Katselin tuossa iltana muutamana discovery channelilta,
kuinka amerikkalainen kalastaja jahtasi hirviökaloja jossain Amazonin
uumenissa. Itse kalastaminen oli sitä samaa ja tuttua, mitä on harrastettu läpi
historian. Uutta minulle oli se, että kun vieheeseen sitten tarttui se
neljäkymmentäkiloinen jokihirviö, kuvausryhmä nosti saaliin kuvattavaksi ja
tämän jälkeen kala päästettiin takaisin veteen. Hei, huippua! Jokihirviö
saatiin ikuistettua ja sitten örkki pääsi takaisin kotikonnuilleen kasvamaan
entistäkin suuremmaksi.
Ennen kalastuksessa päti kirjoittamaton sääntö että kaikki
tapettiin, mitä koukkuun tarttui. Ei sitä pilkkireissulla ihmetelty että kas mitä tuli ja päästetty sitä takaisin järveen. E-hei! Ylimääräiset kalat heiteltiin jäälle lintujen ruuaksi ja loput laitettiin visusti talteen. Sama
päti kesäkalastuksessa. Joka ikinen kala, joka tarttui mato-onkeen, oli
entinen kala.
Onpa menty kehityksessä harppauksia eteenpäin. Toivottavasti
trendi yleistyy niin, että luonnossa elävät eläinlajit saadaan säästettyä myös
jälkipolvien ihailtavaksi. Kutsuisin tätä irtipäästämisen taiteeksi. Kun olet
saanut saaliin, nautit siitä ja ikuistat hetken ja sitten kaveri päästetään menemään
kuin palkintona hyvästä kamppailusta.
Toimisikohan tuo muillakin elämänalueilla? Nykyajan
kilpailuyhteiskunta on niin raaka, että vain voittajat muistetaan eikä
hävinneille anneta armoa. Entäpä jos kalastaja tässäkin tapauksessa tyytyisi
saaliin saatuaan juhlistamaan hetken ja päästäisi sitten saaliin matkoihinsa? Tämä
voisi olla saaliillekin opettavainen kokemus, ettei lankea samaan syöttiin
seuraavalla kerralla.
Kuvitellaan, että suuryhtiön edustaja on neuvottelemassa
jättikauppoja uuden asiakkaan kanssa. Neuvottelut vievät aikaa, osapuolet ovat
väsyneitä ja sopimusta sorvataan aamuyön tunneille saakka. Sitten koittaa
kliimaksi ja neuvottelijat ovat valmiita allekirjoittamaan molempia tyydyttävän
diilin. Ostaja raapustaa nimen paperiin, hymyilee tyytyväisenä ja ojentaa kynän
myyjälle. Myyjäpuolen edustaja tarttuu kynään, katselee hetken
neuvottelupöydässä ympärilleen ja katkaista rapsauttaa mustekynän poikki.
Tyytyväisenä hän ilmoittaa, että kaupanteko oli nautittavaa ja kunnioittaa
ostajaa sen verran, että sitovan sopimuksen sijaan hän jättää
allekirjoittamatta ja päästää heidät menemään. Laskee ison kalan takaisin
jokeen.
Samaa taktiikkaa voi soveltaa myös ihan yksilötasolle. Olen
hakemassa töitä ja käyn läpi raskaan ja kuluttavan rekrytointiprosessiin
puhelinhaastatteluineen, palikkatesteineen ja henkilökohtaisine
haastatteluineen. Jokaisen vaiheen jälkeen porukka karsiutuu pienemmäksi kunnes
viimeisessä vaiheessa olen vain minä ja se toinen heppu. Meidät kutsutaan vielä
kerran työnantajan roustattavaksi ja vastailemme niihin iänikuisiin Miksi meidän pitäisi valita juuri sinut –kysymyksiin.
Lopuksi haastattelija ilmoittaa minulle ilouutisen Olette valittu tehtävään. Kiitän rekrytoijaa, tuuletan hetken, otan
hänen kanssaan selfien ja tuumaan, että olipas tuima kisa. Kiitos kokemuksesta
mutta minä en ota tätä tehtävää vastaan. Antakaa se sille toiselle kaverille.
Ihmissuhteissa tämä taktiikka on erittäin riskialtis eikä
välttämättä niin palkitseva. Vai mitä tuumaat tilanteesta, että olet
piirittänyt viikko- tai kuukausitolkulla elämäsi miestä tai naista ja päässyt
viimein treffeille hänen kanssaan. Ilta sujuu kuin unelma, viini saa päänne
kevyeksi ja vietit pääsevät valloilleen. Kun on aika riisuutua ja sammuttaa
makuuhuoneen valot tuumaat sängyn reunalla puolialasti, että kovan vastuksen annoit mutta sainpas sinut
viimein lakanoiden väliin. En kuitenkaan aio harrastaa kanssasi seksiä vaan
päästän sinut menemään. Tämä hetki tulee olemaan minulle ikimuistoinen. Veikkaan,
että jälkeenpäin voittajan on helvetin vaikea hymyillä.
Ja vaikka ilta päättyisikin seksiin ja kehittyisi siitä
pikkuhiljaa elämäsi parisuhteeksi, on epävarmuus aina vieraanasi. Entäpä, jos
puolisosi onkin kalastaja? Entäs jos hän antaa sinulle välillä siimaa ja vetää
sitten taas kelaa kireämmälle, ettet rimpuile karkuun? Jos hän vain väsyttää
sinua muutaman vuoden, odottaa rannalla haavin kanssa ja kun viimein uupuneena
seisot hänen rinnallaan alttarilla ja sanot papille tahdon, puolisosi repeää hillittömään tuuletukseen ja hihkaisee
iloisesti: Mutta minäpä EN tahdo! Olipa
pirun hyvä reissu! Kiitos kovasta vastuksesta ja mukavaa loppuelämää sinulle
kultaseni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti