Kostoreissu: T niinkuin Tuusniemen Seinävuoren Rotkolaakso

Vaimo lähti lastensa kanssa viikonlopun lomareissulle Tanskaan ja jätti minut yksin kotiin. Siinä minä sitten istuin illalla sohvan nurkassa yksin ja mietin vastaiskua. Osaan se minäkin lähteä T -alkuiseen paikkaan, saa vielä parempi puolisko nähdä. Ja otan minäkin omat lapset ja vielä pari lastenlasta mukaan. Pistän vähän paremmaksi. Hah!

Tukholma ja Tallinna ovat kyllä vähän liian kaukana, joten skippasin ne ajatuksissani heti. Turku ja Tampere eivät myöskään tulleet kysymykseen, on nimittäin koira kotona eikä tässä oikeasti pääse minnekään yli päivämatkan päähän. Otin siis Savon kartan esille ja rupesin selaamaan kohteita.

Ensimmäisenä silmiini osui Tervo. Etukirjain oikein mutta anoppi asuu siellä. Ei pidä ymmärtää väärin, minulla on erittäin mukava ja fiksu anoppi mutta eihän se olisi vaimolle kosto eikä mikään jos menisin hänen äitinsä luokse kylään. Mitäs muuta täältä löytyy?

Kaavi, Lapinlahti, Siilinjärvi, Sonkajärvi, Suonenjoki, Karttula, Nilsiä, Puumala, Pertunmaa… Ei helvetti. Väärät etukirjaimet kaikissa. Miksei nuo voineet olla esimerkiksi Taavi, Tapinlahti, Tiilinjärvi, Tonkajärvi, Tuonenjoki, Tarttula, Tilsiä, Tuumala tai Tertunmaa? Onko liikaa pyydetty, että edes yhdellä lähiseudun kunnalla olisi T -alkuinen nimi? Mitä? Kunnanisät, herätkää!

Sitten se löytyi: Tuusniemi. Halleluja! Välittömästi ahaa-elämyksenä jälkeen soitin tyttärelleni ja kutsuin koko perheen lauantain päiväretkelle Tuusniemeen.

-         Mitä siellä on, kuului teleyhteyden toisesta päästä.

-         Ei voi tietää ennen kuin lähtee käymään. Vähän seikkailumieltä nyt tyttöseni. Hetken linjoilla oli hiljaista ja sitten tuli seuraava kysymys:

-         Miten me mahdutaan sun autoon? Teitähän on jo neljä.

-         No ei ole. Vaimo on lastensa kanssa viikonloppureissulla Tanskassa.

-         Ja sinun piti kostoksi päästä johonkin T –alkuiseen paikkaan, iskä?

-         Ei se nyt ihan niin mene. Tai no vähän.

 

Lauantaina oli loistava, aurinkoisen kuulas syyspäivä. Vaimo laittoi tekstiviestin, että Kööpenhaminassa on 16 astetta lämmintä. Vastasin, että niin täälläkin. Tai melkein ainakin. + 9 eli ihan hyvä keli täälläkin ja mukava päivä tulossa. Päiväretki Tuusniemelle tiedossa ja siellä kaikkea kivaa ja jännittävää että olisit varmaan sinäkin viihtynyt mutta harmi kun nyt ootte siellä. Vaimo vastasi että ihanaa kun sullakin on tekemistä ja oikein mukavaa retkipäivää teille. Laittoi vielä hymiön ja sydämen perään. Laitoin hymiön ja sydämen takaisin ja Rakastan sua –lauseen. Kai se sitten on ihan hyvä että molemmilla on oikeasti mukavaa vaikka ei ollakaan samalla reissulla. Vaikka ne muut ovatkin siellä Tanskassa. Me mennäänkin sitten Tuusniemelle.

Pakkasin lapsenlapset takapenkille ja tyttäreni istui etupenkille. Sitten seikkailu alkoi. Kymmenen kilometriä ennen Tuusniemeä tien varressa oli kyltti: Seinävuoren Rotkolaakso. Tuonne me mennään, huudahdin niin kovaa että takapenkillä torkkuvat taaperot heräsivät säikähtäen. Rotkolaakso! Kuulosti huikealle.

Lauantai oli houkutellut muitakin patikoimaan luontoon. Rotkolaakson alussa on isohko metsälampi, jonka rannalle on tehty nuotiopaikka, opasteet ja vessat. Tämä on sitä modern day survivor –matkailua: 2,5 km opastettu luontopolku kaikilla mukavuuksilla. Ei siinä mitään, hienoahan se on että tällaisille kaupunkisohvaperunoille kynnys metsään menemiselle tehdään matalaksi. Sitä paitsi alle kouluikäisille lapsenlapsille juurakkoinen metsäpolku oli ihan tarpeeksi rankka kokemus, puhumattakaan heidän lievästi ylipainoisesta papasta.

Olin pakannut mukaan repullisen eväitä. Parkkipaikalla arvoin hetken, laitanko kumisaappaat jalkaan mutta päätin sitten pysytellä lenkkareissa. Eihän tuo nyt ollut mikään matka maailman ympäri. Lähdimme grillikodalta tarpomaan maastoon pitkospuita pitkin, kunnes pitkospuut päättyivät parin sadan metrin jälkeen ja sitten kavuttiin kallioista rinnettä ylös. Eikä aikaakaan, kun polun oikealla puolella ollut kanjoni alkoi muotoutumaan ja syvenemään. Ja seinämät jyrkkenemään. Äkkiä tajusin, että parin askeleen päässä oli parinkymmenen metrin pudotus kuolemaan ilman kaiteita ja minulla kun on tämä korkeanpaikankammo. Siinä sitten yritin pitää itseni kasassa samalla kun vahdin ja varoittelin herkeämättä pieniä pirpanoita, jotka syöksähtelivät polulla sinne tänne enemmän tai vähemmän lähellä rotkon reunaa. Päässäni alkoi soimaan Yölinnun Sitä saa mitä tilaa.

Saavuimme viimein näköalapaikalle. Täällä oli sentään kaiteet, joiden yli lapset eivät päässeet enkä minä voinut pyörtyessäni pyörähtää yli ja pudota rotkoon. Otin tukevasti kiinni kaiteesta, käänsin pääni poispäin ja tähtäsin kameran alas pudotukseen. Jälkikäteen kotona huomasin, että nykyajan kameroilla ei tee hevon helvettiä. Vaikka kuvaa silmät kiinni tarkentamatta auringon säteiltä varjossa olevaa tiheikköä parikymmentä metriä alapuolella, ei kuvista saanut mitään selvää. Itsekö siinä olisi pitänyt reunan yli kurottaa, tarkentaa ja tähdätä kuvaa rotkosta kuolemaan halveksuen?? Pitäköön tunkkinsa Nikon! 

Jotta pakollinen matkailuharhailu –kiintiö täyttyisi, johdatin koko meidän retkikunnan harhaan ja eksyimme opastetulta polulta. Hätä ei ollut tämän näköinen. Palasimme samoja jälkiä näköalatasanteelle ja paluumatkalla kaivoin kolme hirvikärpästä päästäni. Vain kolme! Tämä oli hyvä päivä.

Nuotiopaikalla paistoimme sitten makkarat. Joku toinen seurue piti tulta yllä ja seurueen kaveri sanoi osuvasti: Taitaa tulla savustettua ruokaa. Kun olin aikani pitänyt makkaratikkua kytevän nuotion yllä, söimme kylmät lenkit sinapin kera. Ruoka kun ruoka, parempi mieli. Kävin vielä ennen lähtöä ottamassa valokuvia lammen rannalla. Mutta nämä metsälammet ovatkin villimpiä ja petollisempia kuin kaupunkilammet. Upposin heti sammalen peittämään rantaan ja seisoin hetken lenkkareillani puolisääreen ylettyvässä vedessä. Sillä hetkellä toivoin, että olisin laittanut kumisaappaat jalkaan. Mutta ei, minähän olen sentään Kuopio Cityboy eränkävijä joka tietää mitä tekee. 

Kaiken kaikkiaan päivä oli aurinkoinen ja käteen jäi mukavia muistoja lapsen ja lastenlasten kanssa sekä savunhajuiset vaatteet. Vaimokin laittoi viestin, että heidän päiväkäynti Kööpenhaminan eläintarhassa oli ollut mukava. Olin iloinen vaimon puolesta. Kateuden hippuset olivat pudonneet kaiteen yli Seinävuoren Rotkolaaksoon ja jääneet sinne.