Vain elämää, niinpä niin. Pauli Hanhiniemi ja Kolmas Nainen
on meikäläiselle ollut aina enemmän kuin vain elämää. Jukka Poika on uudempi
tuttavuus ja nimenomaa Vain Elämää –tv
sarjasta, jossa mm. Pauli ja Jukka tulkitsivat toistensa biisejä. Artistien
tämän hetkisestä suosiosta kertoo, että Kolmas Nainen aloitti ja Jukka Poika
oli illan pääesiintyjä. Minä olisin laittanut aktit toiseen järjestykseen.
Mutta minä olenkin vanha.
 |
| Kanapastaa ja pestoa |
Vauhtia otimme lounastamalla Trattoria Sorrennossa. Paikka
sijaitsee vain kivenheiton päässä Kuopion satamasta. Idyllinen pieni ravintola,
jonka italialainen omistaja puhuu yhtä sujuvasti italiaa, suomea ja savoa.
Paikka on niin pieni ja suosittu, että ilta-aikaan sinne on melko turha yrittää
ilman pöytävarausta. Meillä oli varaus viidelle hengelle.
 |
| Cappuccino ja pannacotta |
Pastaa, pizzaa, juustoja, bruschetta-leipää, punaviiniä, pannacottaa,
cappuccinoa, nam. Ei tarvinnut lähteä nälkäisenä keikalle. Illaksi luvattiin
vesisadetta, joten varustauduimme kertakäyttösadetakeilla. Sillä eihän festarialueelle
saa viedä sateenvarjoja, eihän? Väärin. Viinijuhlille sai. Tästä vähän
myöhemmin lisää.
Ennen lähtöä vaimo huomasi facebookista, että viinijuhlat
mainostivat erikoistarjousta: Jos kerrot portilla, että haluat facebook –tarjouslipun,
saat lipun kympillä (10 €)! Lohjalta tullut kaverini tarttui heti tilaisuuteen
ja sai lipun halvalla. Me ostimme liput hyvissä ajoin ennakkoon ja maksoimme
niistä 23 €. Reilua? En tiedä oliko niistä, jotka eivät facebook-tarjouksesta
mitään tienneet, vaan ostivat jonossa ennen kaveriani täysihintaiset, 26 €:n
liput portilta. Tarjouksen ansiosta paikalle tuli varmaan sellaista porukkaa,
joka olisi muuten jäänyt sadesään takia kotiin.
Punaviinimukit kojulta käteen ja katsomaan Kolmatta Naista. Yleisöä
oli ihan mukavasti ottaen huomioon, että tuuli napakasti ja vettä tihkutti. Kun
bändi aloitti soiton, taivas aloitti vesisateen ja ihmiset avasivat
sateenvarjonsa. Sateenvarjomeri peitti hetkessä näkyvyyden lavalle. Ei auttanut
kuin luikerrella ihmisjoukon halki lavan eteen, että näki jotain. Loppu hyvin,
kaikki hyvin eikä vesisade haitannut, kun päällä oli lämmintä vaatetta ja sadetakit.
Sää on pukeutumiskysymys, sanoi mummokin aikoinaan.
Kolmas Nainen oli hyvässä vedossa ja starttasi alkuaikojen
reippaammilla ralleilla. Väliin soitettiin pari uutta biisiä, joista en ollut
kuullut aikaisemmin kun hitin Me
ollaan ne. Hän on yhä hän kolahti
heti ensi kuulemalta. Paulin ääni ja lyriikka on parhaimmillaan juuri näissä
eronneen suomalaisen miehen sielunmaisemia luotaavissa rockballadeissa. Bändin
pitkänlinjan fanina joudun häpeäkseni tunnustamaan, etten ole vieläkään ostanut
uusinta levyä. Lupaan parantaa syntini vielä tänä kesänä.
Pauli Hanhiniemi nautti nauttineena esiintymisestä täysi
rinnoin ja heitteli välispiikeissä huumoria ja piikkejä bändin suuntaan.
Kertoi, miten 1994 kavereilla oli ollut aika kireä tunnelma, eikä soittaminen
meinannut enää sujua. Sitten bändi hajosi ja palasi vasta 15 vuoden jälkeen
yhteen. Eiköhän tässä kireydet ole nyt
ohi, solisti virnuili. Siltä se näytti ja kuulostikin.
Lautalla –biisin alussa
Pauli esitteli haitariaan ja kehui ostaneensa sen kuolinpesän huutokaupasta.
Tähän basisti vielä kommentoi, että kuolinpesä oli todella tyytyväinen
kauppaan. Hyvinhän tuo haitari Hanhiniemen käsissä soi kuten aikaisemmin huuliharppukin.
Sakari Pesolan kitarariffit vierittivät vastustamattomasti melankoliaa mieleen.
Kuten huomaatte, rock ryyditti raavaankin miehen rujon runolliseksi.
Kesken keikan äänentoisto simahti ja soitto hiljeni. Kolmoset,
eikun Naiset, siis bändi ei tästä hätkähtänyt vaan jatkoi kesken jäänyttä
kappaletta ”akustisesti” ja Pauli laulatti Oo
Sammyn kertosäettä yleisöllä. Tämä ilmojen aikaansaama
karaokehetki päättyi nopeasti ja rokki jatkui entiseen malliin. Keikan loppua
kohti tunnelma ja vesisade tiivistyivät ja hurja tuuli repi sadetakin helmoja.
Kaiken kaikkiaan upea reipas tunti eikä sää haitannut yhtään.
Jukka Poikaa odotellessa pakenimme Ravintola Wanhan Sataman
suojaan, kuten parisataa muutakin. Makasiinirakennukseen on tehty DJ Niten
elämää esittelevä näyttely. Jos et tiedä kuka on DJ Nite, et ole selvästikään
Savosta. Tai ainakaan Kuopiosta. Nite aloitti DJ hommat jo 60-luvulla ja… no,
käykää itse katsomassa. Näyttelyyn kuuluu mm. Disco-puhelinkoppi joka oli pahimmoilleen kiinni juuri sinä iltana.
Kaveri on ehtinyt tehdä aika paljon. Hatunnosto
pioneerille. Kuopion kesässä voi esim. Cafe Sataman terassilla törmätä vanhaan
mieheen, joka on pukeutunut paljettitakkiin ja lakkiin ja soittelee jutustelun
lomassa vinyyleiltä Tsingis Khania,
Dancing Queenia ja Staying alivea. Hän on DJ Nite.
 |
| DJ Nite -näyttelyä Wanhassa Satamassa |
Ilta viileni ja sade jatkui. Viimein lavalle ilmestyi
reggaebändi, joka soitti letkeällä reggaesoundilla. Noin viiden
minuutin jälkeen soitto taukosi ja herra Poika, Jukka Poika, astui
lavalle. Virne oli samanlainen kuin Vain
Elämää –ohjelmassa. Jukka Poika aloitti hittiputken, joka kuulosti tutulle
näin artistia seuraamattomankin korvaan. Mielihyvää,
Siideripissis, Älä tyri nyt.. Jos Kolmannen Naisen keikka tihkui suomirokkia,
hikeä, melankoliaa ja testosteronia, Jukka Pojan keikka lainehti aurinkoa,
positiivisuutta ja hyvää mieltä. Molempi parempi, sanoisin, mutta Kolmas Nainen
kolahti enemmän.
Jukka Poika laulatti yleisöä ja vieressäni minuakin
vanhempi, pyylevä pikkutakkimies huojui hurmioituneena ja huuteli kappaleiden
väliin Reggae-insinööri! Jukka Pojan virnuiluun
oli helppo yhtyä. Kun hän huusi: Kuopion
tytöt ja pojat sanokaa kyllä niin tottahan minäkin vastasin kun pyydettiin.
Encorena rallatettiin hymyssä suin Silkkii
ja aamulla ääneni oli muuttunut bassoksi.
Keikan jälkeen menimme vaimon kanssa kotiin, katsoimme
loppuun Saksa – Algeria MM-matsin ja aamulla reippaana kymmeneksi töihin. Onneksi
viinijuhlat ovat vain kerran vuodessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti