Pelastakaa hedelmät ry.

Aamukahvia hörppiessä huomioni kiinnittyi keittiön pöydällä olevaan hedelmävatiin. Jokaisessa hyvin varustellussa kodissahan pitää olla hedelmiä. Ihan vain siltä varalta, että joku sattuisi niitä syömään. Niinpä meilläkin on vadillinen appelsiineja, banaaneja ja viinirypäleitä herkullisesti odottamassa syöjäänsä. Pitää vain toivoa, ettei rypäleelle käy aika pitkäksi. Ei nimittäin ole maistunut kenellekään.

Jotenkin tästä tilanteesta tuli mieleen elokuva Schindlerin lista. Kaikille tuttu? Elokuva on tositarina saksalaisesta teollisuuspohatta Oscar Schindleristä, joka toisen maailmansodan aikaisessa Saksassa palkkaa tehtaalleen juutalaista orjatyövoimaa taka-ajatuksena pelastaa heidät keskitysleirien kaasukammioilta. Mainitsin tästä vaimolle ja tuumasin, että meillä taitaa olla vähän samanlainen Schindlerin lista näiden hedelmien kanssa. Me pelastamme lähikaupan hedelmiä banaani ja appelsiini kerrallaan, kuljetamme ne kotiin, asetamme hedelmävatiin ja takaamme niille turvalliset ja hedelmälliset vanhuuspäivät. Ilman pelkoa että joku tulee ja syö. 

Kun sitten vadin viinirypäleet ovat kuivuneet rusinoiksi, appelsiinien koostumus muuttunut pesäpallomaiseksi ja banaania ei uskalla kuoria koska sen sisällä näyttää asuvan alien, hautaamme manan majoille menneet kasvit biojäteastian rauhaan. Miten humaania ja herkkää! Muutama eurohan siinä viikoittain palaa mutta pääasia, että appelsiini saa ihmisarvoisen kohtelun. Tai hedelmäarvoisen. Ei taida olla oikea sana. 

Vaimo ei tule pitämään tästä postauksesta, joten jos blogini hiljenee toviksi eikä minusta kuulu mitään, älkää hätääntykö. Kyllä vaimo aina leppyy. Kunnes onnistun suututtamaan hänet taas uudestaan. 

Kimmo Timonen ja Stanley Cup: Kuopio 21.7.2015

Eilen, kesken Kimmo Timosen Stanley Cup juhlien  minulle tuli tunne, että tämän tajuaa vasta joskus myöhemmin. Sen, miten paljon ihmisiä oli Kuopion torilla juhlimassa Timosta ja miten ainutlaatuinen tilanne oli nähdä livenä tuo jääkiekkoilijoiden himoitsema palkintopysti. Tilanne oli once in a lifetime ja vuosien päästä pääsen kertomaan, että minä olin siellä.

Ennen tapahtuman alkua taivas ripautti muutaman pisaran ja sai epäilemään, niinköhän tästä selvitään kuivin nahoin. Mutta kun Kuosmasen Sakarin rockbändi aloitti soiton, sade lakkasi eikä palannut enää takaisin. Sään jumalat siunasivat tapahtuman.

Sakari Kuosmanen rockband

Sakari kumppaneineen soitti takuuvarmaa rock’n’rollia ja lämmitti yleisöä minkä pysyi. Jotenkin versio Neil Youngin ”Rockin’ in a free world” –biisistä sopi tilanteeseen kuin suutarin sormi sinne. Keep on rockin’ in a free world – Jatkakaa rokkaamista vapaassa maailmassa. Maailmassa, jota Yhdysvallat valvoo. Vähän samaan tapaan kuin ne kaksi vartijaa, jotka tulivat Chicagosta Stanley Cupin mukana pitämään huolta, että kaiken kivan keskellä itse pystille ei tapahdu mitään. No, se siitä maailmanpolitiikasta. Palataan juhlatunnelmaan.

Kuopion oma poika Olli Herman Reckless Loveineen onnistui yleisön lämmittämisessä huomattavasti paremmin. Tunnelma muuttui riehakkaaksi ja jälleen kerran Olli palkitsi naiskatsojat riisumalla yläruumiin paljaaksi. Tuon viisiminuuttisen ajan kaikki torin miespuoliset muuttuivat näkymättömiksi, vähän niin kuin Henrys’s Pubin keväisellä keikalla.

Reckless Love

Kolmas lämppäri, Teflon Brothers, aloitti soittamalla playbackina Jari Sillanpään Sinä ansaitset kultaa. Todella omituinen valinta. Kappaleen jälkeen Brothersit selittivät, että tämä oli heidän kultabiisinsä tilaisuuden kunniaksi. Siis mollisointuinen erobiisi, jossa Sillanpää toistaa kertosäkeessä Rakas onnea matkaa, sinä ansaitset kultaa? Bändin huumorintaju ja tilannetaju menivät pahasti ristiin. Jatkossa meno oli reippaampaa ja Maradona pisti porukan laulamaan. Minulle setin aloitus oli sellainen pannukakku että jäin vain odottamaan, milloin hipit häipyvät lavalta.

Teflon Brothers

Sitten odotus palkittiin. Lavalle asteli Kimmo Timonen, joka kaiken yleisömassan takaa näytti hyvin pieneltä. Stanley Cup nousi ilmaan tuhansien huutojen saattelemana. Paikalla olivat myös joukkuetoverit Teräväinen ja Raanta. Teräväinen kierrätti pokaalia edellisenä päivänä Helsingissä ja seuraavana vuorossa on Rauma ja Raanta. Tiukka ohjelma. Kuuluttaja arvioi yleisöä olevan kymmenentuhatta henkeä, seuraavan aamun Savon Sanomat viisituhatta. Luultavasti totuus oli jossain tuossa välissä. Joka tapauksessa en ole koskaan nähnyt torilla niin paljon väkeä ja arvelen, että tuskin tulen enää näkemäänkään. Tilanne oli niin ainutlaatuinen, että mahdollisimman moni halusi kokea sen.

Yleisön joukossa seilasi toinen "Stanley Cup"

Teräväinen ja Raanta toivat tullessaan Timoselle Chicago Blackhawksin pelipaidan. Ja taas kannu nousi korkeuksiin

Toritapahtuman jälkeen Cuppi lähti ravintolakierrokselle. Suuntasimme Gloriaan koska arvelimme, että ensimmäiset esittelypaikat Henry’s Pub ja Intro olisivat tupaten täynnä. Lisäksi Gloriassa on 20-vuoden ikäraja, joka karsi osan faneista ulkopuolelle. Tiistai-ilta oli muuttunut karnevaaliksi ja tuhannet ihmiset valuivat pitkin Kauppakatua ja yrittivät mahtua baareihin saadakseen lähikosketuksen Timoseen ja pokaaliin. 

Gloria osoittautui oikeaksi valinnaksi, sillä Kimmo nousi pokaalin kanssa pöydälle ja nosti kannun ilmaan aivan käsivarren etäisyydellä katsojista. Haastattelussa sankari toisti, miten tärkeää hänelle oli tehdä tästä koko Kuopion juhla ja miten otettu hän oli väenpaljoudesta. Ei siinä mitään sen syvällisempää tarvinnut sanoa eikä kukaan osannut sen syvällisempää kysyä. 

Lopuksi siirryimme vielä Albatrossiin, jossa meno yltyi villimmäksi. Puolen yön aikaan paikka oli pakattu täyteen ja juhlajuomien nostattama humu oli jo vähän pelottava. Kun Stanley Cup tuotiin Albatrossin lavalle, yleisömassa heilui ja huojui levottomasti ja ilmapiiri oli ahdistava. Kaikki päättyi kuitenkin parhain päin eikä kukaan loukkaantunut, joukkohurmoksesta ja tungoksesta huolimatta.

Kerrankin tuntui että jotain suurta on voittanut mies, jota ei voi kadehtia. Timosen Kimmo on loistava pelaaja ja ihminen, joka ansaitsee kaiken kunnioituksen. Tästä kertoo sekin, että juhlahumun jälkeen hän vei Stanley Cupin seuraavana aamuna Kysin lastenosastolle ja esitteli palkinnon pienille potilaille.

Savolaista matkailua heinäkuussa: Tahko, Louhosareena, suurpetoja ja Nilsiän öljysheikki

Tänään oli aika lähteä laskettelukeskukseen. Oli yksi kesän (harvoja) lämpimimmistä päivistä ja suksetkin tuli vietyä varastoon toissa päivänä. Ystävämme Itävallasta tuli käymään meille viikoksi joten mikäs sen parempaa kuin esitellä suomalaista laskettelukeskusta kesällä. Itävallassa kun niitä ei taida olla.

Nyt nappaa!!

Päivämme alkoi Kuopion torilta, josta ostimme kauden marjoja ja seurasimme pilkkimistä. Mualiman Navassa on soutuvene, johon on rakennettu pilkkireikä torikannen alla olevaan kirjolohitankkiin. Onginta maksaa 10 € /5 minuuttia ja jos (melkein aina kun) kirjolohi nappaa koukkuun, kala maksaa 15 € /kpl. Tällä kertaa pilkillä oli joku ulkokuopiolainen rouva ja paineet olivat kovat, kun kymmenet silmäparit tapittivat toimitusta silmä kovana. Ensimmäinen nappaus irtosi nostovaiheessa, mutta toisella yrittämällä onnisti ja rouva nosti alle kiloisen lohen ylös pilkkireiästä. Savolaista hulluutta hauskimmillaan.

Matkaa Kuopiosta Tahkolle tulee n. 50 kilometriä ja koska Nilsiä on liittynyt Kuopioon, olimme koko ajan maantieteellisesti Kuopiossa. Kesällä maisemahissi toimii keskiviikkoisin ja lauantaisin klo 13 – 16.00 ja kymmenen minuutin matka huipulle kustantaa 5 euroa. Korkeanpaikankammoisena minua ei huipulle olisi saanut sukset jalassa, mutta kesäkelillä shortseissa matka oli yllättävän miellyttävä, vaikka välillä kiikuttiinkin kymmenisen metriä maanpinnan yläpuolella. 

Tahkon rinnettä ylös. Tässä vaiheessa oli vähän kakka jäykkänä.

...mutta sitten rentouduin ja nautin maisemista

Ylhäällä oli mahtavat näköalat alla siintävää järvisavoon. Tasannebaarista saa kahvia, ruokaa, virvokkeita ja erilaisia turvokkeita. Hiihtohissi toi huipulle myös joukon maastopyöräilijöitä, jotka laskettelivat pyörillä rinnettä alas pelottavalla vauhdilla. Meikäläisellä ei olisi ollut mitään asiaa rinteeseen kuusi vuotta vanhalla Soliferillani. Tai ehkä minä vielä joskus kokeilen. Riippuu hinnasta.

Hissillä ylös, pyörällä alas

Kymmenen kilometriä Tahkolta etelään sijaitsee Nilsiän Louhosareenaan, entiseen kvartsikivikaivokseen rakennettu esiintymispaikka. Ajoimme opasteiden mukaan hiekkatietä, mutta perillä tie oli suljettu suurella portilla. Rohkeana kaverina jätin naiset odottamaan, kiersin portin ja marssin tietä pitkin rinnettä ylös. Rinteen jälkeen tuli vielä isompi rinne, jonka marssin hieman hitaammin ylös. Kun olin melkein louhoksella, näin talon ja sen pihalla auton. Aidassa oli kyltti, joka kertoi paikan olevan yksityisaluetta ja varoitti vahtikoirasta. Ymmärsin yskän ja päätin kääntyä takaisin. Louhosareena oli siis suljettu ja jäi näkemättä.

Paluumatkalla koin järkytyksen. Hiekkatiellä lähellä porttia oli suuret tassunjäljet. Karhu! Vinkkasin naiset paikalle ja esittelin tohkeissani metsänkuninkaan jälkeä. Äkkiä koko tilanne alkoi ahdistamaan. Olimme keskellä korpea, yksityisalueella, ja jossain lähellä tallusteli mesikämmen. Ei muuta kun pikamarssia autolle ja kokka kohti tulosuuntaa. Mutta olihan se kuumottava tilanne: Nähdä karhunjäljet livenä!

Kun olimme ajelleet jonkin aikaa, vaimo googletti tabletillaan ja palautti meidät maanpinnalle. Eivät ne olleetkaan karhun jäljet vaan jonkin suuren koira. Ilmeisesti sen vahtikoiran, josta kyltti varoitti. Piru vie! Siitä olisi tullut NIIN hyvä juttu tähän blogiin. Ehdotin vielä, että jospa ne olivat suden jälkiä mutta ei. Koira mikä koira. Totuus on tarua tylsempää.

Paluumatkalla oli vielä yksi pyhiinvaelluspaikka, jossa piti pysähtyä: Pajulahden Man Oil huoltoasema. Me kasarin kasvatit muistamme vielä edesmenneen Tauno Kuosmasen, Nilsiän öljysheikin. Tauno pääsi Karpolla on asiaa –ohjelmaan kertomalla, että hän jalostaa jäteöljystä voiteluöljyä ja myy sitä mm. Suomen armeijalle. Karpo teki ajankohtaispätkän viihdyttävästä kylähullusta ja hankkipa Kuosmaselle myös arabikaavun, jossa Nilsiän öljysheikki esiintyi julkisuudessa. Kun aika jätti Kuosmasesta, päätti paikallinen yrittäjä perustaa Man Oil –nimeä kantavan yksityisen huoltoaseman, josta on tullut jonkinlainen kulttinähtävyys. Huoltamolla oli jopa myynnissä Nilsiän öljysheikki t-paitoja. Olisin halunnut itselleni parikymppiä maksavan harvinaisuuden mutta jäljellä oli vain XXL –kokoja. En minä sentään niin iso ole. Vielä.

 Karpolla on asiaa: Nilsiän öljysheikki

Fättness päiväkirja: Bierstube Kuopio

Fättness päiväkirjassa vuorossa rehellistä pubiruokaa tarjoileva Bierstube Kasarmikadulla. Matkaa torilta n. 500 metriä.  

Bierstube, Kasarmikatu 5 - 7

Bierstube, saksalaistyylinen olutpubi on ollut samassa paikassa saman perheen omistuksessa vuodesta 1971. Listalta löytyy mm. suolakurkkukippo, lohikeitto, metsästäjänleipä ja makkaralautanen. Eli konstailematonta evästä oluen kanssa nautittavaksi. Tarjolla on yli 70 olutmerkkiä. Me otimme ruuan kanssa tuttua Budejovický Budvaria, joten vielä jäi seitsemisenkymmentä merkkiä maistamatta. 

Itse paikka on varsin pieni ja viikonloppuisin täynnä, joten jos aiot syödä, pöytävaraus on paikallaan. Tiistai-iltanakin parissa pöydässä oli Varattu –kyltti. Sisustus on rento ja teemalle uskollinen: Olutmerkkien mainoksia, viirejä ja tuoppeja joka paikassa. Nurkkapöydässä on vino pino erilaisia pöytäpelejä shakista Aliakseen, joten pubissa voi istua mukavasti iltaa pelejä pelaten, olutta siemaillen ja seurustellen. Paikalla olikin muutama ulkomaalainen opiskelija, joille Bierstube on luonteva ”olohuone”. 

Eräs silmiin, tai enemminkin korviin pistävä piirre on, ettei pubissa soi musiikki. Ravintola mainostaa ilmapiiriä rauhallisen leppoisaksi, missä voi keskustella huutamatta. Keittiö on avoinna ma-la klo 23, sunnuntaisin klo 21. 

Sipulirenkaat ja mozzarellatikut aurajuusto ja sweet-chili dipillä

Hintataso on edullinen. Tilasimme alkupalaksi friteerattuja sipulirenkaita ja mozzarellatikkuja dipin kanssa. Ruokajuomaksi Budvarit ja pääruoaksi wieninleikkeet. Vielä kasarilla wieninleike oli sitä hienompaa ravintolaruokaa. Nyt leikettä ei tahdo löytää enää mistään, mutta Biersturben listalla se on pysyvästi. On se vain käsittämättömän hieno yhdistelmä: paneroitu porsaan ulkofile, sitruunasiivu, caprista ja anjovis. Ranskalaiset ja salaatti kuuluvat kuvaan. Ruokailun jälkeen tuntee todellakin syöneensä.

wieninleike, 8,70€

Koko menulle tuli hintaa 19 € /nenä. Listan pääruuat ovat kaikki alle 10 €, pois lukien Naudan grillipihvi (10,50 €). Pitää testata ensi kerralla. Mitään kevyttä ja terveellistä Bierstubesta on turha etsiä. Täällä tarjoillaan konstailematonta pubiruokaa ja palan painikkeeksi olutta. Ulos lähtiessä et ole enää nälkäinen, etkä välttämättä myöskään selvin päin.

Fättness päiväkirja: Panza! Meksikolainen ravintola Kuopio

Fättness päiväkirja jatkaa kuopiolaisten ruokaravintoloiden koluamista. Minä tulin, näin ja maistoin. Kuopiosta löytyy mitä maistella, joten tehtäväni ei ole läheskään valmis.

Panza! Meksikolainen ravintola, Ajurinkatu 26

Tällä kertaa matkustimme vaimon kanssa Meksikoon, joka löytyy Kuopion torilta noin kolmensadan metrin päästä Sokoksen takaa. Panza mainostaa tarjoavansa meksikolaista street-foodia. Pitää varmaan kutakuinkin paikkansa, näin Meksikossa käymättömän näkövinkkelistä.

Sisustus on sekoitus Frida Kahloa, Meksikon alkuperäiskansojen taidetta ja Acapulcoa. Kirkkaat värit, pääkallomaiset hahmot ja rennot tuolit kutsuvat heti kättelyssä vierailijan ottamaan rennosti. Rentohan paikka onkin. Itse asiassa Panza on harvoja etnisiä ruokaravintoloita Kuopiossa, jossa tekee mieli viettää aikaa muutenkin kuin ruuan ääressä. Lisämausteen atmosfääriin antaa rento latinalaisamerikkalainen musiikki, jota soittaa välillä elävä DJ kunnon vanhanajan lp-levysoittimella. Erittäin miellyttävää.

Päätimme kahlata ruokalistan pitkän kaavan mukaan, eli alkuruoka-pääruoka-jälkiruoka. Tosin jälkiruokaan päädyimme vasta pääruuan jälkeen hetken mietittyämme. Mietteliääksi meidät sai täysi vatsa, mutta tulisten ja suolaisten makujen jälkeen teki mieli jotain makeaa. Niinpä menimme päätyyn asti. 

Panzan Chevice, el classico!

Alkuruuaksi, eli starteriksi tilasin Panzan Chevice, el classicon! Limemarinoitu päivän kalasaalis. Alkujärkytys oli miellyttävä: Marinoitu kala maistui mansikkajäätelöltä! Pienet kalapalat sulivat suussa ja mansikanpalat toivat hyvän hapanimelä efektin. Kerrankin pääsin sanomaan, että mitään tällaista en ole ennen maistanut. Eräänlainen mansikkashushi. Erittäin hyvää.

Enchilada de Mole

Pääruuaksi otin Enchilada de Molen ylikypsällä naudanlihalla. Ensimmäisessä haarukallisessa oli pala punaista chiliä joka sai silmäluomet hikoilemaan. Onneksi jatko oli pehmeämpää ja tajusin syödä loput chilipalat muun ruuan seassa. Ei liian tulista vaan sopivaa. Annos oli iso ja maukas, vaimo tilasi saman possunlihalla. Hänellä ruokailu tökkäsi hetkeksi siihen, että enchiladan päälle oli ripoteltu kuminaa. Ei-kuminan ystävälle tämä oli hieman kova pala mutta loppujen lopuksi maustetta ei ollut liikaa ja osan siitä sai kaavittua haarukalla pois. Kuminavaroitus siis kaikille kuminan vihaajille.

Meksikolainen ritari

Pääruuan jälkeen vatsa oli pinkeä kuin Jarkko Niemisen tennismailan jänteet. Ei muuta kuin tulta kohti ja jälkiruokalistan kimppuun. Tarjoilijaneito esitteli vaihtoehdot ja kun hän kertoi tarkemmin meksikolaisista ritareista, olimme myytyjä. Jälkiruoka-annos olikin kympin arvoinen valinta. Hyvin yksinkertainen köyhäritari voideltuna siirapilla ja pinta rapeaksi paistettu. Kyljessä talon omaa mansikkajäätelöä, jossa valkosuklaapaloja. Täytyy sanoa, että vaikka en yleensä harrasta jälkiruokia, meksikolainen ritari oli pitkästä aikaa parasta, mitä on tullut syötyä.

Koko menu kahdella meksikolaisella oluella höystettynä kustansi 40 euroa.

Panza on paikka, jonne tulee palattua toistekin. Ruoka on hyvää, miljöö mutkaton, meininki rentoa ja kiireetöntä. Jopa niin rentoa, että tarjoilija unohti tuoda meille ruokajuomat pöytään ja jouduimme tilaamaan ne toistamiseen. Olen kuullut vastaavista tilanteista myös kavereilta, eli tarjoilu voisi kaikessa rentoudessaan olla hieman skarpimpaa. Siitä ainoa pieni miinus. Paikan sijainti saattaa olla turisteille hieman haastava. Paikalliset tuntevat Panzan, joten muista varata pöytä etukäteen.

Muikkuja, rockia, viiniä: Kuopion Viinijuhlat 4.7.2015

Totesimme lauantaina kavereiden kanssa, että ruokaravintola + terassi + keikkailta onnistuu Kuopiossa vain 500 metrin säteellä toisistaan. Koska olemme edelleen kasvuiässä (kolme keski-ikäistä kölimahaa) piti kierros aloittaa tietenkin ruokailulla. Kohteeksi valittiin Kauppakadulla sijaitseva Muikkuravintola Sampo.

Mikäli haluatte käyttää vieraita syömässä perisavolaisessa ravintolassa tai lomareissulla kokea itse jotain irti tästä ajasta, Sampo is the place to be. Muikkuravintola Sampo avattiin 1931, ruokalista on vuodelta 1978 ja paikka sai Suomen paras muikkuravintola –palkinnon vuonna 1994. Ravintola sijaitsee vuonna 1911 rakennetussa jugendhenkisessä liiketalossa ja sisustus on kuin suoraan 60-luvun Kekkoslovakiasta. 

Jo ruokalistan lukemisessa on viihdearvoa. Päätin tilata savumuikkuvaenaat smetanassa. Toimii. Annos on ulkonäöltään korutonta Suomi-gourmeeta vuosikymmenien takaa: Perunamuusia, smetanamuikkuja, kurkku- ja tomaattilohkoja sekä sitruunasiivu. Pelkistettyä, hyvää ja hinta ihan ok 17,50 €. Ensi kerralla aion testata häkkään tapettuja muikkuja.

Jos paikalla sattuu olemaan vanhempi tarjoilijarouva ja kiireettömämpi hetki, hän saattaa innostua kertomaan paikan historiasta ja mm. seinän taulussa olevan luodinreiän historiasta. Miljöössä on jotain niin sanoinkuvaamattoman kaurismäkeläistä, että se täytyy itse kokea. Paikalla saattaa olla myös vanhempaa miesväkeä, jotka kuuluvat kalustukseen. Muutama vuosi sitten istuin rattoisat pari tuntia kuunnellen elämään nähneiden kavereiden tarinoita. Jonkun pitäisi saada ne jutut nauhalle ja kansien väliin. Ehkä joku päivä teen Runebergit ja haastattelen ukkoja oikein urakalla. Jätän ajatuksen hautumaan.

Savumuikkuvaenaat smetanassa

 

Vatsat täynnä lähdimme Sammosta, menimme kadun yli ja siirryimme ehkä Kuopion kauneimpaan kesäterassiin Sataman Helmeen. Jälleen ympäristö huokui historiaa. Ravintola Sataman Helmi sijaitsee Kuopion vanhimmassa kivitalossa, rakennettu vuonna 1850. Sisäpihan terassilla kasvaa omenapuita, joiden varjossa on mukava maistella omenasiideriä. Tai olutta, kuten me tehtiin. Tulimme terassille kuuden aikaan, joten viinijuhlien ensimmäiseen keikkaan oli sopivasti tunti aikaa. 

 Kuten niin monta kertaa aiemminkin, terassilla esiintyi paikallinen Rakkauden Ammattilaiset –bändi. Kun ensimmäinen Beatles-käännösbiisi Olet rakkain alkoi soimaan, soundi oli upea ja Topi Sorsakosken ääni soljui suoraan sydämeen. Mutta hetkinen. Eikös Topi Sorsakoski ole kuollut? Helsingistä tullut kaverini kysyi tätä ääneen ja katsoi hämmentyneenä laulajaa. Ei ollut Topi ei, mutta laulajan ääni on niin identtinen, että menee täydestä kuin väärä raha. Kappaleen jälkeen solisti kuulutti, että kyseessä oli soundcheck ja varsinainen soitto alkaa 19.00. Samaan aikaa esiintyi Egotrippi, joten tämä keikka jäi valitettavasti väliin.

Sataman Helmen terassilla. Kohta tulee vettä...

Sataman Helmestä Viinijuhlille oli taas parinsadan metrin siirtymä. Taivas näytti uhkaavan tummalle ja päästelikin pienen kuuron, joka loppui passelisti Egotripin keikan alussa. Egotrippi on tullut nähtyä kymmenisen vuotta sitten eikä kuulu ihan ykkössuosikkeihin, mutta live on live. Kun Mikki Kauste aloitti Älä koskaan ikinä –rallin, yleisö oli välittömästi mukana. Keikalla kuultiin mm. Matkustaja, Koivuniemen herra ja meikäläisen ehdoton suosikki Unihiekkaa. Uusi aika lopetti setin ja kansa vaikutti sangen tyytyväiseltä. Eikä sadetta enää tullut.

Illan toinen esiintyjä Janna jäi hieman Wanhassa Satamassa pidetyn juomatauon varjoon. Paikalle Ravintola Wanhaan Satamaan saapui myös japanilainen kuvausryhmä joka seurasi pitkänhuiskeaa, farkkuasuista miestä. Kaverini tunnisti Noriaki Kasain, japanilaisen mäkikotkan. Päätimme otattaa itsestämme selfiet julkkiksen kanssa. Mr. Kasai, can we take a selfie? Ja Noriaki suostui! Tosin japanilainen mentaliteettihan on niin ääriystävällinen ja kohtelias, ettei Kasailla ollut muuta mahdollisuutta.

Noriaki Kasai

Janna

Jannalta ehdimme kuulla vain päätöskappaleen Sä et ole hullu. Sitten neitokainen kiersi lavan edustan ja heitteli katsojille high fiveja. Oli aika illan viimeisen esiintyjän, herra Jukka Pojan. Pieni deja vu tuli mieleen vuoden takaisesta. Jukka Poika heitti setin rennon aurinkoisella asenteella, kuten odottaa sopi. Takuuvarmaa suomireggaeta, joka uppoaa viinin vetreyttämään kansaan kuin häkä. Tänä vuonna Viinijuhlien teemana oli espanjankielisen alueen viinit. Lasi valkkaria tuli maistettua, mutta en minä silti olutta vaihtaisi. Kun keikka päättyi, siirryimme takaisin Sataman Helmeen jossa bongasimme vielä Kimmo Timosen. Parin viikon päästä juhlitaan Timosen Stanley Cup -voittoa Kuopion torilla. Raporttia ja kuvia juhlista sitten myöhemmin.