Suomikuvaa kiillottamassa

Viikonloppuna kävimme esittelemässä perinteistä Kuopiolaistapahtumaa, Kalaryssäystä, ulkomaalaisille ystäville. Kalaryssäys järjestetään joka syyskuu satamatorilla ja tarjolla on kaikkea kalaan liittyvää ja kalasta valmistettua. Mikäs sen savolaisempaa.

Greetings from Finland

Meillä oli treffit torilla. Kolme nuorta naista, kaksi Itävallasta ja yksi Tsekeistä. Kaikki kolme ovat opiskelijavaihdossa Kuopiossa ja työskentelevät vaimoni työpaikalla. Ennen kuin lähdimme satamaan, vaimon piti ostaa postimerkkejä. Odottelimme kaupan ulkopuolella ja kohta hän palasi kädessään arkki Tom of Finland –merkkejä. Niitä siinä sitten ihmeteltiin ja vieraat vaikuttivat huvittuneilta. Vaimoni I can send You a Christmas card –lohkaisu ja merkkiarkin heiluttelu sai naiset repeämään nauruun. 

Matkalla satamaan jutusteltiin siitä, miten Suomessa on talvisin kylmää. Kallavesi jäätyy ja ihmiset hiihtävät ja luistelevat järven jäällä. Ja osa ui avannossa. Avantouinti tuntui vieraista aivan käsittämättömältä. On kai tämä hieman omituinen maa, tuumin mielessäni. Ei taida Keski-Euroopassa ihmiset uida avannoissa ja postitella toisilleen homopostimerkeillä varustettuja joulukortteja.

Do You like Fishcock?

Satamatorilla oli vilskettä ja aurinkoinen syyskeli. Tarjolla oli kaikenlaista kalaruokaa, joita yritimme parhaamme mukaan tulkata ja kääntää naisille. Kun tulimme kalakukkokojun luo totesin, että siinä on traditional Savo-food fishcock. Vaimo kiirehti tarkentamaan, että se on fishrooster. Minun versio kuulostikin hieman härskiltä. Ja ei, ruokaan ei kuulu siipikarjan lihaa missään muodossa. Kalakukko sisältää itse asiassa kalaa ja sianlihaa. Tämä oli naisille hyvin hämmentävää ja kun sitten ehdotimme, että otetaanko pala ja maistetaan, he kiittivät kauniisti ja totesivat että some other time. Ehkä minäkään en olisi ensimmäisellä kerralla maistanut kalanmulkkua, jos joku olisi sitä tarjonnut.

Suomalainen päärynä?? Kun vaimoni sanoi myyjälle, ettei ole koskaan kuullutkaan moisesta myyjä töksäytti, että missäs metsässä sinä olet elänyt. Kotimaisia päärynöitä on kuulemma myyty Kuopion torilla jo viiden vuoden ajan. No ei ole sattunut silmään.

Salmiakkihunaja oli loistavaa! Onneksi muualla maailmassa eivät tajua mitään tämän herkun päälle.

Kiertelimme ja kaartelimme ja otimme maistiaisia sieltä täältä. Haukimurekkeesta naiset totesivat, että doesn’t taste like fish at all. Kyllä se meistä maistui. Hunajakojulla oli monenlaista maustettua hunajaa mutta yksi oli ylitse muiden: Salmiakkihunaja! Kehuin vuolaasti tätä herkkua ja sain vieraat maistamaan hunajaa lusikalla. Hyviä ilmeitä. Suupielet menivät alaspäin ja tuomio oli, että taste like medicine. Tuli todistettua, että ulkomaalaiset eivät ymmärrä mitään salmiakin päälle. Minä olisin ollut valmis syömään salmiakkihunajaa lusikalla suoraan purkista, kunnes purkki olisi ollut tyhjä. Ja sitten olisin avannut uuden purkin.

Viimein löysimme jotain keskieurooppalaiseen suuhun sopivaa: Lohilautanen. Otimme vaimon kanssa herkkulautasen, johon kuului lohta ja muikkua. Tarjosimme muikkua myös vieraille. Yksi rohkea kokeili. Hän katsoi hetken muovihaarukassa olevaa kalaa ja kysyi: do I have to eat the head too? Joo joo, kaikki on syötävää. Loppu tulema oli taas kohtelias kiitos mutta ei santsausta. 

Konjakkiloimulohta.

Ruokapaikan viereisessä kojussa liekitettiin konjakkiloimulohta ja myyjä hoilotti Nami nami nam –mantraansa ja slougania: Jos lohi on tästä parempaa, sitä ei voi enää syödä. Se pitää juoda!!

Kallaveden risteilysesonki on virallisesti päättynyt elokuun lopussa, mutta laivat seilaavat vielä tilausristeilyitä niin kauan kun säät sallii.

Tässä oli taas vieraille selittämistä. Tämä on semmoinen "Kissing cottage". Voit mennä sinne jonkun kanssa ja pussailla... Aha.

Cafe Satamaan ovat koiratkin tervetulleita

Seuraavaksi vatsat täynnä kahville Cafe Satamaan, joka sijaitsee aivan satamatorin reunalla. Paikka on ollut olemassa pari vuotta, mutta jo nyt seinällä oli sertifikaatti ”Kesän paras Ravintola 2014”. Pitää varmastikin paikkansa. Cafe Satama on idyllinen, terassi siisti ja miljöö mukava. Juuri sellainen, missä vieraita kehtaa käyttää. Ja leivokset tuntuivat maistuvan paremmin kuin aikaisemmat muikut, haukimureke ja salmiakkihunaja.

Paluumatka satamasta takaisin torille on ylämäkeä ja vatsa täynnä hieman haasteellinen. Torilla kerroimme naisille uusista veistoksista, jotka oli edellisenä torstaina paljastettu kaiken kansan ihailtavaksi. Kuvanveistäjä Pekka Kauhanen on tehnyt seitsemän veistoksen sarjan, joka on sijoitettu ripotellen Kauppakadun varrelle ja Torille. Suurin niistä on noin parimetrinen Oksapoika. Kerroin, miten toriremontin aikana kauppahallin molemmissa päädyissä seisseet patsaat Veljmies (Brother) ja Siskotyttö (Sister) oli kuljetettu varastoon odottamaan remontin valmistumista. Kun tori sitten valmistui, saivatkin Brother ja Sister jälkeläisen, joka on siis tämä uusi Oksapoika. Heti tarinan kertomisen jälkeen tajusin, miten pervolle kaikki kuulosti. Kiirehdin lisäämään, että vaikuttaa varmaan vähän kummalliselle, että sisko ja veli saavat pojan. That’s not a finnish way, yritin selittää. Mutta vahinko oli jo tapahtunut, eikä tarinaa saanut kertomattomaksi. 

Oksapoika

Semmoinen oli se sunnuntaipäivä keskieurooppalaisten vieraiden kanssa Kuopiossa. Päivään kuului auringonpaistetta, sataman vilskettä, omituisia makuelämyksiä, homoerotiikkaa ja taiteellista insestiä. Mitäpä muuta sitä vieras voisi päivältään vaatia.

Tässäpä vielä Pekka Kauhasen veistokset:

Nalliainen

Kuutar ja Päivätär

Pullopostia

Reikäleipä

Juhani Ahon virsut

Sisko lisko