Silmälasit silmälaseista, hammasratas hammasrattaasta

Kuolemanrangaistus poistettiin Suomen laista lopullisesti vuonna 1972. Tuosta on häkellyttävän vähän aikaa. Tosin kyseessä oli sodanajan kuolemanrangaistuksen poistuminen, rauhanajan kuolemanrangaistus poistettiin laista vuonna 1949.

En kannata kuolemanrangaistusta missään olosuhteissa. Minusta sivistynyt yhteiskunta ei saa päättää, kuka saa elää ja kenen pitää kuolla. Erehtymisen vaara on ilmeinen. Kun viaton on teloitettu, ei rangaistusta voi enää peruuttaa. Yhdysvalloissa on selvitetty, että kuolemaantuomituista 4 % on todettu syyttömiksi teloituksen jälkeen. Asianosaisia tämä ei enää lämmitä.

Mutta on inhimillistä silloin tällöin, ääritilanteissa, tuntea mietoa murhanhimoa. Varsinkin kun on kokenut mielestään vääryyttä, johon ei saa hyvitystä. Kyllä, olen minäkin tuntenut tuon tunteen. Viimeksi näin kävi tänään, kun menin parkkipaikalle hakemaan autoani. Jo kaukaa näin, että bensatankin luukku repsotti auki. Lähempi tarkastelu paljasti, että luukku oli rikottu mutta siinä kaikki. Bensarosvo oli ilmeisesti säikähtänyt jotain ja painunut käpälämäkeen, ennen kuin oli täyttänyt kanisterinsa minun laskuun. Tai voi olla, että hän on lirauttanut jotain ekstraa bensatankkiin. Ja sehän ei selviä kuin ajamalla.

Siinä auton vieressä kyykkiessäni ajattelin hetken, että haluaisin ”tappaa” tuon nilkin. Tietenkin kuvainnollisesti. Miksi kunnioitus toisen omaisuutta kohtaan on kadonnut tästä maailmasta? Puhumattakaan kunnioitus toisen koskemattomuutta kohtaan. Mutta pysytään nyt tässä materiaalisessa menetyksessä. Mielestäni näitä tuhotyön tekijöitä pitäisi iskeä sinne, missä se eniten tuntuu: heidän omaan omaisuuteensa.

Babyloniassa, noin neljätuhatta vuotta sitten, oli voimassa ns. Hammurabin laki. Lain periaate oli ”silmä silmästä, hammas hampaasta”. Lakiteksti menee kirjaimellisesti näin: Jos joku puhkaisee vapaan miehen silmän, niin puhkaistakoon hänen silmänsä. Jos joku lyö vertaiseltaan mieheltä hampaan, niin lyötäköön häneltä hammas jne. Tuo on vähän turhan karskia, mutta tehdään eräänlainen mukaelma muinaisesta laista: silmälasit silmälasista, hammasratas hammasrattaasta.

Otetaan nyt esimerkiksi tämän minun tapaus. Oletetaan, että jokin valvontakamera olisi tallentanut tapahtuneen ja rötöstelijä saadaan kiinni. Oletetaan, että kyseessä on parikymppinen, humalapäissään törttöillyt nuorimies. Oletetaan, että hän omistaa auton, johon oli varastamassa bensaani. Laitetaan lain kirjain täytäntöön.

Poliisi vie minut kaverin kotipihalle, jonne on kutsuttu valvoviksi viranomaisiksi tuomari ja pari lakimiestä. Pihalla seisoo jo paremmat päivänsä nähnyt 80-luvun Corolla. Minulle annetaan työkalut, joilla väännän auton bensatankin luukun käyttökelvottomaksi. Jotta rangaistus ei menisi aivan mulle-sulle -periaatteella, saan vielä bonuksena tyhjentää kaverin tankin ja monottaa harrasteajoneuvon kylkeen kengän kokoisen lommon. Rangaistus tuo minulle suurta tyydytystä, ketään ei vahingoiteta eikä kaveri joudu taloudelliseen ahdinkoon vahingonkorvausten takia. Saapahan rikoksentekijä kokea miltä tuntuu, kun joku rikkoo omaa omaisuutta.

Kun tämä silmälasi silmälasista –laki on kaikkien tiedossa, voi rikoksen tekemisen kynnys olla hieman korkeampi. Ja nämä kostotuomiot voidaan soveltaa tilanteen mukaan. Jos tällä jannulla ei olisi autoa, pihalle kannetaan hänen läppäri teloitettavakseni. Tai se tunnearvoltaan korvaamaton lätkäkorttikokoelma, jonka saan polttaa pallogrillissä kaverin kodin verannalla. Pääasia että tuomion lopputulos on jotain, joka kirpaisee rikoksentekijän mieltä ja maallista omaisuutta. Mielellään hieman kovemmin, kuin varsinainen rötös vääryyden kärsinyttä. Saisiko tämä ajattelemaan kahdesti, ennen kuin lähtee rikkomaan toisen auton bensatankin luukkua? En tiedä. Mutta sen tiedän, että Corollan potkiminen tyydyttäisi omaa kostonhimoani.

Parasta rauhoittua ja nukkua yö yli. Ja toivoa, että auto saa olla parkkipaikalla rauhassa.

Jos jouluna ei sada lunta

No onkos tullut kesä nyt talven keskelle? Ei oikeastaan. Eihän talvi ole vielä alkanutkaan. Ihan tällaista joulua en muista toista. Kävin kävelyllä Väinölänniemellä ja kuvasin ”talvimaisemaa” kaksi päivää ennen jouluaattoa. Lämpömittari näyttää + 4, lumesta ei ole tietoakaan. Mielenkiintoista.

Roll Risteilyt järjestää Tapaninpäivän risteilyjä. Jos Tapaninpäivät olisivat kuten ennen (kuva), ei paattia saataisi vesille

Tämä talvi on tuonut mukanaan uusia ilmiöitä. Suomessa käytävät mäkihypyn maailmancup –kisat on jouduttu perumaan lumen vähyyden vuoksi. Puijolla avattiin tykkilumilatu, joka on sulanut olemattomiin. Viimeisimpänä uutisena Kuopion Roll Risteilyt mainosti historian ensimmäisiä Kallaveden Tapaninpäivän risteilyjä. Liput menivät kuin kuumille kiville. 

Jäätä ei ole kiekkokaukalossa...

...eikä Kallavedellä (kuva otettu 22.12.2015)

Vänärille melkein nurmi vihertää

Tänään oli talvipäivän seisaus. Kuten kuvasta näkyy, kyseessä oli vuoden pimein päivä

Vuosi sitten kerroin: I'm dreaming of a white Christmas. Dream on, laulaa Aerosmithin Steve Tyler. Miten käy Finland Icemaratonin? Entäpä Puijon kisojen? Pian tarvitaan talvisuojelualueita eri lajien edustajille. Mäkihyppääjät, hiihtäjät ja luistelijat pitää kuskata talveksi Lappiin, missä he saavat temmeltää lumessa mielin määrin. 

Tällaiselta näytti talvi kuusi vuotta sitten

Päätän raporttini Kuopiosta tähän. Lisämausteena mustaan jouluun sain flunssan, joka pitää meikäläistä kuumeessa ja sängyn pohjalla. Eli jos juttuni tuntuvat tavallistakin pehmeämmiltä, puolustaudun sillä että en ole täysissä sielun ja ruumiin voimissa. 

Kaikesta huolimatta toivotan lukijoille

OIKEIN HYVÄÄ JA RAUHALLISTA JOULUA!!

Ihmiskunnan iltasoitto

Suomi täytti 98 vuotta. Ihmiselle tuo on kunnioitettava ikä ja koiraniässä tehdään jo maailmanennätys, mutta valtiona Suomi on vielä nuori. Muun maailman silmissä ehkä yllättävänkin hyvin menestynyt, koulutettu, kohtuullisen varakas ja luotettava nuorukainen. Isovanhempamme taistelivat sodassa, jonka seurauksena saamme puhua omaa kieltä, päättää omasta elämästämme, liikkua ja matkustaa vapaasti. Siitä tulen olemaan ikuisesti kiitollinen. Naristaan, että elämme holhousvaltiossa. Ehkä pientä holhousta tarvitaan, etteivät suomalaiset juo itseään sukupuuttoon talven pimeinä kuukausina.

Mitä tästä eteenpäin? Olisiko aika ryhtyä miettimään? Itsenäisyys on selviö jo monelle kansakunnalle, mutta se ei ole tuonut autuutta globaalissa mittakaavassa. Voinko jo sanoa ääneen, että tämä ei mennyt ihan niin kuin Strömsöössä? Ilmasto muuttuu, sodat riehuvat, ihmiset pakenevat ja ahdinko lisääntyy. Eikä asioille taida voida mitään. Pelkään pahoin, että sain elää itsenäisyytemme parhaat, jo taakse jääneet vuosikymmenet. Ajan, jolloin suomalaisilla oli töitä, maa vaurastui, lapset saivat käydä kyläkoulua, kivijalkamyymälät kukoistivat eikä maaseudulla tarvinnut lukita ovia öisin. Ulkomaalainen vieras toivotettiin tervetulleeksi, vietiin saunaan ja sitten järveen.

Lapsenlapsille tämä maailma tulee olemaan toisenlainen paikka. Itsenäisyydestä ei ole paljon lohtua, jos planeetta ympärillä romahtaa. Tuota ajatellessa tulee surullinen olo. Ei tämän näin pitänyt mennä. Ei sinne päinkään.

Minulla on ehdotus. Eräänlainen visio siitä, miten maailma pelastetaan. Tiedän, että en ole näkemässä sen toteutumista, mutta kirjoittakaa tämä ylös ja ojentakaa ohjeet seuraavalle sukupolvelle. Veikkaan, että noin sadan vuoden päästä suunnitelmani on toteutettavissa.

Lähtökohtana on teknologian kehittäminen tasolle, jossa ihmisen luomat koneet alkavat ylläpitämään elämää. Robotit suunnittelevat rakennuksia, viljelevät viljaa ja kasvattavat karjaa, jalostavat ruokaa ja valmistavat hyödykkeitä. Robotiikka viedään siihen pisteeseen, ettei ihmistä enää tarvita. Kaikki tapahtuu automaattisesti, turvallisesti, eettisesti ja ekologisesti.

Toisessa vaiheessa kerätään kokoon kaikki ihmiskunnan tieto. Joka ikinen kivilaatta, savitaulu, papyrus, kirja, sanomalehti ja sähköinen bitti. Kerätty aineisto lastataan suureen kuljetusrakettiin, joka laukaistaan avaruuteen. Päämääränä on aurinko. Kun raketti saapuu tarpeeksi lähelle, se sulaa kuumuudessa ja tuhoutuu. Raketin mukana tuhoutuu myös ihmiskunnan fyysinen muisti.

Kolmannessa vaiheessa jaetaan ihmiset kahteen ryhmään puhtaasti iän perusteella: Alle viisivuotiaat ja yli viisivuotiaat. Alle viisivuotiaat luovutetaan koneille, jotka aloittavat pitkällisen ylläpito-, kasvatus- ja kehitysprosessin. Yli viisivuotiaat lapset ja aikuiset siirretään heitä varten rakennettuihin aluksiin. Kun kaikki ovat kyydissä, ovet lukitaan, kiilataan kaasupolkimelle koivuklapi, laitetaan rattilukko päälle, heitetään rattilukon avain ikkunasta ja laukaistaan raketit kohti ulkoavaruutta. Matka tulee olemaan ns. one-way-ticket -reissu, vailla mahdollisuutta palata takaisin.

Kun maapallo on tyhjennetty yli viisivuotiaista ja viitteistä menneisyyteen, saa ihmiskunta uuden mahdollisuuden. Uusi uljas sukupolvi kasvaa ilman vanhempien opettamia ennakkoasenteita ja epäluuloja. Lapsille ei ole mitään merkitystä, onko toinen tumma vai vaalea, kristitty tai muslimi. Jokainen uusi tuttavuus on potentiaalinen leikkikaveri. Näin katkeaa vuosikymmeniä, vuosisatoja, jopa vuosituhansia jatkunut katkeruus, viha, rasismi ja kostonkierre. Pääsemme aloittamaan puhtaalta pöydältä.

Kauniita ja rohkeat vrs. Rumat ja reppanat

Kateus on suomalainen luonnonvara. On laskettu, että jos kaikki kansallinen kateus valjastettaisiin sähköksi, Suomi voisi luopua ydinvoimasta. Mikäs sen herkullisempaa kun saada naapuri kateelliseksi. Se voi olla ihanampaa kuin huono seksi. Ja kolikon kääntöpuolella mikään ei voi syödä miestä enemmän kuin kateus. Se saat….tamaton naapuri, joka on jälleen kerran taikonut jostain uuden tila-auton takapihalleen.

 

Siksi ihmettelenkin nykyajan tv-tarjontaa. On rikkaita ja kauniita ihmisiä, joiden suurin tragedia on pieleen mennyt suihkurusketus. On työtä vieroksuvia valokuvamallimaisia turhakkeita, jotka heiluttelevat lakanoita häpeilemättä. On Hottentottiksia, jotka kehuvat olevansa parempia kuin muut ja nirsoilevat parinvalinnassa. Tavallinen kotiäiti kiristelee kotona hampaitaan ja katsoo kadehtien Parasiittihotellin parittelua samalla, kun ukon paita siliää silitysraudan alla.  

Ja sitten tämä konsepti, jossa kulahtanut keski-ikäinen seisotetaan lasikaappiin keskelle vilkkainta kävelykatua ja ohikulkijoilla arvuutellaan, paljonko tuon nelikymppisen ikä on. Viisikymmentä? Ai kuusikymmentä! Tämän jälkeen murskaava uutinen kerrotaan näyttelykappaleelle ja aloitetaan armoton tuunaus. Tavis viedään stailistille, kampaamoon, meikattavaksi ja puunattavaksi. Lopputuloksena on aivan eri ihminen ja ikäarvioista ropisee pois kymmeniä vuosia. Ihanaa. Katsoja voi samaistua onnelliseen lopputulokseen ja lähteä hyvillä mielin jääkaapille hakemaan lisää syötävää.

 

Kaiken happy endingin jälkeen alkaa mieleen kuitenkin hiipiä kateus. Mikäs helvetti tuo äijä tai akka oli ansaitakseen uuden tilaisuuden elämässään? Miksi juuri hänelle kustannettiin tuhansien eurojen ulkonäköremppa? Miksen se voinut olla minä? Niinpä katsoja seisahtaa peilin eteen, mittailee makkaroitaan ja vaipuu synkkyyteen. Mikään tuossa kuvajaisessa ei näytä enää hyvälle. Pitäisi olla hoikempi, nuorempi, laihempi, rypyttömämpi, kevyempi ja kauniimpi. Mutta kun ei. Kaikki on päin helvettiä.

Meillä taviksilla ei vain ole mahdollisuutta jäädä vuodeksi pois töistä Jutan treenattavaksi. Meillä ei ole varaa ottaa Botoxia poskiin ja vaihtaa vaatekaapin sisältö trendikledjuihin. Siispä kärvistelemme todellisuudessa ja seuraamme tv-ruudun ihmisiä, joille kustannetaan kaikki. Emme saa helpotusta arkielämästä, eikä tositv tuo lohtua. Päinvastoin. Kateus kasvaa ja kasaantuu, tukahduttaa meidät alleen

Tähän täytyy tulla muutos. Henkisen ilmastonmuutos. Jonkun täytyy tehdä ohjelmaformaatti, joka pelastaa meidät lamaantumiselta. Valitaan kerrankin tv-ohjelmaan joku oikea menestyjä. Otetaan nuorekas, rikas mies, jolla on unelma-ammatti, ihana perhe, omakotitalo, kesämökki ja saari Karibialla. Semmoinen jokaisen suomalaisen päiväuni. Asetetaan tämä voittajatyyppi lasikaappiin Mannerheimintielle ja annetaan ohikulkijoiden suitsuttaa kaverin ulkonäköä, seksikkyyttä ja karismaa. Kun päivä on ohi, lasikaapin seinät saa pestä katsojien kuolasta. Sitten alkaa vuoden kestävä hurja muodonmuutos. 

Aluksi mieheltä viedään unelma-ammatti, ihana perhe, omakotitalo, kesämökki ja se saari Karibialla. Hänet majoitetaan puolen tähden hostelliin yhteiskuntamme vähäosaisimpien joukkoon. Kerran viikossa näytetään, miten kaveri jonottaa punaisen ristin leipäjonossa ja hörppii lämpimikseen Ruskaa pakkasessa. Puolen vuoden jälkeen häntä haastatellaan ja kysellään, miten menee. Mies on hämillään, hieman allapäin mutta kuitenkin hienoisen nousuhumalan kannattelema. Raha on vähissä, ystävät kaikonneet ja työpaikka vain etäinen muisto. Kun vuosi umpeutuu, studion sohvalla istuu resuinen, kuselle haiseva pultsari, joka yrittää muistella miten kaikki on mennyt. Päin persettä, kuten hän viimein asian kiteyttää.

Mikä piristysruiske tämä olisi meille suomalaisille! Hyväosainen huippujohtaja on vajonnut alemmas kuin me, Meillä on sentään työtä, perhe, vuokrakolmio ja kerran vuodessa viikko vuokramökillä. Kerrankin näytetään, että jollain toisella menee huonommin. Että on joku, jota ei tarvitse kadehtia. Ja niin se oma harmaa arki näyttäytyykin äkisti kaikissa sateenkaaren väreissä ja saa meidät huokaisemaan, että kyllä elämä on sentään ihanaa.

Sara Kuopion Henry's Pubissa 11.12.2015

Hektor on musiikillinen ikirakkauteni 70-luvulta saakka. Yhtenä Iltana on yksi artistin hienoimpia kappaleita. Neljä vuotta sitten korviini tarttui Yhtenä Iltana –cover, joka soi tiuhaan radiossa. Mikäs bändi tämä Sara on? Versio oli hyvä, mutta ei herättänyt sen enempää mielenkiintoa itse esittäjää kohtaan. Musiikki tulee ja menee.

Kun huomasin ilmoituksen Saran keikasta perjantaina Henry’s Pubissa, tuo Yhtenä Iltana alkoi soida korvissani ja pieni mielenkiinnon kipinä heräsi. Lipun hinta oli kohtuullinen 8 € ja koska vaimo piti myös samasta kappaleesta, päätimme käydä katsomassa, mikä bändi on miehiään. Onneksi mentiin.

Keikka alkoi kuulaalla syntikkapopilla ilman rumpuja ja kitaroita. Solisti Joa Korhosen ääni osoittautui  hypnoottiseksi. Siinä on jotain 70-luvun kasevamaista pehmeyttä. Jos et tunne Kasevaa, voit tsekata bändin tästä.

Kun kolmas biisikin mentiin syntikkalinjaa ajattelin, että bändi on todellakin luonut nahkansa sitten Yhtenä Iltana –ajan. Olin väärässä. Seuraavassa setissä kaverit ottivat kitarat ja basson kaulaan ja soundit muuttuivat syntikoinnista raskaamman kitaravetoisen rokin suuntaan. Muutamassa biisissä käytiin jopa metallin puolella. Kaikesta huomasi, että kombo on kiertänyt vuosia ja hionut tyyliään siihen, mitä nyt kuultiin. Yleisöä ei kosiskeltu, vaan Korhonen upposi laulujen syövereihin ja bändi tuki solistia komeasti. 

Yhtenä iltana

Välispiikit loistivat poissaolollaan. Biisin loputtua Joa sanoi koruttomasti kiitos, ja sitten jatkettiin matkaa. Ainoa pidempi lause tuli varsinaisen setin lopussa. Nyt sitä Hektoria, Korhonen totesi vinosti hymyillen ja Yhtenä Iltana ensitahdit täyttivät tilan. Kuin verannan valon vetämät yöperhoset lavan edustalle ilmestyi toistakymmentä naista ja muutama mies, jotka tanssivat koko kappaleen ajan. Kun biisi päättyi, porukka palasi takaisin takariviin. Bändi poistui takahuoneeseen ja hetken odottelun jälkeen palasi soittamaan encoren.

Encoren aloitti Rauhan Aika, joka kuulosti oudon tutulta. Ahaa, tämä on siis Saraa! Joskus sitä vain kuulee radiosta ohimenevän biisin, joka jää takaraivoon paljastamatta tekijäänsä. Erittäin upea rockhelmi, miten minä en ole tätä aikaisemmin tajunnut? Keikan päätti uusi kappale Tyhmä Pieni Elämä, joka kuulosti myös hyvältä. Vaimo hymyili vieressäni. Hyvä että lähdettiin.

Yleisöä keikalla oli harmittavan vähän, vaikka oli perjantai-ilta. Pohdin tätä keikan aikana ja päädyin seuraavaan teoriaan: Paikalla oli kolmenlaista yleisöä: uusia syntikkapopista pitäviä faneja, vanhoja Sara-faneja sekä meitä, jotka tulivat koska Yhtenä Iltana. Bändi tarjoili jokaiselle jotain ja loppupeleissä sekä syntikka- että metallimusa toimivat hienosti. Voin kuvitella, että alkuaikojen Sara-faneille bändin muuttuminen on ollut kova paikka, eivätkä rockpuristit tule enää bändin keikoille. Jos näin on, se on sääli. Sara on nimittäin yksi kiehtovampia kotimaisia livebändejä. Jonkinlainen mystiikka tämän vähäpuheisen ja vähäeleisen aktin yllä leijuu.

Joa Korhonen

Sara soittaa Ainoat hereillä –kiertueella neljän miehen kokoonpanolla ympäri Suomea. Laulun lisäksi Joa Korhonen soittaa kitaraa, Kristian Udd bassoa ja syntikoita, Andreas Bäcklund rumpuja ja Marko Kivelä koskettimia. Keikalla kuultiin mm. kappaleet Laine kerrallaan, Ainoat hereillä, Se keinuttaa meitä ajassa ja Vielä muodostan varjoni. 

 Ainoa hereillä

Joulupukki ja horjuva terveys

Joulupukki on olemassa, kuten me kaikki tiedämme. Hän tulee aattona ja tuo lahjoja, toisille enemmän, toisille vähemmän. Pukki on nimittäin pesunkestävä kapitalisti. Enkä tarkoita nyt sitä punanuttuista, englanninkielistä hou-hou ukkoa, joka ryyppää virvoitusjuomaa, vaan meidän kantasuomalaista kuminaamaista möhömahaa. On tasan varma, että jos naapurissa asuu rikas lääkäriperhe, pukki tuo pienelle lääkärinpoika-Pekalle enemmän lahjoja kuin postijakajan Pate-pojalle. Niin se vain menee. Mitä enemmän vanhemmilla on pätäkkää, sitä paremmin pukki palkitsee jouluaattona. Lahjat tulevat rahan luo.

Tässä joulun alla olen ollut syvästi huolissani joulupukin terveydestä sen jälkeen, kun tapasimme hänet lasten kanssa. Ja tämä tarina on tosi. Olimme Kuopion torilla joulukauden avajaisissa 21.11. Kuin tilauksesta taivaalta satoi pari päivää lunta, joten torille rakennettu Joulumaa sai rekvisiitakseen aidon valkoisen peitteen. Tätä kesti vain pari päivää, mutta ei siitä sen enempää.  

Joulumaan lisäksi torilla on pieni, katettu lava, jossa joulupukki istui puistonpenkin tapaisella ja otti vastaan jonottavia lapsia. Niinpä minäkin ryhdyin jonottamaan innokkaiden lastenlasten kanssa. Jono oli pitkä ja jokaisella tenavalla niin paljon asiaa, että odottaminen tuntui iäisyydeltä. Iäisyys kesti todellisuudessa reilun varttitunnin. Kun viimein oli meidän vuoro, pukki nousi penkiltään ja otti istuinalustana olleen taljan kainaloon. Pukki vähän järjestelee paikkoja ennen meitä, ajattelin. Ei muuten järjestellyt. Samalla hetkellä kaupungintalon kello löi kuusi ja taivaalle ammuttiin paikallisten yrittäjien järjestämä ilotulitus. Kaiken paukkeen ja välkkeen keskellä pukki pakkasi vaivihkaa kimpsunsa ja kampsunsa ja hävisi takavasemmalle. Minä ja lapset jäimme katsomaan tapahtunutta suut ammollaan. Joulupukki lähti, tuumasi lapsenlapseni pahoillaan ja menivät istumaan pukin jättämälle penkille. Emme nähneet kuurapartaa enää sinä iltana. 

Viime lauantaina kävimme lasten kanssa sisähuvipuistossa, joka on tarkoitettu alle kymmenvuotiaille. Kuinka ollakaan, paikalla oli myös joulupukki tonttuineen. Tälläkin kertaa jouduimme jonottamaan, mutta tällä kertaa pukki ei ehtinyt karkuun. Kun meidän vuoro tuli, pukki kyseli lapsilta lahjatoiveita ja kuulumisia. Lapset eivät vastanneet kysymykseen vaan ihmettelivät ääneen, että minne sinä lähdit viime kerralla. Joulupukki meni hämilleen. Hänen silmistään näki selvästi, että nyt pudottiin reestä. Vastaamatta kysymykseen pukki jakoi lapsille karkit ja jatkoi omaa tarinaansa. Minä olen täällä vähän tarkastuskäynnillä näin ennen joulua. Nähdään sitten jouluaattona.

Kohtaaminen jäi vaivaamaan minua syvästi. Vaikka tapahtumien välillä oli kaksi viikkoa, ei tuo välikohtaus voinut unohtua pukilta. Sitten minulla heräsi paha aavistus, jota olen pohtinut koko viikon. Joulupukilla on dementia! Se selittää sen, ettei pukki tunnu muistavan lähiajan tapahtumista saatikka edellisestä joulusta mitään. Miten surullista. Mutta niin se vain on, ettei joulupukkikaan ole turvassa vanhojen ihmisten vaivoilta. Saas nähdä, unohtaako hän tänäkin jouluna tuoda minulle joululahjoja. Muutamat viime aatot olen saanut vain paketin tai pari, vaikka mielestäni olen vuoden aikana toivonut yhtä sun toista. Vaan joulupukki ei enää muista toivomuksia ja tuo sen sijaan suklaalevyjä ym. joutavaa vaikka hänen pitäisi tietää, etten edes pidä suklaasta. No, nyt osaan suhtautua asiaan oikein ja olla armeliaampi pukkia kohtaan. Minkäs ukko sairaudelleen voi.

Fättness päiväkirja: Ravintola Gloria, Kuopio

Ahmiva arvostelijanne palasi puolentoista vuoden jälkeen rikospaikalle. Tarkoitus oli syödä ilman lompakkoa, mutta mitenkäs sitten kävikään.

Tehdään heti aluksi selväksi, että Gloria ei ole mikään ruokaravintola. Gloriaan tullaan juomaan, laulamaan ja tanssimaan. Poikkeuksena kaavassa on keskiviikon afterwork.

Ravintola Gloria, Kauppakatu 16

Kuukausi sitten, pitkän ja rasittavan työpäivän jälkeen, päätin pitkästä aikaa käydä Ravintola Glorian afterworkissa. Edellisestä kerrasta oli vierähtänyt puolitoista vuotta. Mutta mitä hittoa: Eihän se ollutkaan enää entisensä! Ei ilmaista salaattia, patonkia, levitettä, kebablihasuikaleita ja lihapullia sekä majoneesi- ja salaattikastiketta. Tilalla oli keittoa, josta piti maksaa. Hävytöntä!

Kun nälkäisen ärsyyntynyt ja väsynyt minäni sai viimein keiton nenän eteen, mieli rauhoittui. Baarimikko ehti kehua, että tiedossa on jotain uutta ja erikoista. Keitto tarjoiltiin isossa, ontoksi koverretussa vaaleassa leivässä. Ahaa, alkoi kiinnostaa. Otin lusikan kauniisti käteen, voitelin leikatun leipäkansipalan voinapilla ja lusikoin evästä ääntä kohti. Tarjolla oli gulassikeittoa. Keitto on ehkä hieman harhaanjohtava nimitys. Kyseessä oli enemmänkin muhennos, erittäin maukas sellainen. Hyvä on, menköön kuusi euroa (annoksen hinta). Tulen tänne takaisin.

Nyt takana on kolme eri keittoa ja kolme eri kokemusta. Toisella kerralla listalla oli perunachorizokeitto, arvosana ok. Kolmannella kerralla tarjottiin lohikeittoa, joka oli todella muhkea ja hyvä suoritus.

Lohikeitto + voinappi + vesi = 6 €. Näyttää paremmalle livenä.

Summa summarum: Ravintola Glorian afterwork keskiviikkoisin klo 16 – 18.00. Keitto tarjotaan ontosta leivästä, hintaan kuuluu vesi ja voinappi. Jos et ole keiton ystävä, voit silti kokeilla. Annos on todellisuudessa muhennos, keittoa ei ole kuin nimeksi. Kyllä minä tuosta kuusi euroa voin silloin tällöin maksaa. Riippuu tietysti siitä, mikä keitto on listalla.

Black Friday

Olen tehnyt väärin. Jotain niin kauheaa, että joudun pyytämään julkisesti anteeksi. Olen ollut edesvastuuton ja itsekäs, enkä ole kantanut korttani kekoon yhteiseksi hyväksi. Ummistin silmäni ja korvani ja elin kuin mitään ei olisi tapahtunut. En noudattanut yhteisiä pelisääntöjä, sovittua asiaa johon kaikki muut osallistuivat pyyteettömästi. Perjantaina oli Black Friday ja minä en kuluttanut mitään. Suokaa anteeksi. Olen pahoillani.

Nyt minua hävettää niin vietäväksi. Minun piittaamattomuuteni vuoksi joku aasialainen alipalkattu lapsi voi saada kenkää työpaikaltaan. Indonesiassa metsurin moottorisaha hiljenee, kun jätin paperitavaraa ostamatta. Kongon titaanikaivoksissa palkatta huhkivia orjia saattaa uhata YT-neuvottelut. Valtamereen joutuu kassillinen muovirojua, jonka olisin voinut ostaa alennushintaan ja pelastaa oman varastoni nurkkaan lojumaan. Mitä helvettiä minä oikein ajattelin? En yhtään mitään. Olen täysin piittaamaton, tunteeton, kuluttamaton kakkiainen, joka ansaitsee kaiken sen pahan, millä markkinatalous minua rankaisee.

Pienen puolustuspuheen joudun kuitenkin pitämään. Minulla ei yksinkertaisesti ollut aikaa. Perjantaina oli firman pikkujoulut, joten päivä meni ensin töitä tehdessä ja sitten juhliessa. Ja kyllähän minä sentään vähän kulutin. Ostin musiikkikeskuksen baarista kaksi lasia punaviiniä. No, onhan tuo oikeasti aika säälittävää. Kahden punkkulasin kustannus jäi alle kahdenkympin.

Antakaa anteeksi. Minä lupaan parantaa tapani. Koska Black Friday meni sivu suun, hyvitän tämän pitämällä kokonaisen kulutusjuhlaviikon kaikkine sateenkaaren väreineen. Tänään minulla on Silver Saturday. Lähden marketeille, myymälöihin, toreilla ja turuille ja poltan rahaa surutta. Jo aamulla tilasin nettikaupoista leipäkoneen, ompelukoneen, pesukoneen, parranajokoneen ja panokoneen. Siis rahantalletusautomaatin. Käytän plussakorttia, bonuskorttia, pinssikorttia, ajokorttia ja kirjastokorttia ankarasti ja kerään samalla kaikki alennukset, edut, pisteet ja provikat joilla rahoitan seuraavaa kulutuskierrosta.

Viikon päästä voin ilmoittaa, että olen ostanut kasoittain turhaa krääsää, tehnyt Kuopion kokoisen hiilijalanjäljen, heittänyt roskiin kymmeniä toimivia krumeluureja ja kertakäyttänyt lukemattomia muovisia aterimia ja astioita. Viikon päästä voin ylpeänä todeta, että olen totaalisen perse auki. Eikä tässä vielä kaikki. Kutsun teidät (lukijani) ensi perjantaina Kuopion torille Veljmiespatsaan luokse, jonne ilmestyn klo 14.00. Saatte kivittää minut tarjouskupongeilla ja alennustarjouslehtisillä. Jo on kumma, jos ei kaveri opi kuluttamaan.

Fättness päiväkirja: Kellariravintola Rustik, Kuopio

Fättness-matkailija lihoo sitä mukaa kun tutkimusmatka etenee. Armopaloja ei pyydetä eikä tarjota. Joka annos on maksettu omasta kukkarosta joten voin olla arvosteluissa rehellisesti meidän mässäilijöiden puolella.

Kellariravintola Rustik, Kauppakatu 45

Avaan ensin omaa ennakkoasennettani, ennen kuin avaan Rustikin oven. Olen hieman ketjuravintolavastainen. En tarkoita sitä, etteikö niissä tarjottaisi hyvää ruokaa, mutta suosin silti ennemmin paikallisia pienyrittäjiä. Pienyrittäjä elää asiakkaistaan, eikä hänellä ole suurta ketjua taustalla pumppaamassa rahaa mahdollisesti kannattamattomaan yritykseen. Mutta se siitä, avataan nyt Rustikin ovi.

Pahoittelen, että kuvien laatu on tavallistakin huonompi. Tuotokset ovat vanhalla digipokkarikameralla ilman salamavaloa

Paikkana Kellariravinto Rustik on yksi Kuopion idyllisimpiä. Ravintola sijaitsee torilla kauppahallin alla. Sisään pääsee portaat alas kauppahallin ulkopuolelta tai suoraan Kauppakeskus Apajasta. Kellariravintolassa on hieman samanlainen tunnelma kuin Mustassa Lampaassa: tiiliseinää, holvikaaria, vanhoja valokuvia seinällä. Eli puoliso mukaan ja romanttiselle kynttiläillalliselle. Poikaporukan polttariseuruetta ei tänne kannata kuskata.

Kokeilimme vaimon kanssa Rustikin lauantaibrunssia, joka tarjoillaan klo 11 - 14.00. välillä. 19,50 euron hintaan kuului laaja salaatti- ja leikkelepöytä, karjalanpiirakoita, nakkeja, lihapullia, munakokkelia, kanaa, kalaa jne. Ruokajuomana mehuja ja vettä. Jälkiruokana mm. mustikkapiirakkaa ja vaniljakastiketta.

Salaatti- ja leikkelepöydän antimia

Lämminruoka

Hinta-laatusuhde oli kohdallaan. Varasimme pöydän etukäteen mutta paikka ei ollut täynnä, joten pöydän olisi saanut myös ex-tempore sisään tupsahtamalla. Kun siirryimme lämpimiin, oli lohi ehtinyt loppua joten tilalle tuli kanavartaista. Ihan jees, kaipasin niihin ehkä vähän enemmän makua. Lämpimän ruuan ja jälkiruokatarjoilun väliin oli laitettu kastikekannuja, joiden sisällöistä en ihan päässyt jyvälle. Kysäisin tarjoilijalta ja hänkin joutui maistamaan lusikalla, ennen kuin pystyi sanomaan että kyseessä oli vaniljakastike. Kuulemma joku asiakas oli joskus kaatanut vahingossa sinappikastiketta jälkiruokapiiraan päälle. Ongelma on helposti ratkaistavissa: pienet nimilaput kannujen viereen.

Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Ei tämä varmaan viimeiseksi kerraksi jää, vaikka niin ketjuravintolavastainen olenkin. Ja toki ravintolan henkilökunta on paikallisia ja saavat elannon työstään, mikä on hyvä asia. Kesäaikaan Rustikilla on terassi Kauppakadulla kauppahallin kyljessä. 

Timi Lexikon

Eilen kävimme katsomassa Timi Lexikonin keikan Henry's Pubissa. Mainostetaan nyt vähän oman kylän poikaa, että hän saisi ansaitsemansa huomion.

Timi Lexikon (Timo Leskinen) on savolainen rap/hip hop-artisti, joka keikkailee Tuukka Joustavan ja Pirkka Räsäsen kanssa. Tuukka tuplaa ja Pirkka hoitaa musapuolen. Keikka oli iloisen rento ja menevä. Paikalla oli valitettavan vähän yleisöä, mikä saattoi osaltaan johtua ajankohdasta (torstai-ilta).

Vaikka en varsinaisesti mikään rapmusiikin suurkuluttaja olekaan, Timin biisit kyllä osuivat ja upposivat. Suuri plus on tietenkin muutamassa kappaleessa viännetty savonmurre.

 Youtubesta:

Mars matkaan!

Oletko kyllästynyt nykymenoon? Aamut ahdistavat, pommit pelottavat ja sote sotkee suunnitelmasi. Oletko saanut tarpeeksesi talouskriisistä, pakolaiskriisistä, ilmastokriisistä, ikäkriisistä ja parisuhdekriisistä? Kaipaatko muutosta elämääsi? Haluatko jotain ihan muuta?

Nyt siihen on tilaisuus: Lähde Marsiin!! Marsissa kaikki on toisin. Astronauttina nautit eduista, joista maan päällä et voi kuin uneksia. Onko pelkoa YT-neuvotteluista? Meillä ei ole. Kun sinut ammutaan avaruuteen, työsuhde on pysyvä eikä tilallesi palkata pätkätyöläistä tai tuntituuraajaa. Työsuhteesi kestää koko matkan Marsiin ja takaisin ja päättyy ennen aikojaan ainoastaan, jos päätät päiväsi ennen aikojaan. Reilu diili: palkka juoksee, ruoka, asuminen ja ylläpito ovat talon puolesta ja meteorit viuhuvat ikkunan ulkopuolella. 

Onko parisuhteesi väljähtynyt? Kaipaatko sitä kipinää, jonka tunsit joskus kauan sitten? Lähde Marsiin!! Menopaluu reissu kestää kolme vuotta. Mietipä sitä. Kolme vuotta ilman lakananheilutusta ja voimme taata, että palattuasi se kotona odottava isäntä/emäntä näyttää kauniimmalle kuin koskaan. Ja jos haluat muuten vain tehdä selibaattilupauksen ja viettää aikaa tutkiskellen itseäsi ja ajatuksiasi niin tässä on tilaisuutesi. Tällä reissulla et törmää ensimmäiseenkään elävään olentoon, joten sinulla ei ole mitään mahdollisuutta langeta loveen.

Pelkäätkö, että matkan aikana iskee koti-ikävä? Ei muuten iske! Avaruudessa on kylmää, pimeää ja yksinäistä. Eli olosuhteet vastaavat Suomen talvea. Ei enää yllätysvieraita, ei ikävää viikkorytmiä, ei niskaan hengittävää pomoa eikä pakollisia kylässä käyntejä. Olet ja elät keskenäsi kolkossa kapselissa, kuuntelet Black Sabbathia, tuijottelet tositv-ohjelmia, pelaat konsolipelejä ja laulat karaokea. Eikä kukaan tule seinän taakse huutamaan, että laita sitä Paranoidia pienemmälle. 

Mitä vielä mietit? Mars matkaan! Sinua odottaa unohtumaton seikkailu. Saat olla se ensimmäinen tutkimusmatkailija, joka on astunut jalallaan toisen planeetan kamaralle. Niin, kuuta ei lasketa. Marsissa sinua eivät lapset juokseta, miehet komenna eivätkä naiset nalkuta. Saat olla oman itsesi herra. Syödä kun huvittaa, juoda kun janottaa ja nukkua kun nukuttaa. Ja mikä parasta: Avaruudessa kukaan ei kuule kuorsaustasi.

Ilmoittautumiset sähköpostitse osoitteeseen: minäpoikataityttöselähdenmarsiinjahaistatanteillepitkät@mars.fi Jos et halua matkalle itse, voit ilmoittaa naapurisi, työnantajasi, puolisosi tai sukulaisesi reissulle reippaalle. Mikäli matkallelähtijä ei tiedä osallistuneensa rekrytointiin, noudamme voittajan puolenyön jälkeen suoraan kotoa, tainnutamme ja pakkaamme rakettiin ennen kuin hän ehtii apua sanoa.  

(Tässä ilmoituksessa käytetyt kuvat ovat kuvituskuvaa, eivät aitoja kuvia avaruusmatkasta. toim.huom.)

Liberté, Égalité, Fraternité

On helpottavaa herätä unesta, kun näkee painajaisia. Tämä aamu meni toisin. Oli ahdistavaa herätä painajaiseen. Jälleen silmitön terrori-isku Pariisissa Ranskassa.  Kuolonuhreja, loukkaantuneita, väkivaltaa, pelkoa ja paniikkia. Vetää hiljaiseksi.

Maailma on muuttunut, eikä tässä taida olla turvassa enää kukaan. Mutta kun kahvikuppi kädessä vilkaisin ulos ikkunasta, ulkona sataa räntää ja kadut näyttävät samalta kuin eilen. Näyttävätkö tuntemattomat ihmiset tämän jälkeen hirviöiltä? Toivottavasti ei. Sitähän nämä itsemurhapommittajat juuri haluavat. Että me teemme itse oman kaaoksen ja jatkamme heidän työnsä loppuun. Ei suostuta siihen. Eihän?

Aikaisemmin aiheeseen liittyviä tekstejäni:

Pahaa unta

Mitä Isis tekee museossa?

Marraskuu

Oli kylmä ja pimeä marraskuinen ilta, kun tapasin Peran Kievarissa. Se oli hänen kantapaikka. Olimme saman ikäisiä, mutta Pera näytti kymmenen vuotta vanhemmalta. Kuningas alkoholi oli jättänyt jälkensä.

Muistin vielä nuoren Peran, jonka kanssa joimme talvella kaljaa luistelukopin takana. Peran rituaali oli tarttua pulloon kaksin käsin kuin voimannostaja, vetää syvään henkeä ja juoda sitten pitkä, pulputtava kulaus jota seurasi röyhtäys ja irvistys. Pera inhosi kaljan makua. Ei inhonnut enää. Istahdin tiskille Peran viereen ja kuulin kaverin tilaavan tuttuun tapaansa: North State ja Long Drink. Hän lausui molemmat tuotemerkit huvittavan huolellisesti (Nooth Steit ja Lond Drink), lähes brittimäisesti. Oli aika jututtaa entistä koulukaveria.

- Morjens Pera. Mitä kuuluu? Miten marraskuu on sujunut?

- Marraskuu, eilen torin laitaan kasvoi mandoliinipuu.

- Niinkö? Mitähän tuo mahtoi tarkoittaa? Mitä siitä mandoliinipuusta?

- Marraskuu, nyt on sen kuoreen kirjoitettu beibi i love you.

- Niinpä niin. Ootko töissä vai lomilla? Aattelin vain että mitä teet täällä keskellä viikkoa?
- Mä kapakassa juopottelin sylissäni dinosauriin luu.

Peran jutut olivat niin pehmeitä, etten ymmärtänyt niistä sanaakaan. Hänellä oli rypyttömät kasvot mutta se johtui viinapöhöstä. Muistin Peran seurustelleen pitkään Kertun kanssa, joten kysäisin, miten heillä menee. Olivat kuulemma eronneet.

- Näen Kertun aina välillä kun käyn marketeilla. Voin välittää sulta terveisiä jos haluat. Onko sulla jotain, mitä haluaisit sanoa Kertulle?

- Marraskuu, tänään huoneeni mä sotkin kun sua taas niin ikävöin.

- Eihän se helppoa ole eron jälkeen. Mutta älä vaivu murheeseen. Elämä menee eteenpäin, vaikka nyt ei siltä tuntuisikaan.
- Nyt kaipuun kaatopaikkaa täällä kuivakurkku rotta isännöi.

- Niinpä niin.

Pera oli humalassa jo tullessani, mutta Long Drinkin jälkeen hänen juttunsa muuttuivat yhä kummallisemmiksi. Koetin vähän piristää kaveria ja viedä ajatuksia positiivisempiin asioihin.

- Vieläkö olet käynyt metsällä? Muistelen, että olit kova metsämies nuorempana. Onko tänä syksynä tullut hirviä?

- Ohi syyskuun, läpi repaleisen lokakuun kaipuun kaljakori kilisee.

- Entäs ootko käynyt linnustamassa? Täällähän on hyvät lintuvesistöt. Ootko saanut sorsia?
- Yli taivaan päivät niin kuin varisparvi raahautuu.

- Vai semmosia lintuja. Tainnut ero viedä sulta kaikki voimat.
- Mua vaivaa ikävistä ikävin milloin beibi palaat takaisin.

- Voi olla, että Kerttu ei tule enää takaisin. Sun pitää nyt vain ryhdistäytyä ja alkaa vaikka liikkumaan. Laita korkki kiinni.

- Etkö tiedä voi yksinäisen miehen viedä marraskuu?

- Ei kannata vaipua itsetuhoisiin ajatuksiin. Kyllä se päivä paistaa joskus, usko pois.

On vaikea lohduttaa lohdutonta juoppoa, joka on hukuttanut elämänsä alkoholiin. Siinä tilanteessa ei mikään muu enää merkitse mitään. Pera oli vain varjo entisestä, eikä sen illan jutut edenneet mihinkään. Saattaa olla, ettei hän seuraavana aamuna muistanut koko keskusteluamme.

- Ootko katsonut Vain Elämää? Anssi Kela oli aivan huippu! Vieläkö muistat Mikan faijan BMW:n? Biisi soi joka autoradiossa yötä päivää.

- Marraskuu, taas TV syliin paiskoo palavia halkojaan.

- Tosi tv:tähän se tahtoo nykyään olla. Toista se oli meidän nuoruudessa. Kaikki on muuttunut, eikä meinaa oikein mukana pysyä.
- Marraskuu, käy ihmiskunta sormi suussa kansakouluaan.

- Hyvin sanottu. Sormi suussa tässä tahtoo olla itse kullakin. Jos ei pysy kehityksen mukana, putoaa helposti pois ja syrjäytyy. Toivottavasti sulla on jotain kiinnekohtia elämässä. Tuo pullonpohjan tuijottelu ei ole elämää.
- Vaan eihän täällä liekit uhkaa täällä pikkuhiljaa pohjaan poltetaan.

- Kyllähän se burn out tahtoo uhata nykyään jokaista, joka ei osaa hellittää. Sunkin pitää hellittää Pera. Hellittää siitä Kertusta ja päästää irti. Niin on parempi.

- Marraskuu, kaiken tämän keskellä sua hiljaa ikävöin.

- Tiedän. Voi olla, että Kerttukin ikävöi sua, mutta teillä meni miten meni ja nyt on aika siirtyä eteenpäin. Kai sulla on ystäviä? Joku, jonka kanssa jutella ja jakaa murheet, ettei tarvitse yksin kaikkea kestää.
- Mä Topin kanssa kellarilla ristinollaa pelaan päivin öin.

Sen illan jälkeen aavistin, että en näkisi Peraa enää muualla kuin lehdessä. Ja niinhän siinä sitten kävi. Parin kuukauden päästä hänen nimensä oli paikallislehden kakkossivulla, muiden kuolinilmoitusten joukossa.

(Peran vuorosanat on Miljoonasateen kappaleesta: Marraskuu)

 

Verjnuarmu ja Kuhtumattomat vieraat

Koin tänään muutaman asian ensimmäistä kertaa eläessäni. En ole koskaan ennen ollut levynjulkistamistilaisuudessa. En ole koskaan ennen ollut Verjnuarmu -näyttelyssä. Enkä ole koskaan ennen ollut hevikeikalla Kuopion Museossa. On tässä sulattelemista.

Kuopion museo on sopivan goottimainen Verjnuarmu -näyttelylle

Kaikki sai alkunsa siitä, kun Verjnuarmu –näyttelyn suunnittelija ja taitelija Timo Kokko pyysi bändin faneilta valokuvia näyttelyä varten. Meillä sattui olemaan yksi erittäin onnistunut otos, jossa vaimo poseeraa solisti Puijon Perkeleen kainalossa Kuopiorockin keikan jälkeen. Vaimo laittoi kuvan sähköpostiin ja sai nopeasti vastauksen, että kuva on loistava. Kiitokseksi tästä hänen sähköpostiin ilmestyi Vip-kutsu bändin levynjulkkari/näyttelyn avajaisiin Kuopion Museoon. Päivämäärä oli 29.10.2015. 

Verjnuarmu on vuonna 2002 perustettu, savon murteella laulava metalliyhtye. Ja kun sanon murteella, tarkoitan murretta isolla M:llä. Bändi on julkaissut viisi albumia joiden nimet kertovat aihealueesta kaiken olennaisen: Muanpiällinen helevetti (2006), Ruatokansan uamunkoetto (2008), Lohduton (2010), Pimmeyvven Ruhtina (2012) ja 1808 (2015). Verjnuarmussa soittavat Puijon Perkele - pahhuuvven sanansuattaja (laulu ja kosketinsoittimet), Tervapiru -  kuuven kielen surmansoennut (kitara), Woema – syvvyyksien jylinä (bassokitara) ja Musta Savo – tuomijopäevän tahinhakkuu ja kuolonkorina (rummut ja murinalaulu). Laulujen sanoituksissa vilisee taistelut, sotilaat, tuonelat ja Verjnuarmun oma savolainen mytologia.

Sisäänkäynti näyttelyyn, welcome to hell

Kello 18 seurasimme muita kutsuvieraita Museon neljänteen kerrokseen ”Verjnuarmu – Kuhtumattomat vieraat” näyttelyyn. Aulassa saimme käteen mukilliset Iso-Kallan panimon lanseeraamaa Verjnuarmu -olutta. Olut on hyvin esikuvansa oloinen: tumma ja täyteläinen portteri. Näyttelyn laajuus pääsi yllättämään. Koko neljäs kerros on varattu Kuhtumattomille vieraille. Puolet näyttelystä esitteli bändin historiaa. Tilan perällä on esiintymislava ja taiteilijan huone, jossa on Kokon bändistä tekemiä kuvatöitä. Näyttelyn toinen puolisko esitteli uuden ”1808” –levyn teeman, eli vuonna 1808 Savon alueella riehuneet Suomen sodan taistelut. Viimeisessä huoneessa on iso screeni, jossa pyörii taltio bändin vuoden 2012 Kuopiorockin keikasta.

Puijon Perkele

Viimein lavalle astelivat Puijon Perkele, Tervapiru ja Woema. Bändi kiitteli yleisöä ja sponsoreja ja esitti sitten neljä kappaletta puoliakustisesti. Kappaleiden joukossa kuultiin mm. klassikko Laalavat jouset ja uudelta levyltä Verenseisaattaja. Olen toki tykännyt bändistä aikaisemminkin mutta tämä keikka riisuttuine soundeineen pääsi yllättämään. Verjnuarmun kappaleet ovat todella melodisia ja jotenkin kalevalamaisen kauniita. Maailman ensimmäinen savometallibändi nostaa kapean genrensä riman todella korkealle.

Näyttely on aiheen mukaisesti synkkä mutta samalla runsas ja mielenkiintoinen. Sanalla sanoen ainutlaatuinen. Kuhtumattomat vieraat on nähtävissä Kuopion museossa 3.9.2015 saakka. Voin suositella myös musiikista pitämättömille. Jos käyt museossa, piipahda samalla synkässä neloskerroksessa katsomassa erilaista kuvataidetta ja Suomen sodan rekvisiittaa.

Woema, Kuopiorock 2014

Puijon Perkele, Kuopiorock 2014

 Verjvirta

Laalavat jouset