Kerrottiin tänään työkavereiden kanssa armeijajuttuja. Onhan
noita tullut kerrottua täälläkin tarinoissa You’re in the army now ja Minkä värinen on kantapääsi. Karskia touhua. Ennen oli miehet rautaa ja sitä rataa. Kasarilla
osa varusteista oli vielä melkein mallia Cajander eli harjoituksissa saatiin
ampua toisen maailmansodan aikaisella maxim-konekiväärillä, pukeuduttiin sarkapukuun
ja kannettiin manttelikääröä mukana. En ala näitä juttuja suomentamaan. Kyllä
google tietää.
Tuli siinä mieleen, kun kaverit kertoivat armeijaan menosta,
että olihan tuo itselläkin ikimuistoinen päivä. Jännitti niin pirusti eikä
ollut oikein mitään tietoa, minne oli joutumassa. Vain joukko toistaan hurjempia
legendoja ja juttuja, jotka oma kokemus osoitti myöhemmin aika paksuksi
pajunköydeksi. Mutta mistäpä noita silloin olisi voinut tietää. Jotkut jutut
olivat niin arveluttavia, että pajunköysi paljastui heti. Kuten isän kertoma
kauhutarina armeijan lääkärintarkastuksesta. Isä väitti vakavalla naamalla,
että hänen aikanaan kynsimätää ehkäistiin seuraavasti: Armeijan lekuri laittoi
rokotuspiikin ukkovarpaan kynnen alle ja käski alokasta potkaisemaan seinään.
Ei nyt sentään. En minä ihan kaikkea uskonut.
Matkustin Mikkelin Karkialammelle junalla. Istuin parin
tunnin junamatkan jännityksestä jäykkänä ja seurasin vakavana, kun Pieksämäen
asemalla junaan nousi pari sotapoliisia, jotka tarkastivat junavaunut.
Tarkoitus oli lähinnä pitää huolta, etteivät uudet tulokkaat juoneet itseään liian
känniin ensimmäisenä päivänä. Minä en ottanut mitään. Halusin olla pää selvänä,
kun armeijan portit aukesivat.
Juuri ennen Mikkelin asemaa tutkin vielä putkikassini, että
kaikki tarpeellinen oli tullut pakattua mukaan. Kun avasin kassin, ensimmäisenä
silmiini osui riemunkirjava Brio-auto. Mitä helvettiä? Minulla oli lasten lelu
varustekassissa! Tiesinhän minä, mistä se oli sinne joutunut. Olin nuori isä ja
parivuotias poikani oli päättänyt pakata iskälle mukaan vähän ajanvietettä. Sain
siis kotoa tuliaisiksi ison muovisen leikkiauton. Tunsin miten puna levisi
kaulasta naamalle ja tuskanhiki pukkasi pintaan hetkessä. Ajatukset kiersivät
kehää: Mitä sitten, jos perillä tehdään ensimmäiseksi laukkutarkastus? Joku
kapiainen levittää tavarani pitkälle pöydälle kaikkien nähtäville ja nostaa
esiin Brio-auton. Mitäs alokas meinasi tällä
tehdä? Tänne ei tulla leikkimään!
Siinä mielentilassa en keksinyt mitään muuta vaihtoehtoa,
kuin laittaa auto junan penkin alle piiloon. Sinne se jäi, kun nousin junasta
Mikkelin asemalla. Anteeksi poikani, tätä en ole kertonut ennen. Iskä ostaa
sulle uuden kun käy kaupassa. Ai niin, sinähän olet jo melkein kolmekymppinen.
Unohda koko juttu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti