Ostaisitko tältä mieheltä lomaosakkeen?

Parikymmentä vuotta sitten työtilanteeni oli niin epätoivoinen, että hain kaikkia mahdollisia töitä, mitä oli tarjolla. Niinpä huomasin sanomalehden avoimia työpaikkoja –palstalla, että Kuopioon oli tulossa rekrytointifirma etsimään myyntimiehiä. Tilaisuus järjestettiin hotellin koulutustilassa sunnuntaina ja minähän tartuin heti tilaisuuteen. Soitin ilmoituksessa olevaan numeroon, kehuin ja myin itseni ja sain kutsun haastatteluun.

Sunnuntaina puolilta päivin saavuin hotellille. Minut ohjattiin kabinettiin, jossa odotti jo parikymmentä muuta hakijaa. Istuin paikalleni ja jäin odottamaan. Viimein saliin saapui siististi pukeutunut pukumies joka ”kääri hihansa”, noin niin kuin kuvaannollisesti, ja aloitti päivän epistolan.

Esitys kesti kokonaista kaksi tuntia. Piirtoheittimelle heitettiin kalvoa kalvon perään. Firma oli tunnettu kaikkialla, lomaosakkeita oli ympäri maailmaa ja asiakkaita tulvi ovista ja ikkunoista. Firman myyntimiehet nostivat kovaa palkkaa, olivat alansa huippuja ja elivät leveästi. Rahaa tuli kuin rännistä. Pohjapalkkaa ei ollut mutta sitäkin muhkeammat provisiot. Riitti kun myi pari lomaosaketta per viikko. Helppoa kuin heinänteko. Miksi kukaan ei ollut kertonut tästä minulle aikaisemmin?

Toisella tunnilla lyötiin faktoja pöytään. Asiakastapaaminen kesti keskimäärin 3 – 5 tuntia. Tässä ajassa ihminen, jolla ei ennen tapaamista ollut mitään aikomusta ostaa itselleen parikymmentä tuhatta markkaa maksavaa lomaosaketta, piti käännyttää uskoon. Kymmenestä tapaamisesta noin pari-kolme johti kauppaan. Ei muuta kuin nimi paperiin ja kättä päälle. Hymyillään kun tavataan.

Mutta asia ei ollut vielä sillä selvä. Vuorokauden mietittyään joka neljäs ostaja tuli toisiin aatoksiin ja perui kaupat. Siihen heillä oli kuluttajasuojalain takaama oikeus. Seuraavana aamuna sai siis pelätä, piriseekö lankapuhelin (kännyköitä ei ollut) vai ei. Jos vuorokauden jälkeen ei tule perumista, oli asiakkaalla vielä pari viikkoa aikaa. Eli jälkiperuutuksia saattoi tulla myöhemminkin.

Tämän kaiken jälkeen minulla oli yksi elämäni vahvimpia tunteita, että olin täysin väärässä paikassa väärään aikaan. Tilaisuus oli järjestetty niin pirullisesti, ettei kabinetista päässyt lähtemään herättämättä huomiota. Meille tarjottiin kahvia ja välipalaa, joten olisi ollut todella noloa luovuttaa kesken. Niinpä pidin paikkani ja jäin odottamaan, mitä tuleman pitää.

Kun esitelmä päättyi, rekrytointifirman mies jakoi meidät ryhmiin ja ohjeisti varsinaista työhaastattelua varten. Haastattelijoita oli kolme ja haastattelut järjestettiin kabinetin vieressä olevissa huoneissa. Odotin vuoroani ja aikaisempi tunne voimistui ja voimistui. Ajattelin, että rekrytoija näkisi helposti otsaani ilmestyneen, syvän V-kirjaimen.

Mutta ei hän huomannut. Haastattelu käytiin hyvässä hengessä ja tuttuja polkuja pitkin. Mikä on koulutuksesi? Mitä olet tehnyt? Mitkä ovat tavoitteesi? Mitä ajattelet lomaosakkeista? Vastasin kohteliaasti mutta tunsin, että väsymys ja alhainen verensokeri veisivät voiton. Keskittymiseni herpaantui ja tajusin, että minun ei tarvitse pingottaa. Ei ollut mitään hävittävää. Sillä hetkellä haastattelija heitti sen klassisimman kysymyksen:

-         Miksi juuri sinut pitäisi valita tähän tehtävään?

Ennen kuin ehdin ajatella asiaan sen syvällisemmin, kuulin itseni sanovan hitaalla ja ripauksen kyllästyneellä äänellä:

-         Kuule, en todellakaan tiedä.

Näin jälkikäteen tiedän, että hiljaisuus kesti varmasti vain sekunteja, mutta aika tuntui iäisyydelle. Haastattelijan konseptit ja systeemi hajosi vastauksestani täysi. Hän ei sanonut mitään. Hypisteli ja järjesteli vain hetken papereitaan ja sai sitten sanottua:

-         Kiitos. Me soitamme sinulle.

Jostain syystä soittoa ei ole kuulunut.