Aamukahvia hörppiessä huomioni kiinnittyi keittiön pöydällä olevaan hedelmävatiin. Jokaisessa hyvin varustellussa kodissahan pitää olla hedelmiä. Ihan vain siltä varalta, että joku sattuisi niitä syömään. Niinpä meilläkin on vadillinen appelsiineja, banaaneja ja viinirypäleitä herkullisesti odottamassa syöjäänsä. Pitää vain toivoa, ettei rypäleelle käy aika pitkäksi. Ei nimittäin ole maistunut kenellekään.
Jotenkin
tästä tilanteesta tuli mieleen elokuva Schindlerin lista. Kaikille tuttu?
Elokuva on tositarina saksalaisesta teollisuuspohatta Oscar Schindleristä, joka
toisen maailmansodan aikaisessa Saksassa palkkaa tehtaalleen juutalaista
orjatyövoimaa taka-ajatuksena pelastaa heidät keskitysleirien kaasukammioilta.
Mainitsin tästä vaimolle ja tuumasin, että meillä taitaa olla vähän samanlainen
Schindlerin lista näiden hedelmien kanssa. Me pelastamme lähikaupan hedelmiä
banaani ja appelsiini kerrallaan, kuljetamme ne kotiin, asetamme hedelmävatiin
ja takaamme niille turvalliset ja hedelmälliset vanhuuspäivät. Ilman
pelkoa että joku tulee ja syö.
Kun
sitten vadin viinirypäleet ovat kuivuneet rusinoiksi, appelsiinien koostumus
muuttunut pesäpallomaiseksi ja banaania ei uskalla kuoria koska sen sisällä
näyttää asuvan alien, hautaamme manan majoille menneet kasvit biojäteastian rauhaan.
Miten humaania ja herkkää! Muutama eurohan siinä viikoittain palaa mutta
pääasia, että appelsiini saa ihmisarvoisen kohtelun. Tai hedelmäarvoisen. Ei
taida olla oikea sana.
Vaimo
ei tule pitämään tästä postauksesta, joten jos blogini hiljenee toviksi eikä
minusta kuulu mitään, älkää hätääntykö. Kyllä vaimo aina
leppyy. Kunnes onnistun suututtamaan hänet taas uudestaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti