Panovirhe paholainen

Aamulla oli hiljaista, kun heräsimme keittelemään kahvia. Muksut olivat lähteneet kouluun ja koimme vaimon kanssa omituisen tilanteen. Olimme jääneet kahdestaan. Oli hienoa huomata että tässä iässäkin vielä aamulla seisoo eteisessä odottamassa lehdenjakajaa ja Savon Sanomaa. Tovi siinä meni kunnes vaimoni totesi:

-         Nyt on kyllä melkoinen lihan himo.

-         Niin mullakin, vastasin kiihkeästi. – Lapset eivät ole kotona. Käytetäänkö tilannetta hyväksi?

-         Ehdottomasti.

Niinpä puimme nopeasti vaatteet päälle, heitimme takit niskaan ja jalkineet jalkaan ja syöksyimme ulos ovesta. Paras paikka tyydyttää yltyvä himo oli sinä aamupäivänä Trattoria Sorrento. Italialainen ravintola sijaitsee Kuopiossa Snellmaninkatu 22:ssa ja tarjoaa arkisin lounasta klo 10.30 – 14.00. 

Tilasimme italialaisen grillilautasen (possua & härkää) ja lankkuperunat. Lounaaseen kuului alkusalaatti sekä jälkiruoka + cappuccino. Hinnaksi jäi 10,50 € ja voin vakuuttaa, että oli hintansa väärtti. Nautiskelimme lounaasta salaa lapsilta ja lähdimme vatsat täynnä ja mieli leppoisana.

Paluumatkalla kävimme torilla ja vaimolla oli taas jotain mielessä:

-         Tekeekö mieli piirakkaa?

-         Ai että tekeekö? Arvaa vaan! On siitä aikaa, kun on viimeksi piirakkaa saanut.

-         Ok. Sittenhän meidän on aika korjata asia.

Niinpä suuntasimme askeleet kohti torikojua, jossa myytiin leivonnaisia ja piirakoita. Vaimo osti kokonaiset pussillisen karjalanpiirakoita, jotka tuoksuivat tuoreelle ja lämpöiselle. Nyt oli piirakkaa tiedossa, kunhan päästiin kotiin. Piti pitää kiirettä, ennen kuin lapset ehtivät palata koulusta.

Päivällä muistin, että minun piti käydä panemassa. Vaimo kysyi, että tarvitsenko häntä mutta vastasin, että pärjään kyllä. Kaupungilla on nykyään käteviä panoautomaatteja ja osasin hoitaa homman ihan yksinkin. Eihän tuossa menisi kuin pari minuuttia. Niinpä vaimo jäi kotiin laittamaan ruokaa, kun minä kävin kaupungilla tekemässä panon. Kun raha oli tilillä, oli mieli kevyt. Nyt pystyin maksamaan laskut tililtä eräpäivään mennessä.

Iltapäivälle ehdotin vaimolle että lähtisimme katsomaan, kuinka nuoret uroot kamppailevat ja ottavat miestä. Homma on hikistä ja hienon näköistä eikä mikään lämmitä mieltä enemmän kun näkee onnistumisen jälkeen miesten halaavan toisiaan. Vaimo innostui asiasta ja oli heti messissä. Eipä siinä sitten muuta kuin takki niskaan, jalkineet jalkaan ja mars kohti jäähallia. 

Hallilla tiemme erkani hetkeksi. Sovimme, että näemme tietyssä paikassa, kunhan olen ensin käynyt tietyssä paikassa. Kun palasin käymälästä, vaimo jo odotti pidellen märkää käsissään. Eihän siinä auttanut kuin laittaa huulet kosteaan ja nauttia. Hyvällehän se olut maistui.

On se vaan niin, että ikä tuo varmuutta tässäkin lajissa. Nuoret miehet tahtovat laukaista hätäisesti hanskaan, kun taas kokeneet kaverit ampuivat varmasti reppuun. Minulla taas oli koko ajan lapa jäässä, sen verran kylmää oli muovituoleilla istuessa. Erätauolla mietin, otanko kahvin mutta päädyin paljaisiin munkkeihin. Vaimo tahtoi nakin sämpylänsä väliin. Tyytyväisinä tauon tarjontaan palasimme istumapaikalle ja jatkoimme pelin seuraamista.

Kotona meitä odotti Vain Elämää. Oli Apulannan Tonin jakso. Kyllähän siinä piti vaimon vieressä tippa heruttaa kun kappaleet menivät syvälle sieluun. Takaapäin ajateltuna homma vaikutti kyllä hieman valmiiksi itketyltä. Mutta minkäs voit, kun ohjelman tunnelma vettä kivestä puristaa. Varmaan raavaatkin miehet purskahtelivat kun Vartiaisen Jenni pyysi Anna mulle piiskaa.

Aamulla lehteä selatessani tunsin ärtymystä, kun huomasin panovirhe paholaisen. Eilinen peli oli vahingossa merkitty vastustajalle 1-2. Eihän se noin mennyt. Olin itse todistamassa, miten vieraiden reppu heilui useammin. Sen verran minäkin olen lätkässä että kyllä minä nämä pelimiesten jutut ymmärrän.