Käytän tilaisuuden suositellakseni muutamaa dokumenttielokuvaa.
Hyvä dokkari on kuin tuulahdus raikasta ilmaa ummehtuneessa tositv-kellarissa. Dokumentti
on jotain syvällisempää kuin ”perustuu
tositapahtumiin”. Kunnon dokumenttielokuva menee ihon alle, saa
ajattelemaan ja katsomaan maailmaa uudessa valossa. Parhaimmillaan se voi myös
käynnistää muutoksen, joka korjaa esitetyt epäkohdat. Dokumentti voi muuttaa
maailmaa.
Capitalism: A Love
Story (2009) / Michael Moore
Michael Mooren uusin ruotii amerikkalaista elämäntapaa ja
kapitalismin riemusanomaa. Yhdysvallat on rikkauksien ja mahdollisuuksien maa,
mutta sillä on vakava varjopuolensa. Rikkaat rikastuvat, köyhät köyhtyvät.
Pankit, jotka saivat miljardien tukirahat pankkikriisin aikana, ulosmittaavat asuintalon
joka 7,5 sekunti. Yritykset tahkoavat miljardeja omistajilleen ja samaan aikaa
laittavat työntekijöitä pihalle. Räikeimmillään firmat ovat ottaneet
työntekijöilleen henkivakuutuksia näiden tietämättä. Edunsaaja on yritys, eli
työntekijä on käytännössä arvokkaampi kuolleena kuin elävänä.
Michael Moore on voittanut oscarin ja cannesin kultaisen
palmun aikaisemmilla dokkareillaan. Hänen tyylinsä on häpeämättömän
viihteellinen ja jopa populistinen. Näkökulma on pieni ihminen vastaan kasvoton
markkinakoneisto. Draaman kaari on hyvin suunniteltu ja lopussa katsojaa
palkitaan ja kannustetaan mukaan muutokseen. Vaikka dokumentti on selkeän
yksipuolinen, se on kuitenkin tehty sydämellä ja ilmeisen vilpittömällä
mielellä. Ohjaajan rohkea naiivius vie mukanaan.
The Cove – meren salaisuus
(2009) / Louie Psihoyos
Amerikkalainen kuvausryhmä pääsi kuvaamaan salaa delfiinien
joukkoteurastusta Japanissa Taijin kansallispuistossa. Tarina alkaa kuin kunnon
agenttileffa. Japanilaiset kalastajat pitävät hallussaan laguunia, jonne
ulkopuolisilla ei ole asiaa. Paikasta liikkuu hurjia huhuja. Piilossa pidetään
delfiinipeijaisia ja lihat myydään kuluttajille milloin tonnikalana ja milloin
minäkin. Eihän kukaan delfiinin lihaa suostu syömään. Eihän.
Täytyy tunnustaa, että tämän kokemuksen jälkeen kesti
aikansa, ennen kuin avasin tonnikalapurkin. Totuus on joskus tarua raaempaa.
Elokuvan lopussa näytetään, mitä laguunissa todella tapahtuu ja tuodaan kaiken
kansan nähtäville. Samalla tehdään hyviä kuvaleikkauksia japanilaisiin
poliitikkoihin ja viranomaisiin, jotka kirkkain silmin kiistävät kaiken.
Kuvattua materiaalia on vain vaikea kieltää ja paeta.
Searching for
Sugar Man (2012) / Malik Bendjelloul
Tämä on ollut ehkä vaikuttavin musiikkidokumentti, jonka
olen nähnyt. Elokuva on parasta kokea niin kuin minä tein: Älä ota ennakkoon
mitään selvää, älä lue arvosteluja äläkä juonipaljastuksia. Istu
elokuvateatteriin tai kotisohvalle ja koe tarina sen kaikessa
ihmeellisyydessään.
En paljasta juonta vaan kerron pelkästään
lähtökohdat. 70-luvulla Apartheit-politiikan runtelemassa Etelä-Afrikassa
yhdeksi suosituimmista levyartisteista nousi Rodriguez. Hänen levynsä Cold Fact oli kuin ääneen laulettu
julistus mustan väestön ajatuksista vallassa olevaa rotuerottelujärjestelmää
vastaan. Nyt, vuosikymmeniä myöhemmin, ruotsalainen dokumentintekijä Malik
Bendjelloul lähtee tutkimaan miehestä musiikin takana. Kuka oli Rodriguez?
Missä hän eli? Miten hän kuoli?
VAROITUS: Tämä videoklippi sisältää juonipaljastuksia. Älä siis katso sitä. Katso koko elokuva.
Ei pelkkää hunajaa
(2012) / Markus Imhoof
Mitä jos mehiläiset kuolisivat sukupuuttoon? Mitä jos tämä
on jo tapahtumassa? Miten meidän kävisi? Miten maailmalle kävisi?
Sveitsiläinen Markus Imhoof pureutuu aiheeseen, josta en
todellakaan tiennyt mitään. Ja kertomus on silmiä avaava. Se, miten Yhdysvalloissa
mehiläistarhaamisesta on tullut miljoonabisnestä ja mehiläisrekat kiertävät
ympäri maata hedelmätarhoilla hoitamassa maksusta kukkien pölytyksen, koska
luonnonmehiläisiä ei ole enää riittävästi. Miten Kiinassa on jo alueita, joista
mehiläiset ovat kuolleet sukupuuttoon ja kukkien pölytyksen hoitavat
lukemattomat ihmistyöläiset työkaluinaan tikapuut, pumpulipuikko ja pussillinen
siitepölyä. Maisemat ja maanosat vaihtuvat mutta perusopetus on sama: Mitä
enemmän ihminen puuttuu luonnon kiertokulkuun, sitä lähempänä me olemme omaa
sukupuuttoamme.
Kovasikajuttu
(2012) / Jukka Kärkkäinen, J-P Passi
Kovasikajuttu on nyt ajankohtaisimmillaan, kun elokuvan
punkbändi Pertti Kurikan Nimipäivät lähtee Euroviisuihin edustamaan Suomea.
Kovasikajutussa seurataan PKN:n jäsenten arkielämää ja
henkilökemiaa palvelutalossa, bändiharjoituksissa ja keikoilla. Dokumentissa
riisutaan myytit kehitysvammaisista joko hyväntahtoisina lapsina tai
ympäristölleen vaarallisina ”hulluina”. Pertillä ja kumppaneilla on ilonsa ja
surunsa kuten meillä muillakin. Välillä asiat menevät hyvin, välillä vituttaa
ankarasti. Tiukkaa kritiikkiä saavat niin päättäjät, asuntolaeläminen kuin jalkahoitokin.
Ennen kaikkea elokuvan tähdet ovat sympaattisia yksilöitä
isolla Y:llä. Lämminhenkinen musiikkidokkari.
Finnsurf (2011) / Aleksi
Raij
Finnsurf kertoo eräänlaisista elämäntapaintiaaneista, joiden
maailma pyörii surffauksen ympärillä. Yksi pukee talvimyrskyn aikana
märkäpuvun, ottaa laudan kainaloon ja lähtee surffaamaan jäätävän kylmälle
Suomenlahdelle. Toinen elää talven pakettiautossa, säästää kaiken työssään
hankkimansa rahan ja suunnistaa sitten puoleksi vuodeksi Australiaan surffaamaan.
Kiehtova suomalainen dokumentti, joka kertoo tarinaa
erilaisista ihmisistä. Tällaiset yhden aatteen nomadit ovat aina omalla
tavallaan mielenkiintoisia. Mikä saa jonkun etsimään vuodesta toiseen sitä
täydellistä aaltoa? Miten voi elää suunnittelematta tulevaisuutta, vain heräten
aamuisin uuteen päivään merenrannalla, lauta kainalossa? Tätä kaikkea elokuva
valottaa mutta ei anna kuitenkaan vastauksia. Erikoinen, hyvin tehty tarina.
Katastrofin
aineksia (2008) / John Webster
Aina välillä tulee vastaan dokkareita, joissa kerrotaan
elämästä valtavirran ulkopuolella. Edellinen Finnsurf kuuluu tähän
kategoriaan. Sitten on tarinoita, joissa yritetään elää valtavirran
ulkopuolella ja tehdä elämässä jotain, mikä ei kuulu normaaliin arkeen. Noin niin
kuin koemielessä ja varta vasten dokumenttia varten. Katastrofin aineksia
kuuluu tähän sarjaan.
Ilmastonmuutos on sekoittanut espoolaistuneen John Websterin pään. Katastrofin
aineksissa hänen perhe päättää, perheenisän painostamana, tehdä kokeen
elämisestä lähestulkoon ilman öljyä. Ajatus voi äkkisestään kuulostaa
simppeliltä mutta villakoiran ydin onkin siinä, mihin kaikkeen öljyä ja siitä
jalostettua muovia käytetään ja mitä siitä valmistetaan. Pelkkä autolla
ajamisen poisjättäminen ei vielä riitä. Ongelma osoittautuukin valtavaksi.
Miten ostaa kaupasta eineksiä ilman muovipakkauksia? Miten
korvata hammastahnatuubi ja kaikki muu, missä käytetään muovia? Ihmiskoe kestää
vuoden ja tänä aikana perheen äiti ja lapset ovat kovalla koetuksella Johnin
idealistisen hankkeen edetessä. Kaikkea kuvataan hauskalla otteella ja
lämmöllä, eikä perheenisä säästä itseään. Sanoma menee perille mutta
muuttaako se mitään? Websterin opetus on siinä, että muutos on jokaisen meidän
itsemme päätettävissä. Pienissä teoissa, jotka esimerkillään saattavat johtaa johonkin suurempaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti