Hei tonttu-ukko!

Kuva: Pixabay

Olen nähnyt tonttu-ukon. Ja tämä ei ole vitsi. Tästä on tosin jo aikaa, mutta näköhavainto oli aito. Se tapahtui 70-luvulla Iisvedellä. Ennen joulua äiti käski minua ja velipoikaa olemaan kiltisti. ”Tontut kulkevat ikkunan alla ja kertovat joulupukille kaiken, mitä näkevät”. Uskottavahan se oli, kun äiti kerran niin sanoi. Viimeisetkin epäilykset hävisivät, kun näin tontun omin silmin. 

Asuimme Iisvedelle omakotitaloalueella, missä naapuritalo oli vain muutaman kymmenen metrin päässä. Ilta oli pimeä, ulkona lunta ja pakkasta. Satuin katsomaan ikkunasta ulos, kun huomasin naapuritontilla liikehdintää. Menin katsomaan lähempää ja siinä se oli: ihka oikea tonttu-ukko! Tumma hahmo kulki naapurin seinänviertä ja kurkisti vaivihkaa ikkunasta sisään. En erottanut tontusta muuta kuin tumman silhuetin. Näky oli niin lumoava, etten tajunnut kertoa siitä muille kun vasta aamulla. Äiti vaikutti hieman huvittuneelta mutta myönteli, että kyllä niitä tonttuja liikkuu. Jostain syystä minulle jäi tunne, ettei äiti oikein uskonut minua. Mutta minä uskoin, koska näin tontun omin silmin. 

Tarkemmin ajateltuna en itsekään ole niin varma, mitä näin. Aikaa on kulunut jo vuosikymmeniä, mutta muisto on vahva. Oliko öinen kulkija tonttu-ukko jää ikuiseksi arvoitukseksi. Voi olla, että joku talonväestä kulki ulkona ja kurkki sisälle ikkunoista. Tai saattoihan se olla vain normistalkkeri. 

Olen julkaissut  joulun aikaan tarinoita, jotka laitan tähän paremmuusjärjestykseen. Suosituimmat/luetuimmat joulupostaukseni top 10, olkaa hyvä (linkki otsikossa): 

1. Tiedän, mitä sait lahjaksi viime jouluna
   Ylivoimaisesti luetuin tositarina naapuristamme, joka heittäytyi lihallisiin iloihin joulunpyhien aikana.
2. Outoa ruokaa, parempaa musiikkia
   Neljä vuotta sitten kävimme joulun alla syömässä ja Saara Aallon konsertissa. Otsikko paljastaa kupletin juonen.
3. Weired joulukalenteri 4. luukku: Vaarallinen joulu
   70-luvun jouluaatto meinasi jäädä meikäläisen viimeiseksi.
4. I’m dreaming of a white Christmas
   Kuopion joulutunnelmia vuodelta 2014.
5. Kreikankilpikonnan reinkarnaatio
   Syvällistä pohdintaa elämän tarkoituksesta ja sielunvaelluksesta, noin niinkuin kilpikonnan näkövinkkelistä.
6. Weired joulukalenteri 2. luukku: Katkera joulumuisto
   Tämä lapsuuden joulu on jäänyt katkerana mieleen. Mutta älä huoli isä, olen antanut jo sinulle anteeksi.
7. Jäätävää
   Jos jotain sanontaa inhoan sydänjuuria myöten niin se on jäätävää!
8. Weired joulukalenteri 1. luukku
   Pari vuotta sitten julkaisin blogissa joulukalenterin, eli 24 uutta postausta ennen joulua. Urakka alkoi tarinalla joulupukista, helikopterista, meidän koirasta ja lapamadoista.
9. Weired joulukalenteri 20. luukku: Härskiäjoulua!
   Saisko olla piparia? Siitä se vasta hässäkkä syntyi!
10. Jouluvieras
    Blogin ensimmäisenä jouluna julkaisin joulunovellin, joka löytyi pöytälaatikostani.

HYVÄÄ JA RAUHALLISTA JOULUA!

Isältä pojalle

Yksi elokuva lapsuudesta on jäänyt mieleen yli kaiken: Howard Hawksin ohjaama lännenelokuva Rio Bravo vuodelta 1959. Leffa esitettiin televisiossa joskus 70-luvulla ja katsoin sen yhdessä isän kanssa. Tarina menee suurinpiirtein näin:

Sheriffi Chance (ikoninen John Wayne) pidättää Joe Burdetten (Claude Akins) syytettynä murhasta. Joe sattuu olemaan suurtilallinen Nathan Burdetten (John Russell) hulttioveli. Nathanin desperadot piirittävät kaupunkia ja yrittävät vapauttaa Joen keinolla millä hyvänsä. Chance saa avukseen kirjavan joukon, johon kuuluu juoppo Dude (Dean Martin), rampa suunsoittaja Stumpy (Walter Brennan), nuori pyssysankari Colorado (Ricky Nelson) ja salaperäisen nainen nimeltä Feathers (Angie Dickinson).

Muistan, miten jännitin isän kanssa Chancen puolesta ja nauroimme vedet silmissä Duden ja Strumpyn sanailulle. Leffa on upea tarina ystävyydestä ja jokainen henkilöhahmo on herkullisen taitavasti tehty. Rio Bravo on edelleen meikäläisen kategoriassa lännenelokuvien ykkönen.

Mietin aina silloin tällöin, että olisi mukavaa katsoa Rio Bravo omien lasten kanssa ja kokea sama kuin aikoinaan oman isän kanssa. Lapset ovat jo aikuisia ja muuttaneet omilleen, joten ajatuksen toteuttaminen on aika haasteellista. Sitten luin poikani postauksen viime kesältä ja minulle valkeni eräs asia, jota en aikaisemmin tajunnut: kyse ei olekaan Rio Bravosta, John Waynesta ja Howard Hawksin taitavasti ohjaamasta tarinasta. Kyse on yhteisestä kokemuksesta, joka välittyy isältä pojalle ja tyttärelle.

Kun lapset olivat pieniä, katsoimme silloin tällöin elokuvia porukassa. Vietimme mm. viikon Tahkon lomamökillä ja vuokrasimme VHS-leffoja iltaviihteeksi. En enää muista noiden elokuvien nimiä tai juonia, mutta ehkä lapset muistavat. Ehkä heille on jäänyt mieleen jokin erityinen leffa, tilanne tai tunnelma, jonka yhdessä katsominen ja kokeminen on herättänyt. Samanlainen kuin oma muistoni Rio Bravosta isän kanssa.

Kuva: Pixabay

Poikani kertoi postauksissaan kahdesta elokuvasta: Bellevillen kolmoset ja Memento. Bellevillen kolmoset on absurdi animaatio orpopojasta, joka asuu isoäitinsä kanssa ja saa kipinän kilpapyöräilyyn. Ranskan ympäriajon aikana poika kidnapataan ja kuljetetaan valtameren yli Bellevilleen. Isoäiti ja koira seuraavat perässä ja yrittävät pelastaa pojan gangsterien kynsistä. Apureiksi he saavat Bellevillen omituiset kolmoset, jo eläkkeelle siirtyneet varieteetaiteilijaneidit.

Mementossa päähenkilö Leonard Shelby on kokenut vaimonsa väkivaltaisen kuoleman ja menettänyt lähimuistinsa. Hänen rikki menneen elämänsä ainoa päämäärä on vaimon murhaajan kiinniotto ja kosto. Leonard tatuoi tärkeimmät asiat ihoonsa ja ottaa polaroid-kuvia, joihin kirjoittaa muistiinpanoja, koska seuraavana päivänä hän ei muista enää mitään eilisen tapahtumista.

Kun luin poikani postauksia tajusin, että nämä elokuvakokemukset ovat meidän Rio Bravo: yhteinen muisto viime kesästä, isältä pojalle. Pojan Postaus löytyvät tästä.

Krakova kolmas matkapäivä: Wawel ja Kazimierz

Edellisen päivän Auschwitzin kauhujen jälkeen oli vuorossa henkisesti helpompi päivä. Tämä päivä kuljettiin Wawelin linnavuorella ja Kazimiertzin juutalaiskorttelissa. Päivänvalon aikaan sai myös parempia kuvia keskusaukiolta ja vanhasta kaupungista.

Krakovan keskusaukio

Barbakan: vuonna 1498 rakennettu linnoitus vanhan kaupungin pohjoispäässä.

Florianin portti 1300-luvulta.

Pietarin ja Paavalin kirkko, jossa kävimme konsertissa ensimmäisenä iltana. Kirkon edustalla on kahdentoista opetuslapsen patsaat.

Pietarin ja Paavalin kirkko sisältä

Kirkon alla on krypta, jonne on haudattu menneiden vuosisatojen puolalaisia merkkihenkilöitä.

Vanhan kaupungin muuria.

Oikealla näkyy Mariankirkko keskusaukion laidalla. Tornista kajahtaa kerran päivässä trumpettisoitto, joka loppuu dramaattisesti kesken. Tämä on kunnianosoitus vartijalle, joka tataarien hyökätessä teki hälytyksen ja kuoli hyökkääjien nuoleen.

Saimme alunperin idean tähän matkaan Ensitreffit alttarilla -sarjasta. Paljastettakoon tässä, että olemme vaimon kanssa sarjan vannoutuneita faneja. Tällä kaudella tv-sarjassa "naitetut" Heikki ja Miina lähetettiin häämatkalle Krakovaan. Auschwitzissa vietetyn päivän jälkeen Heikki totesi kuivalla huumorilla: kyllä häämatkalla pitää ainakin yhdessä keskitysleirissä käydä. Emme olleet häämatkalla, mutta ymmärrän Heikin pointin. Niin raskas kun Auschwitzin historia onkin, se saa oman elämän pienet parisuhdemurheet asettumaan oikeisiin mittasuhteisiin.

Tänään aamupalapaikaksi valikoitui Zarowka Cafe. Valinta osoittautui hyväksi.

Bagels, kahvi ja mehu 25 Zlotia (n. 6 €)

Kerroin postauksessa linnabongausta, että ole linnafanaatikko. Missä linna, siellä allekirjoittanut. Ilmeisesti elin entisessä elämässä linnanherrana tai asuin maisemassa, jota hallitsi vuoren päällä sijaitseva keskiaikainen linnoitus. En tosin usko jälleensyntymiseen, mutta saahan sitä haaveilla. Wawelin linnan bongaus oli taas yksi hieno kokemus tässä genressä.

Wawelin kukkulalla on ollut linnoitus 1000-luvulta saakka. Linna on kokenut monia muutoksia vuosisatojen aikana.

Rehellisesti sanottuna en tiennyt paljoakaan Puolan historiasta ennen tätä reissua. Wikipedia kertoo tärkeimmät tapahtumat. Puolaa hallitsivat keskiajalla kuninkaat, jotka asuttivat Wawelia aina 1600-luvulle saakka. Sen jälkeen naapurimaat pilkkoivat Puolan palasiksi ja kansakunta katosi kartalta syntyäkseen uudestaan ensimmäisen maailmansodan jälkeen 1918.

Linnavuorelta aukeaa komea näköala kaupunkia halkovalle Veiksel joelle

Päivä oli sumuinen. Liekö johtunut vuorokauden lämpöeroista vai saasteista? Jäi arvoitukseksi.

Toisessa maailmansodassa Natsi-Saksa ja Neuvostoliitto jakoivat Puolan keskenään ja sodan jälkeen Puola jäi rautaesiripun taakse Neuvostoliiton vasallivaltioksi. Tuota taustaa vasten on vähän helpompi ymmärtää Puolan hallituksen muukalaisvastaisuutta ja EU:ta kohtaan tuntemaa epäluuloa. Ulkomaalaiset eivät ole vuosisatojen varrella tuoneet maahan muuta kuin verta, hikeä ja kyyneleitä.

Wawel on kertakaikkisen upea paikka. Vaikka oli marraskuu ja pahin turistikausi ohi, alue kuhisi matkailijoita. Linnan sisäpiha on valtava ja voi vain kuvitella, minkälaisen vaikutelman paikka on tehnyt keskiaikaiseen matkamieheen. Menneiden kuninkaiden valta ja loisto huokuu joka paikassa.

Linnan sisäpihalla riitti turisteja.

Wawelin katedraali oli ainoa paikka linnavuorella, missä kävimme sisällä. Katedraaliin on haudattu Puolan kuninkaita suuriin kiviarkkuihin. Harmi, ettei sisällä saanut ottaa kuvia. Itse katedraali toi mieleen Lontoon Westminster Abbeyn: samanlaiset keskiaikaiset puupenkkikatsomot, joissa sen ajan ylhäisö istui kuuntelemassa kirkonmenoja.

Puolalaisten oma paavi Johannes Paavali II on saanut patsaan Wawelille.

Wawelin katedraali on rakennettu 1300-luvulla. Pääsy päärakennukseen on ilmainen. Sääli ettei sisällä saanut valokuvata, sillä katedraali on todella kaunis. Käykää itse katsomassa.

Linnan jälkeen suunnistimme Kazimierziin. Alue on ns. juutalaiskaupunginosa, joka on säilynyt lähes samanlaisena kuin ennen sotia. Rapistuneet talot ja korttelit tuovat paikkaan aivan oman tunnelmansa, varsinkin kun tietää alueen historian. Sodan aikana natsit tyhjensivät juutalaiskorttelit ja asukkaat vietiin keskitysleireille tuhottavaksi.

Pitkän kävelyn jälkeen oli tauon paikka. Aurinko paistoi mukavasti baarin terassille, jossa pöytien virkaa toimitti vanhat ompelukonepöydät. Nostalginen Singer, joka löytyi aikoinaan myös lapsuuteni mummolasta. Vieruspöydässä istui nuorisoa. Rohkaistuin ja pyysin nuorta miestä ottamaan meistä valokuvan. Annoin hänelle kännykkäni ja sitten poseerasimme vaimon kanssa iloisena. Jälkikäteen vaimo tuumasi, että hän pelkäsi meille käyvän klassisesti: kaveri ottaa kännykän ja pinkaisee karkuun sillä aikaa, kun me tuijotetaan käskystä aurinkoon.

Krakova on turvallinen paikka. Tämänkin kuvan ottanut nuorimies palautti kännykkäni kiltisti takaisin.

Meillä on vaimon kanssa välillä hieman eri kiinnostuksen kohteet. Huomasin tämän vanhan synagoogan ja pysähdyin kuvaamaan....

...vaimo huomasi synagoogan vieressä olevan Galeria LueLuen.

Vaimo löysi tämän myymälän instagramista ja se kuului hänen must visit -listalle. Mukaan lähti postikortteja, kangaskasseja ja yksi seinälle laitettava mustavalkoinen juliste. Pieni ja sympaattinen taidemuistomyymälä.

Kazimierzissa on karismaa. Arvokkaasti rapistunut kaupunginosa elää omilla ehdoillaan ja tunnelma on rento ja konstailematon. On lohdullista huomata, että entisajan henkeä on haluttu herättää uudestaan henkiin, synkästä historiasta huolimatta.

Torilla myytiin asiallisia vinyyleitä.

Muistomerkki holokaustin uhreille. Ennen toista maailmansotaa Krakovassa asui n. 80.000 juutalaista. Vuonna 1939 Natsi-Saksa miehitti Puolan ja myös Krakovan juutalaisia alettiin vainota. Vain n. parituhatta juutalaista selvisi sodan jälkeen hengissä.

Szeroka-kadulta löytyy kaupungin parhaat juutalaisravintolat. Paikalla oli vielä ulkoterasseja, vaikka kalenteri näytti marraskuuta. Terassilla orkesteri loi tunnelmaa soittamalla juutalaisia kansanlauluja.

Kazimierzistä jatkoimme matkaa Veikselin yli Podgorzen kaupunginosaan, jossa sijaitsee Schindlerin tehdas. Saksalainen Oskar Schindler saapui toisen maailmansodan alussa Krakovaan rahankiilto silmissä, mutta pian natsien julmuudet saivat hänet toisiin aatoksiin ja loppujen lopuksi hän pelasti yli tuhat juutalaista holokaustilta. Katsoimme Steven Spielbergin elokuvan Schindlerin lista juuri ennen matkalle lähtöä. Elokuva on kuvattu suurimmaksi osaksi Kazimierzissä ja alkuperäinen Schindlerin tehdas on nykyään museo ja suosittu turistikohde.

Oskar Schindlerin museo. Suuresta kysynnästä johtuen liput kannattaa ostaa viikkoja etukäteen. Saavuimme ilman lippuja ja luukulla luki: loppuunmyyty tältä päivältä. Kävimme pyörähtämässä museon eteisessä.

Elokuvarekvisiittaa museon eteisen vitriinissä. Tuo lippis on ollut Steven Spielbergin päässä.

 Palasimme takaisin Kazimierziin syömään. Paikaksi valikoitui Ravintola Ariel. Söimme kahdet alkuruuat puoleksi sekä pääruuan. Ruuat ja ruokajuomat kustansivat kahdelta 156 Zlotia (n. 40 €).

Ravintola Ariel. Illalla oli liian viileää syödä terassilla.

Alkuruoka: juutalaisia taikinamykyjä juusto-, sipuli- ja perunatäytteellä, valkosipulikastikkeessa.

Alkukeittona kaneli- ja hunajamaustettu naudanliha-vihanneskeitto.

Pääruokana juutalainen paahtopaisti, lutenica -kastike ja perunoista tehdyt "leivät". Meikäläisen kuvat kertovat tässä tapauksessa vähemmän kuin tuhat sanaa, eli hyvää oli. Tosin totesimme vaimon kanssa, että alkuruuat voitti makukilpailussa pääruuan.

Krakova on kaunis kaupunki ja turistille juuri sopivan kokoinen. Vanha kaupunki, Wawel ja Kazimierz ovat kävelymatkan päässä. Hintataso on edullinen, ihmiset kohteliaita ja palvelu pelaa. Ravintoloissa palvelu oli jopa häiritsevän tehokasta, sillä lautanen vietiin ruokailun jälkeen pois alle minuutissa. Näin myös silloin, kun toisella oli vielä syönti kesken. Pientä säätöä, mutta kaiken kaikkiaan syömällä ja juomalla ei Krakovassa rahat lopu.

Meille puolalainen keittiö kaikkine erikoisuuksineen maistui hyvin. Kuvassa onton leivän sisällä tarjottu lihakeitto.

Marraskuu on sesongin ulkopuolella, joten säästyimme pahimmilta ruuhkilta. Kolme päivää oli vain liian lyhyt aika. Näkemättä jäi monet kaupungin nähtävyyksistä sekä parinkymmenen kilometrin päässä sijaitsevat Wieliczkan suolakaivokset. Eli tänne pitää tulla uudestaan.