Kuntoremontti ei ole mikään helppo asia. Mitä tehdä kun
mieli on melto, selkäranka kuminauhaa ja tahto taikinaa? Puhun nyt itsestäni. Sain
kymmenisen vuotta sitten mahdollisuuden kuntoremonttiin varsin yllättävältä
taholta. Silloinen työnantaja kutsui vapaaehtoiseen terveystarkastukseen plus
kunnonkohotus talkoisiin.
Ja minähän lähdin. Alussa ryhmällemme tehtiin kuntotesti
jossa selvitettiin jokaisen lähtötaso. Testi oli sangen monipuolinen mutta
yksinkertainen. Keuhkojen tilavuus selvitettiin puhalluskokeella ja käden
puristusvoima eräänlaisella painemittarilla. Sitten mitattiin paino, vyötärön
ympärys ja otettiin verikoe. Verikokeen tuloksessa keskityttiin hemoglobiiniin
ja kolesteroliarvoihin. Vielä rasti ruutuun lomakekysely ja yhteenveto. Tulokset
lyötiin tiskiin ja kerrottiin, että tässä olet nyt.
Sitten meille jaettiin henkilökohtaiset sykemittarit ja
neuvottiin nettitreenipäiväkirjan salat. Lopuksi, kun kokelaat oli analysoitu
ja tsempattu, meidät päästettiin kuin lohet takaisin arkielämän virtaan. Ei
muuta kuin onnea matkaan ja vuoden päästä tavataan. Vuoden? On muuten aika
pirun pitkä aika.
Aluksi kaikki meni hyvin. Kävin lenkillä sykemittari ranteessa
ja raportoin kaiken nettipäiväkirjaan. Tulokset paranivat, kevät kului ja kunto
kohosi. Olo tuntui kaikin puolin kevyemmälle ja pirteämmälle. Kun kesä koitti,
tuli häiriötekijöitä kuvioihin. Oli kesäloma, juhannus, kesäterassit,
mökki-illat ja epäterveellinen mutta niin herkullinen grillaaminen. Sykemittari
unohtui useasti yöpöydälle ja nettipäiväkirjan päivitykset harvenivat. Kun kesä
oli ohi havahduin, että pitäähän tässä vielä tehdä jotain.
Mutta syksy on pitkä ja pimeä. Eikä sykemittarista ole personal
traineriksi. Lisäksi nettipäiväkirjan pitäminen oli totaalisen yksinäistä
puuhaa. Vaikka tiesin, että järjestäjät seurasivat tekemisiäni, palautteen
puute loi illuusion, että tein kaiken vain itselleni. Ja kun mieli on melto,
selkäranka kuminauhaa ja tahto taikinaa, niin tulos on helppo ennustaa. Mutta
ei mennä asioiden edelle. Maali odotti tammikuun lopputarkastuksessa.
Lopputarkastus sujui samaa rataa kuin vuosi aikaisemmin.
Punnitus, painoindeksi, verikokeet, puristuskokeet, rasti ruutuun -lomake.
Sitten odottamaan lopullista tuomiota. Odotushuoneessa vartoili ihmisiä eri työpaikoilta sekä minä ja kaverini Harsta, joka pääsi tuomiolle ennen minua. Kun kävin vuorollani ja
palasin odotushuoneeseen, suunnistin heti Hartsan luo vertaamaan tuloksia.
Hartsa totesi ensimmäisenä, että hän oli lihonut vuoden aikana neljä kiloa.
Niin minäkin! Mikä yhteensattuma! Tuumasimme, että luojan kiitos
lähdimme mukaan kuntoremonttiin. Kuka tietää, kuinka paljon olisimme lihoneet
vuoden aikana ilman sitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti