Hotelli Atlaksen edessä
Kauppahallin ympärys myllättiin

2011
 
Torin pohjoispuolella oli jo torinalus parkkipaikka. Nyt sama rakennettiin eteläpuolelle. Tori jaettiin kahtia vihreällä aidalla. Kaupungintalon puoleinen alue oli normaalikäytössä, Kauppahallin puoleiseen päätyyn kaivettiin valtava monttu. 


Pohjoispuoli pysyi ennallaan, remontti jatkuu eteläpuolella
 
Aidan takana näytti tältä
 2012

6.3.2012, pitkällisen savolaisen jahkaamisen ja väännön jälkeen rakennusmiehet saivat luvan purkaa Kauppahallin kyljessä nököttäneen kalahallin. Koska toriremontti eteni eikä purkulupaa jääty odottelemaan, piti kalahalli tukea massiivisilla pilareilla, ettei se vain vahingoittunut. Jos vaikka olisikin käynyt niin, ettei lupaa olisi saatu. Tämä jahkailu taisi maksaa Kuopion kaupungille muutaman miljoonan. 

Elämä torin toisella puolella jatkui ennallaan
 
Kun taas eteläpuolella työt jatkuivat ja Kalahalli purettiin maan tasalle
 

Samaisen maaliskuun lopussa ohjaaja Aku Louhimies saapui Kuopioon kuvaamaan 8-pallo –elokuvaa. Yksi kohtaus kuvattiin torimontussa ja sehän kiinnosti ohikulkijoita, myös minua. Valokuvat on otettu Anttilan edessä menevältä kävelyrampilta, joka oli rakennettu käytännössä tyhjän päälle. Alla ammotti syvä kuoppa. 

Aku Louhimiehen "8-pallon" kuvaukset torimontussa 21.03.2012

Syksyllä 2012 muutimme vaimon kanssa yhteen. Tai siis minä muutin vaimon luokse asumaan. Tai ei hän vielä minun vaimo ole, muttei enää tyttöystäväkään, ja avovaimo on jotenkin vaikea sana, joten vaimo mikä vaimo. Koska asumme vain parinsadan metrin päässä torilta, ei viime vuonna tullut otettua remontista yhtään ainoaa kuvaa. Jotenkin sitä turtui ja tuli sokeaksi lähiympäristölle, kun kulki päivittäin rakennustyömaan ohi töihin. Harmi, sillä nyt jää tästä jutusta vuosi 2013 väliin. 

2014

Tässä sitten tori ja miltä se näyttää tänään. Mukavaltahan se näyttää. Pitää kirjoitella myöhemmin Kuopion torin evoluutio osa 2 kuvien kera, kunhan remontti on valmis.

Kauppahalli sai uuden, kirkkaamman maalipinnan
Torin alle rakennettiin kauppakeskus Apaja. Alku on ollut hankalaa.

Tori on pintaremonttia vaille valmis

Mukavia uusia yksityiskohtia. Takana näkyvä Hotelli Atlas remontoitiin myös kokonaan
Kauppahalli toiselta puolelta nähtynä
Portaat vievät torin alle Kauppakeskus Apajaan
Torin alta pääsee periaatteessa minne tahansa keskustan liikkeeseen. Ei tarvitse tallustaa ulkona vesisateessa.
Puitteet ovat hienot, mutta torin alta puuttuu vielä ne tärkeimmät: asiakkaat
Kalahallin tilalle rakennettiin Kahvila Salakavala, savolaisittan sillipurkki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti