keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Tahdon olla suurin apinamies, kenties



Kuntoremontti ei ole mikään helppo asia. Mitä tehdä kun mieli on melto, selkäranka kuminauhaa ja tahto taikinaa? Puhun nyt itsestäni. Sain kymmenisen vuotta sitten mahdollisuuden kuntoremonttiin varsin yllättävältä taholta. Silloinen työnantaja kutsui vapaaehtoiseen terveystarkastukseen plus kunnonkohotus talkoisiin.

Ja minähän lähdin. Alussa ryhmällemme tehtiin kuntotesti jossa selvitettiin jokaisen lähtötaso. Testi oli sangen monipuolinen mutta yksinkertainen. Keuhkojen tilavuus selvitettiin puhalluskokeella ja käden puristusvoima eräänlaisella painemittarilla. Sitten mitattiin paino, vyötärön ympärys ja otettiin verikoe. Verikokeen tuloksessa keskityttiin hemoglobiiniin ja kolesteroliarvoihin. Vielä rasti ruutuun lomakekysely ja yhteenveto. Tulokset lyötiin tiskiin ja kerrottiin, että tässä olet nyt.

Sitten meille jaettiin henkilökohtaiset sykemittarit ja neuvottiin nettitreenipäiväkirjan salat. Lopuksi, kun kokelaat oli analysoitu ja tsempattu, meidät päästettiin kuin lohet takaisin arkielämän virtaan. Ei muuta kuin onnea matkaan ja vuoden päästä tavataan. Vuoden? On muuten aika pirun pitkä aika.

Aluksi kaikki meni hyvin. Kävin lenkillä sykemittari ranteessa ja raportoin kaiken nettipäiväkirjaan. Tulokset paranivat, kevät kului ja kunto kohosi. Olo tuntui kaikin puolin kevyemmälle ja pirteämmälle. Kun kesä koitti, tuli häiriötekijöitä kuvioihin. Oli kesäloma, juhannus, kesäterassit, mökki-illat ja epäterveellinen mutta niin herkullinen grillaaminen. Sykemittari unohtui useasti yöpöydälle ja nettipäiväkirjan päivitykset harvenivat. Kun kesä oli ohi havahduin, että pitäähän tässä vielä tehdä jotain.

Mutta syksy on pitkä ja pimeä. Eikä sykemittarista ole personal traineriksi. Lisäksi nettipäiväkirjan pitäminen oli totaalisen yksinäistä puuhaa. Vaikka tiesin, että järjestäjät seurasivat tekemisiäni, palautteen puute loi illuusion, että tein kaiken vain itselleni. Ja kun mieli on melto, selkäranka kuminauhaa ja tahto taikinaa, niin tulos on helppo ennustaa. Mutta ei mennä asioiden edelle. Maali odotti tammikuun lopputarkastuksessa.

Lopputarkastus sujui samaa rataa kuin vuosi aikaisemmin. Punnitus, painoindeksi, verikokeet, puristuskokeet, rasti ruutuun -lomake.  Sitten odottamaan lopullista tuomiota. Odotushuoneessa vartoili ihmisiä eri työpaikoilta sekä minä ja kaverini Harsta, joka pääsi tuomiolle ennen minua. Kun kävin vuorollani ja palasin odotushuoneeseen, suunnistin heti Hartsan luo vertaamaan tuloksia. Hartsa totesi ensimmäisenä, että hän oli lihonut vuoden aikana neljä kiloa. Niin minäkin! Mikä yhteensattuma! Tuumasimme, että luojan kiitos lähdimme mukaan kuntoremonttiin. Kuka tietää, kuinka paljon olisimme lihoneet vuoden aikana ilman sitä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti