Valehtelija valehtelija

Olin lähdössä töihin kun huomasin, ettei minulla ollut eväitä. Jääkaappi ammotti tyhjyyttä ilman vaihtoehtoja, lukuun ottamatta vaimoni eväsrasiaa. Vilkaisin rasian sisälle, sieppasin sen reppuuni ja lähdin ulos. Vaimo nousisi tunnin päästä. Siihen mennessä olisin jo kaukana.

En ehtinyt sisäpihaa kauemmas kun tunsin vihlaisun nilkassani. Vanha palloiluvamma se siinä muistutti olemassaolostaan. Kahden kilometrin kävelymatka töihin tuntui äkkiä ylivoimaiselle ajatukselle. Katsoin ympärilleni, kunnes huomasin roskakatoksen vieressä miestenpyörän, joka oli lukitsematta. Otin pyörän, hyppäsin satulaan ja lähdin matkaan kohti työmaata.

Ehdin olla tunnin töissä kun sain tekstiviestin. Vaimo kysyi, olinko ottanut hänen eväsrasiansa. Vastasin, että minulla on oma eväsrasia enkä tiennyt hänen eväistään mitään. Kohta tuli toinen viesti jonka mukana oli joukko vihaisia hymiöitä. Minä laitoin eväät illalla jääkaappiin ja tänä aamuna ne olivat poissa. Me asutaan täällä kahdestaan. Miten sinä voit sanoa, ettet ole koskenut minun eväisiin? Vastasin, että minulla on kiire töissä enkä ymmärrä, mitä vaimo tarkoittaa.

Pomo tuli iltapäivällä ja kysyi, onko projektini jo valmis. Kerroin hänelle, että projektin loppuvalmistelu on kollegani Taunon heiniä. Minä olen tehnyt osuuteni. Kun pomo lähti tapaamaan Taunoa, keräsin tavarani ja livistin takapihalle. Olin unohtanut koko projektin, mutta nyt myrskyn sai kohdata kaveri. Minä en jäänyt selittelemään, otinpahan vaan polkupyörän ja polkaisin kaupungille. Kun kännykässä piippasi pomolta saapunut tekstiviesti, laitoin puhelimen kiinni.

Loppupäivä meni lähiöpubissa ja kotiin menin vasta illalla. Ennen kotiin tuloa vein polkupyörän lähellä olevaan venerantaan ja upotin sen laiturin päästä viiden metrin syvyyteen. Paluumatkalla törmäsin pyörän omistajaan sisäpihalla. Naapurin Keijo kyseli, tiesinkö mitään hänen polkupyörästään. Joku naapurinrouva oli kuulemma nähnyt minun ottavan sen aamulla matkalla töihin. Haukuin tämän juoruämmän alkoholistiksi, joka näkee vain pikku-ukkoja. Lienee itse varastanut menopelin ja myynyt viinarahojen puutteessa.

Kotona odotti myrkyn syönyt vaimo. Hän katsoi minua silmiin ja tiukkasi ensimmäisenä, olenko juonut. Väitin häntä vainoharhaiseksi ja painelin olohuoneeseen katsomaan telkkaria. Vaimo marssi perässä, paasasi minulle tovin valehtelusta ja siitä, miten hän oli saanut tarpeekseen ja aikoi hakea eroa. Minä sanoin, että me emme eroa koskaan. Naisen olisi parasta mennä terapeutille, sillä hän vaikutti selkeästi harhaiselle. Että minä muka olisin vienyt hänen eväänsä. Miksi ihmeessä? Ihan niin kuin minulla ei olisi rahaa ostaa omia eväitä. Naurettava väite. Hullu mikä hullu.

Kun vaimo lähti itkien ja jätti minut yksin, jäin kuuntelemaan naapurista kuuluvia ääniä. Laitoin tv:stä äänen pois ja olin kuulevinani puhetta. Helvetti, tämä ei käy laatuun. Nousin sohvalta, astelin eteiseen ja painelin ovesta ulos porraskäytävään. Soitin naapurin ovikelloa ja kun asunnossa asuva, kahdeksankymmentävuotias täti avasi, aloin huutamaan. Rähisin siitä, että mummelin asunnosta kuuluu meteliä ja että tätä oli jatkunut jo monta kuukautta. Uhkasin hankkivani hänelle häädön. Toinen naapuri kuuli raivoamiseni ja avasi myös ovensa. Haukun hänet samaan syssyyn. Uhkailin ja sanoin, että minulla on kavereita jotka voivat tehdä heidän elämästä helvetin. Jos naapurit eivät muuta kuun loppuun mennessä, tapahtuu jotain todella ikävää.

Vaimo ei enää palannut. Seuraavana päivänä menin taksilla töihin. Pyysin kuskia pysähtymään muutaman korttelin päähän työpaikastani automaatille, koska minulla ei ollut käteistä. Livahdin sivukujalle ja odotin piilossa, kunnes sadatteleva taksinkuljettaja luovutti ja lähti pois. Kävelin töihin ja työpaikan pihalla avasin parista polkupyörästä venttiilit. Kun asiasta kyseltiin minulta, kerroin nähneeni Taunon pyörien kimpussa. Hän on epäluotettava kaveri. Ei hoitanut edes lupaamaansa projektityötä loppuun.

Pari päivää myöhemmin pomo pyysi minut toimistoonsa. Hänellä oli minulle paperi. Paperissa luki ”irtisanominen”. Hämmästelin tätä hetken, mutta pomo käski minun sulkemaan turpani. Sitten hän näytti minulle valvontakameran kuvaa takapihalta. Kuvassa kyykin pyörätelineellä ja tyhjentelin työkavereiden renkaita. Tauno oli keskustellut myös johtajan kanssa ja selvittänyt, ettei hänellä ollut mitään tekemistä projektini kanssa. Pomo oli helakanpunainen raivosta. Hän murisi, että jos kirjoitan irtisanomispaperin ja lähden saman tien, ei asiasta tule jälkiseuraamuksia. Muussa tapauksessa hän kutsuisi paikalle poliisin.

Työttömänä kävelin kotia kohti ja huomasin venesatamassa, että joku miesporukka oli nostanut varastamani polkupyörän kuivalle maalle. Kun he huomasivat minut, alkoi takaa-ajo. Juoksukisaa kesti puoli tuntia, kunnes onnistuin eksyttämään heidät ja sivukujia pitkin kiertäen pääsin kotiini. Kotioven postiluukussa oli kirjekuori. Otin kirjekuoren, suljin oven takanani, keittelin kahvia ja istuuduin keittiöpöydän ääreen. Kuoresta paljastui taloyhtiön kirje. Taloyhtiön asukkaat olivat pitäneet kokouksen ja allekirjoittaneet häätöilmoituksen. Minulla oli kuun loppuun asti aikaa kerätä kamani ja muuttaa pois.

En ymmärrä, miten tässä kävi näin. Mitä minä tein väärin? Miten on mahdollista, että kaiken tämän jälkeen olen työtön, vihattu ja halveksittu. Olinhan valehdellut kaikille, haukkunut väärää puuta, syyttänyt syyttömiä ja käyttänyt heikompia häikäilemättä hyväkseni. Mutta sehän on toiminut ennenkin. Mitä minä siis tein väärin?

Tarvitsen apua. Minä todellakin tarvitsen neuvoja, miten tästä noustaan. Miten voin uusilla valheilla, juonitteluilla, epärehellisyydellä, toisten ylenkatsomisella ja suoranaisella henkisellä kylmyydellä ja tunteettomuudella saada muut alistettua tahtooni. Tehdä niin kuin MINÄ haluan, välittämättä kenestäkään muista. Siksipä aloin kirjoittamaan kirjettä ihmiselle, joka tietää tästä aiheesta kaiken. Nyt tarvitsen neuvoja itse mestarilta. Siispä herra Venäjän Tasavallan Presidentti Vladimir Putin. Pyydän, neuvokaa minua. Kuinka Te sen teette?