Aurajokilaaksosta löydettiin viikinkiaikainen rahakätkö. Kätkössä
on 26 hopearahaa. Aarrelöytö on harvinainen ja antaa tutkijoille vähän
osviittaa, miten rahan kanssa pelattiin ennen vanhaan.
Vuonna 3014 arkeologiryhmä tutkii muinaista järvenpohjaa.
Paikalla on sijainnut tuhat vuotta aikaisemmin Suomen valtakunta, joka
sittemmin on hävinnyt historian hämärään. Valtakunnasta ei tiedetä paljoakaan
ja vain satunnaisia esineitä on löydetty muinaiset Suomen alueelta. Tämä
arkeologiryhmä on toiveikas, koska muinaisen järven pohjasta on kaivettu jo
useita veneenhylkyjä ja polkupyörän raatoja.
Eräänä kauniina kesäkuun iltana ryhmän jäsen Uuno
(hänellä on muinaissuomalainen nimi) kilauttaa pienen hakkunsa johonkin kovaan.
Tuskallisen hitaasti etenevä kaivaustyö tuo viimein päivänvaloon pienen,
metallisen ja ruosteisen rasian. Kun rasia on huolellisesti puhdistettu, se
avataan tutkijoiden tukikohdaksi pystytetyssä teltassa. Sisältä paljastuu suuri
määrä pienikokoisia kolikoita, jotka saattavat olla jopa yli tuhat vuotta vanhoja. Kolikoista tunnistetaan heikko ”Finland” teksti ja vuosilukuja kuten 1970, 1971, 1972 jne. Tämä on suurin koskaan muinaissuomen alueelta löydetty
rahakätkö ja tutkijat ovat innoissaan. Rahat voivat olla peräisin muinaisen
valtion kuninkaan tai rikkaan kauppiaan haudasta. Etsintöjä jatketaan, koska
lähistöllä saattaa sijaita maan poveen kätketty hautakammio.
Tämä osa tarinaa oli fiktiota, kuten varmaan arvasitte.
Arkeologisissa löydöissähän marssijärjestys menee niin, että löytö on tarkkaan
rekisteröity ja tapahtumahetki hyvin tiedossa, mutta itse esineen historia ja
syy, miksi se on jäänyt paikoilleen sadoiksi vuosiksi, on vain arvailujen
varassa. Minäpä kerron nyt tuon fiktiivisen löytötarinan jälkeen faktan siitä,
miten kolikkokätkö joutui järven pohjaan.
Eletään 1970-lukua Pohjois-Savossa. On heinäkuinen
hellepäivä ja kaksi poikaa touhuaa pienten poikien touhuja järven rannalla. Nuo
pojat ovat minä ja veljeni. Minä olen ala-asteella, veli ei ole vielä koulussa.
Olemme mummon kesämökillä, kuten aina niinä seitsemänkymmentä
luvun kesinä. Kekkonen on presidentti, kauppa-auto käy kerran viikossa maantien
varrella olevalla pysäkillä ja maitoa haetaan naapurin maatilalta. Elämä on
niin huoletonta ja helppoa kuin vain kesälomalla olevilla pikkupojilla on.
Minä olen kerännyt koko talven pennin kolikoita. Nyt niitä
on se tarvittava kaksisataa kappaletta, eli kahden markan edestä. Miksi niitä
tarvittiin niin paljon, sitä en muista. Pikkupojilla on omat aivoituksensa,
jotka eivät enää vanhempana oikein avaudu. Sen vain muistan, että pennejä piti
olla tasan kaksisataa.
Teemme aarrekätkön, jonka piilotamme sitten varmaan
paikkaan. Tarkoitusta varten olen varannut Strepsils –rasian. Ne, jotka ovat eläneet
tuohon aikaan, ja miksei myöhemminkin, muistavat hyvin vihreät, metalliset yskänpastillirasiat.
Laitamme pennit rasiaan ja tilaa riittää juuri ja juuri. Kannen
tiivisteeksi pursotan liimaa ja annamme sen hetken kuivua. Sitten on aika tehdä
kätkö.
Kesämökin ranta on matala ja vesi heinäkuisen lämmintä.
Kahlaamme järvessä, kunnes vesi ylettyy vyötärölle eli reilun puolen metrin
korkeudelle. Sitten otan sukelluslasit ja sukellan. Järven pohja on päältä
mutainen mutta muutaman sentin syvyydessä vastaan tulee hiekkapohja. Jatkan
kaivamista, kunnes kuoppa on tarpeeksi suuri. Sitten asetan ”aarrearkun”
monttuun, peitän sen hiekalla ja asetan kiven paikan päälle merkiksi. Kätkö on
valmis ja aarre turvassa. Voimme hyvillä mielin poistua paikalta.
Kun seuraavana kesänä yritimme etsiä aarretta, se oli
kadonnut. Tai olen varma, ettei se oikeasti kadonnut, vaan joku tai jokin oli
siirtänyt merkkikiveä ja näin paikalla ei ollut mitään maamerkkiä. Sinä kesänä
kaivelin useampaan kertaan rannan pohjaa, mutta Strepsils-rasia ja siinä oleva
aarre ei löytynyt. Enkä usko, että sitä on löytynyt tänäkään päivänä. Joten kun
tuhannen vuoden päästä maanpinta on jatkanut kohoamista ja järvet hävinneet tai
muuttaneet muotoaan, voi tulevaisuuden arkeologeja odottaa sensaatiomainen
löytö: Muinainen yskänpastillirasia täynnä alumiinisia pennin kolikkoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti