Elämä on peruutusmatka

Kuljen työmatkani jalan, mikä suo tiettyjä vapauksia. Aamulla ei tarvitse olla täysin skarppina, vaan voi rutiininomaisesti ”automaattiohjauksella” kävellä töihin ajatuksiin vaipuneena ja rekisteröimättä ulkopuolista maailmaa. Tässä piilee riski.

Viikolla kävelin taas työmatkalla torin poikki. Torin ympärys on ollut jatkuvassa remontissa jo viitisen vuotta eikä loppua näy. Nyt uudistetaan mm. torin reunalla olevan suuren tavaratalon ulkoseinää. Kävelin siis aamulla puoleksi unessa ja puoleksi ajatuksiin vaipuneena, kun äkkiä heräsin hälyttävään ääneen. Korkea ja tasainen tiit-tiit-tiit kuului niin läheltä, että refleksinomaisesti hypähdin sivuun. Ääni lähti kuorma-autosta, joka peruutti jalkakäytävällä lava täynnä metalliromua. Jos tietäisin, kuka tuon peruutushälyttimen on keksinyt, lähettäisin hänelle kiitoskortin. Ilman varoitusta olisin voinut ajatuksissani kävellä peruuttavan auton alle, sikäli mikäli kuski ei olisi huomannut minua sitä ennen.

Tuollainen herätys saa adrenaliinin jylläämään ja ajatukset lentämään. Lopun kävelymatkan mietin, miten tuota nerokasta keksintöä voisi hyödyntää myös muilla elämänaloilla. Miksei peruutushälytintä ole esimerkiksi sosiaalisessa kanssakäymisessä? Kun keskustelet vieraan ihmisen kanssa tai vaikkapa kaveriporukassa et välttämättä huomaa, että nyt tuli puhuttua vähän liikaa. Heität vitsin tai kommentin, joka saa kuulijan sapen kiehumaan. Tuollaisessa tilanteessa kuulijalla voisi olla rannekello, sellainen urheilukellon tapainen, joka mittaa reaaliaikaista sykettä ja verenpainetta. Kun molemmat nousevat huomattavan nopeasti ja lyhyessä ajassa, alkaisi kello hälyyttämään tiit-tiit-tiit –peruutusäänellä. Tässä vaiheessa puhuja tietäisi, että nyt pitää joko ottaa sanoja takaisin tai pistää suu suppuun. Niin sanotusti peruuttaa tilanteesta, ennen kuin kuulijalla kiehuu yli.

Miten monelta kiusalliselta tilanteelta ja turhalta riidalta varsinkin me miehet säästyisimme. Ajattele nyt: Vaimo tulee kotiin töistä väsyneenä ja stressaantuneena. Miehellä taas on virtaa kuin pienessä kylässä ja hän alkaa ehdottelemaan vaimolle, että käytäisiinkö jossain. Kutsutaanko vieraita kylään? Katsotaanko yhdessä maksukanavalta kotijoukkueen sm-liigamatsi? Pesisitkö minun kauluspaidan, kun tarvitsen sitä pian? Miten olisi pieni seksi? Jossain vaiheessa vaimon rannekello hälyttäisi tasaisen uhkaavasti tiit-tiit-tiit ja miehen puhe katkeaisi. On aika peruuttaa. Sopiiko rakas, että keitän meille kahvia? Oliko sinulla rankka päivä töissä? Voinko hieroa hartioitasi? Tänään tulee se sadasviideskymmenes jakso Ventovieraat alttarilla ja siitä viisi viikkoa yhdessä anopin vierashuoneessa –tositv sarjasta. Haluatko rentoutua ja katsoa sitä? Minä voin sillä aikaa tiskata, lakaista, pyykätä, puunata, kuurata, kokata, rempata, tuunata ja miksen myös myöhemmin stripata, jos haluat muru.

Peruutushälytin kävisi myös muissa elämäntilanteissa. Työhaastattelut ovat aina arpapeliä ja onnen kauppaa kun ei tiedä, miten kemiat haastateltavan ja haastattelijan kanssa kohtaavat. Se on kuitenkin ratkaisevin tekijä työhönotossa, kun kaikki muut vaatimukset on täytetty. Pahimpia mokia työhakutilanteessa on lähteä mollaamaan edellistä työnantajaa tai nostaa ensimmäisenä palkkakeskustelu pöydälle. Näitä osaa välttää suurin osa hakijoita, mutta entäs sitten ne näkymättömät asiat? Jos haastattelijan ja haastateltavan arvomaailma eroaa huomattavasti toisistaan voi olla, että viaton vitsi tai varomaton sanonta kääntää tilanteen päälaelleen. Siinä hetkessä haastattelijan ranteesta kuuluva pieni tiit-tiit-tiit hälytysääni saisi haastateltavan pakittamaan ja palaamaan turvallisemmalle keskustelualueelle. Yksittäinen tyhmä lause ei romuttaisi koko prosessia, kun puhuja tajuaisi olla jatkamatta samalla linjalla.

Teknologiasta olisi varmasti enemmän hyötyä miehille kuin naisille. Naisilla tuntuu olevan jokin kuudes aisti, sosiaalinen äly, jolla he onkivat toisesta tietoa tunnetasolla. Meiltä miehiltä tämä puuttuu. Parhaiten sen huomaa sinkkumarkkinoilla, kun äijät rymistelevät baareissa kuin norsut posliinikaupassa. Iskuyritys sinne, toinen tänne ja uutta kehiin. Sitten surkutellaan saunaillassa, kun ei vaan onnaa. Naiset ovat ynseitä, ylimielisiä eivätkä tajua hyvän päälle mitään. Mitä hemmettiä mies tekee väärin? Tilannetta helpottaisi, jos naisella olisi ranteessaan peruutushälytin. Kun mies lähestyy vierasta daamia tiskillä ja nainen jo ensi silmäyksellä toteaa mielessään, että tuo on se viimeinen uros maanpäällä jonka mukaan lähtisin, peruutushälytin päräyttäisi tiit-tiit-tiit heti kättelyssä. Mies tajuaa siirtyä muualle, eikä tuhlaa kummankaan aikaa saatikka pahimmassa tapauksessa nolaa itseään. Huonoimpana ilta voisi käydä niin, että kaveri kuulee peruutusääniä joka ikisestä pöydästä. Mutta eihän se tosimiestä lannista. Riittää, kun yhdenkin naisen kellosta alkaa kuulua hyväksyvää, kissamaisen kehräävää ääntä, niin ilta on pelastettu.