Oppitunti siitä, kuinka bändi voittaa yleisön puolelleen

Onko brittibändi Vardis tuttu? Jos ei, ei se mitään. Tässä tositarina Vardisin keikalta Suonenjoen kaarihallilla kesällä 1983. Bändille se oli varmaan yksi keikka muiden joukossa, mutta meille siitä muodostui ikimuistoinen kokemus.

19.07.1983 olimme jälleen kerran Kaken ja Tepin kanssa kaarihallilla rokkaamassa. Ilta eteni perinteiseen tyyliin, eli ensin juotiin pohjat ja sitten menimme tanssipaikalle. Tiedossa olikin harvinaista herkkua, sillä illan esiintyjä oli saapunut peräti Britteinsaarilta asti. Bändi esiintyi pari vuotta aiemmin Heavy Metal Holocaus Music festivaaleilla yhdessä Motörheadin, Ozzy Osbournen, Triuphin ja Riotin kanssa, joten ihan turhasta pumpusta ei ollut kyse.

Yllätys olikin melkoinen, kun paikalle vaivautui vain kourallinen yleisöä. Edessä oli tilaa, joten parkkeerasimme lavan reunalle kuuntelemaan soittoa. Keikka ei oikein kolahtanut. Liekö fiilis johtunut huonosta äänentoistosta, oudosta bändistä, tyhjästä tanssipaikasta vai laskuhumalasta, mene ja tiedä. Innostuimme kuitenkin Tepin kanssa kritisoimaan bändiä kovaan ääneen ja taisimme heittää myös pari alatyylistä kommenttia.

Kuva: Facebook-ryhmä Suonenjoki - Vanhat valokuvat

Rokkarit eivät ensin reagoineet mitenkään, mutta sitten bändin kitaristi-laulaja Steve Zodiac sai meidän louskutuksesta tarpeekseen ja biisin loputtua kumartui kaiutinkaapin taakse. Sitten hän ojensi kätensä ja tarjosi kaapin takana ollutta piilopulloa tokaisten: "Drink this".

Tilanne oli lievästi sanottuna kuumottava. Olimme kolme alaikäistä kundia lavan edessä muun yleisön seistessä kauempana ja siinä tuo rokkistara tarjosi meille viinaa kesken keikan. Sieppasimme pullon nopeasti Zodiacin kädestä ja pistimme sen kiertämään. Otimme pitkät, janoiset huikat taskulämmintä koskenkorvaa ja annoimme lekan takaisin soittajalle. Voi pojat! Sen jälkeen tunnelma muuttui täysin ja olimme koko loppukeikan ajan bändin vannoutuneimpia faneja.

Keikalla Jampe, Sepi ja Jake alias Vort, Tepi ja Kake

Petri Nevalainen, ilmeinen Hanoi Rocksin vihaaja, kirjoitti keikasta Savon Sanomille 21.07.1983 seuraavaa:

VARDIS YHDEN MIEHEN VARASSA

Brittiläinen boogiekokoonpano Vardis jyräsi tiistai-iltana mansikatkin lakoon Suonenjoella. Tosin lähinnä yhden miehen ansioilla, sillä vain yhtyeen laulaja-kitaristi Steve Zodiac kohosi normaalien lavastandardien yläpuolelle. Rumpali Gary Pearson paransi loppua kohden, mutta basisti Alan Selway oli kehnohkossa vedossa koko ajan.

Yorkshiresta tulevan yhtyeen ohjelmisto pohjasi raskaahkoon boogie- ja rhythm & blues -poljentaan, jota värittivät eläväisen Zodiacin liikehtely ja mukiinmenevä kitarankäsittely. Samalla Zodiac antoi Hanoi Rocksille mallia siitä, kuinka pelkkä hieno taiteilijanimi ei tee soittajaa. Zodiacin nimi on peräisin nukkeanimaatiosta, johon hän ihastui siinä määrin, että ryhtyi käyttämään yhden päähahmon nimeä. Hanoin kavereilla on koreat (?) nimet, Zodiacilla nimi ja taitoa sen tukena.

Lauluosuuksissa Zodiacin persoonallinen, ylärekisteriä suosiva käheähkö ääni sopi hyvin erityisesti hitaaseen materiaaliin. Nopeissa ääni tuntui jostain kumman syystä puuroutuvan muun äänivallin alle. Selwayn hennot taustalauluosuudet olivat tuhoon tuomittuja. Osaksi hankaluuksia aiheuttivat lainatut vahvistimet ja PA-laitteisto, joista bändi yritti saada parhaan irti. Parhaimmillaan Vardis oli setin keskivaiheilla, johon oli selvästi kasattu tarttuvimmat kappaleet. Tosin Vardiksen sävellykset eivät ole unohtumattomia: suurimmaksi osaksi hyvin keskinkertaisia.

Hyvän putken aloitti bändin toiseksi uusimmalta pitkäsoitolta "The World's Insane" napattu Streamin', jossa Zodiacin kitara teki tehokasta jälkeä. Miehen Telecasterin tukeva sointi tuki hyvin laulua, joka taukosi välillä rajun soolo-osuuden hyväksi. Soolot eivät kuitenkaan kaiken aikaa irronneet rennosti: ilmeisesti Zodiac huomasi, ettei muilla ole paras päivänsä ja päätti satsata vain 75 prosenttia kapasiteetistaan.

Komeasti soivat myös Do I Stand Accused, Situation Negative, Radio Rockers, A Loser, Walkin', Let's Go ja vanha Bolan-hitti Get It On. Tuo lista on kuitenkin vain osa koko repertuaarista. Paremmilla sävellyksillä Vardiksessa olisi ainesta enempäänkin. Tällä menolla bändi kuitenkin pysyy B-ryhmässä, ainaisena lämmittelybändinä tosi koville nimille.

Ehkä Zodiacin paras ratkaisu olisi kokoonpanon uusiminen. Suonenjoen kaarihallissa raikunut trio ei aivan istunut Zodiacin rajuun tyyliin. Mies ansaitsisi luokkaa paremmat soittokumppanit. Suomessa bändi tuntuu kuitenkin viihtyvän mainiosti: visiitti on jo kolmas vuoden kuluessa.

Näin painosi putoaa kaksi kiloa puolessa tunnissa

Se on täällä taas: uusi vuosi. Uudet kujeet, uusi mahdollisuus, uusi alku, uusi minä. Vuosi vaihtui ja aion taas olla nuorempi ja laihempi ja lihaksikkaampi. Mutta miksi se on niin vaikeaa? Siksi että olen ikääntynyt, ei ole aikaa, ei ole rahaa eikä mahdollisuuksia päästä tavoitteisiin. Syitä on myös muita. Mulla on toi korvan tärykalvo, joka rasittuu helposti liikunnasta ja aataminomena tahtoo surkastua, jos vähennän syömistä. Nämä seikat estävät täysipainoisen treenaamisen sateisina, tuulisina, kylminä, lämpiminä, pimeinä ja aurinkoisina päivinä.

Olen koettanut painonhallinnassa kaikkea. Olen ollut syömättä, juomatta, nukkumatta, nauramatta, puhumatta, liikkumatta ja hengittämättä tuntikausia mutta mikään ei tunnu auttavan. Olen popsinut porkkanaa, haukannut hedelmää, juonut pelkkää vettä, syönyt rautaa ja paskantanut kettinkiä mutta ei: vaaka ei hievahdakkaan. Lannistavaa? No eipä vähän!

Olenko lähestynyt painonhallintaongelmaa väärältä kulmalta? Onko jotain jäänyt kokeilematta? Tähän asti uskoin luomutoimintaan mutta kun tulosta ei tule, ajattelin ottaa nykyteknologian käyttöön. Aivan ensimmäiseksi päätin päivittää vaa'an ja ostin kauppareissulla saksalaisesta halpatavaratalosta digitaalisen puntarin.

Kotona testasin uuden vaa'an ja meinasin lentää perseelleni hämmästyksestä: painoni putosi kaksi kiloa! Tämä on tosi! Kävin ennen kauppareissulle lähtöä vanhalla vaa'alla ja kun puoli tuntia myöhemmin punnitsin itseni uudestaan digitaalisella, painoni putosi 2kg. Huikeaa! Mahtavaa! Upeaa!

Tämä kokemus saa minut uskomaan teknologia tuomaan hyötyyn laihduttamisessa. Tästä on hyvä jatkaa. Seuraava punnitustilaisuus on kuukauden päästä ja jos silloin painossa ei ole tapahtunut mitään positiivista, ostan uuden vaa'an.

Kuvan vatsa ei liity tarinaan (eikä ole minun). Kuva: Pixabay

Miika Nousiainen: Juurihoito

Pekka Kirnuvaaraa askarruttaa kaksi kysymystä: missä isä on ja miten tulehtuneen poskihampaan saa hoidettua. Hammalääkärikäynnillä lääkärin sukunimi kiinnittää hänen huomionsa ja pian selviää, että kyseinen Esko on Pekan isoveli. Juurettomat veljekset kiinnostuvat sukunsa historiasta ja lähtevät seuraamaan isän jalanjälkiä Lieksaan, Ruotsiin ja Kaukoitään. Matkan varrella mukaan liittyy sekalainen seurakunta isän hylkäämiä lapsia.

Juurihoito toimi piristysaineen tavoin: kirja toi hyvän olon. Nousiaisen kielikuvat saavat hymyilemään ja hämmentymään. Esim. pohdinnat hylätyistä perheistä, kulttuurieroista ja rasismista ovat oivaltavia ja valottavat asioita monelta puolelta. Äärimielipiteillä on syynsä mutta ääripäiden välissä sijaitsee alue, johon suurin osa ihmisistä kuuluu. Onneksi.

Miika Nousiainen on tuttu tv:stä ja yllätyin, miten paljon kirja muistutti Pitääkö olla huolissaan -Nousiaista. Tuli jotenkin tuttu ja turvallinen olo: juuri tällainen Nousiaisen kirjan pitää olla. Sitten tajusin, että syynä on itse tv-formaatti. Pitääkö olla huolissaan panelistit eivät ole ns. "kuin kotonaan" vaan viihde on käsikirjoitettua ja siksi myös osuvan hauskaa. Koska panelistit käsikirjoittavat omat repliikkinsä, on kirjailija-Nousiainen läsnä tv:ssä aivan samoin kuin kirjassa.

Tarina on humaani. Veikko Lavi lauloi aikoinaan, että jokainen ihminen on laulun arvoinen. Miika Nousiainen tuntuu toteavan, että kyllä me ollaan kirjankin arvoisia. Vaikka ihmiset ovat erilaisia ja mielipiteet mustia tai valkoisia, itse elämä ei ole mustavalkoista.

Kuva: Pixabay

Tämä työ vie kaikki mehut

Nelipäiväinen työviikko. Kuulostaako ihanalle? Kyllä kuulostaa! Jos tästä kurjuudesta saa yhdenkin päivän viikossa nipistettyä pois, niin se on hunajaa. Mutta miettikääpä, että ennen tehtiin 6 päiväistä työviikkoa 10-12 tuntia päivässä. Siinä ei torpan Taunolla ollut aikaa pelata pleikkareilla. Isommat hommat hoiti hevonen ja höyrykone, kaikkeen muuhun tarvittiinkin sitten luomakunnan kuninkaan käsiä.

Huikea muutos kun katsoo taaksepäin. Vuonna 1995 menin töihin pankkiin, tarkemmin puhelinpankkiin. Tietokone tallensi tapahtumat mutta perustyön hoiti pankkivirkailija: otot, panot, tilisiirrot, laskujen maksut jne. Kun verkkopankit yleistyivät, ohjasimme asiakkaita puhelinpankista nettiin. Samalla sahasimme oman oksan poikki. Puhelunpankin yksikkö suljettiin vuonna 2002 ja jouduimme kilometritehtaalle. Ei riittänyt enää töitä, kun kone syrjäytti ihmisen.

Suomen Pankki, kaksi miestä puhelimessa. Kuvaaja Pietinen 1931. Kuva: Finna

Nelipäiväinen työviikko, miksi ei. Jos työt vähenevät, eikö meidän olisi jo aika kantaa siitä hedelmää ja jäädä vapaalle? Siis meidän duunareiden, ei osakkeenomistajien.

Mutta nyt harhauduin täysin sivupolulle tarinan otsikosta. Pahoitteluni ja asiaan. Olen töissä avokonttorissa ja minulla on kymmeniä työtovereita. Meillä on yhteinen tauko- ja ruokailutila sekä iso jääviileäkaappi, johon ihmiset tuovat eväitään. Pari kertaa syötävät ovat menneet sekaisin. Viimeksi työkaveri kysäisi, että onko mulla juotavaa jugurttia. Jep, tuumasin. Ei ole enää, join sen vahingossa. No, sain vaihdossa smoothien joten no hard feelings.

Onneksi työpaikalla on fiksuja ja mukavia ihmisiä. Toisin on ollut ennen vanhaa, kun miesvaltaisella rakennustyömaalla äijät söivät mitä sattuu. Siinä heikompi kaveri on ollut ihmeissään, kun iltapäivän taukohetkellä ei kotoa tuotua juomapulloa löydy mistään. Eikä kukaan ilmoittaudu syypääksi mehupullovarkauteen. Väsynyt ja äkäinen duunari on tuhahtanut ääneen: tämä työ vie kaikki mehut! Siitä se lentävä lause sitten syntyi.

Minä lupaan

On uusi vuosi ja lupausten aika. Useimmiten lupaukset ovat todella laimeita. Minun mielestä jos luvataan, niin luvataan sitten kunnolla. Lupaukseni vuodelle 2020 ovat seuraavat:

- lupaan laihduttaa itseni lapsuuteni ihannepainoon (syntymäpaino 3320 grammaa)
- lupaan olla sairastumatta flunssaan, influenssaan tai mahatautiin
- lupaan itselleni ainakin yhden palkankorotuksen tämän vuoden aikana
- lupaan voittaa lotossa
- lupaan olla näkemättä painajaisia
- lupaan juosta maratonin, uida triathlonin ja pyöräillä Ranskan ympäri
- lupaan olla sekaantumatta Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin
- lupaan luovuttaa elimen ja palauttaa Karjalan
- lupaan keksiä joka päivä uuden sananmuunnoksen. Tähän tapaan:

"Uudenvuoden jälkeen perunasalaatti oli syöty ja kattilassa kellui vain yksi nakki uimassa."

Jos nämä lupaukset eivät pidä, lupaan syödä sanani.

Kuva: Pixabay

 Vinkki vielä niille, joilla on itsetunto-ongelmia ja halu muuttaa itseään, eli meille kaikille:

Emme koskaan enää ole niin nuoria kuin tänään. Ja aina on maailmassa ihmisiä, jotka sinut nähdessään ajattelevat kateellisena: kunpa olisin vielä yhtä nuori. Iloitaan siis tästä päivästä.

Siinä motto vuodelle 2020.

PS: Katseluvinkki. Yle Areenassa on loistava kahdeksanosainen dokumenttisarja Koivisto. Suosittelen kaikille Suomen lähihistoriasta kiinnostuneille ja miksei muillekin.

Linkki: Yle Areena

Presidentti Mauno Koivisto marraskuussa 1987
valokuvaaja Kalevi Keski-Korhonen, Paasikuva
Finna.fi

Vuoden 2019 luetuimmat by Weired

On aika laittaa taas pakettiin vuoden luetuimmat postaukset. Eli tässä vuoden 2019 satoa:

1. Rakkaudentunnustus

Vuoden luetuimmassa tarinassa tunnustin rakkauteni jalkapalloon. Julkaisin tarinan toukokuussa ja loppuvuodesta satoi lisää syitä lajirakkauteen. Kerta kaikkiaan upea jalkapallovuosi!

2. Munarikasta Vappua!

Vuoden toiseksi luetuin oli varmaan myös vuoden lyhyin postaus. Liekö sitten kaksimielinen otsikko ja valokuva meikäläisen pärstästä houkutelleen lukijoita.

3. Terveisiä Istanbulista!

Tositarina pitkäksi venähtäneestä viikonlopun reissusta. Soitin vaimolle Istanbulista. Hän ei ollut kovin tyytyväinen. Erosimme kymmenen vuotta myöhemmin.

4. Man cave

Man cave: jokaisen miehen unelma, jokaisen naisen painajainen? Uhka vai mahdollisuus? Riippuu keneltä kysyy.

5. Mansikkakarnevaalit

Suonenjoen mansikkakarnevaalit ovat vuosikymmeniä vanha instituutio. Meikäläinen sai kokea karnevaalien hurjat vuodet 70- ja 80-luvun taitteessa. Samaan ajankohtaan sijoittuu Seppo Heikkisen romaani Mansikkakarnevaalit. Kirja herätti paljon hyviä muistoja.

6. Muistoja

Mitäpä jos muistomme eivät olekaan totta? Jos osa muistoista on vääristyneitä tai jopa valheellisia? Tai muistamme asioita, joita ei oikeasti ole tapahtunut? Katsoin telkkarista hämmästyttävän dokumentin, joka sai minut epäilemään omaa muistiani.

7. Paino, kelvotonta tekstiä

En yleensä anna paljoakaan painoa omalle elopainolle. Sitten tuli eteen hetki, jolloin housut hajosivat kesken työpäivän.

8. Sauli ja Vaarallinen Tehtävä

Sauli Niinistön toinen ja samalla viimeinen presidenttikausi alkoi 2018. Mutta entäpä jos se ei olekaan viimeinen? Miettiikö Sauli jo tulevaisuutta ja mahdollista kolmatta kautta? Minkälaisia temppuja se vaatisi? Ratkaisu saattaa löytyä itärajan takaa.

9. Kieltäjät

Kieltäminen on tämän ajan megatrendi ja suoranainen syöpä ihmiskunnan moraalille. Postauksessa kerrotaan Kerttu-Kaarina Suonsilmän, Arttu Pikku-Heijarin, Eero Yli-Ikämiehen ja Leif "Raitis" Sinebrykoffin tarina.

10. Kun kytkin luistaa

Auton hajoaminen toi mieleen, että joskus kytkin on luistanut itselläkin. Molemmissa tapauksissa omat keinot eivät riittäneet, vaan tarvitsi toisen apua.

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2020!!

Kuva: Pixabay