Iso paha susi, ilves, karhu ja Pieni Punahilkka

Maailmalta kantautui surullinen uutinen: Zairenleveähuulisarvikuono nimeltä Angalifu kuoli San Diegon eläintarhassa 44-vuoden iässä. Kuolinsyy oli korkea ikä. Surulliseksi uutisen tekee se, että Angalifu oli toiseksi viimeinen zairenleveähuulisarvikuonouros. Jäljellä on enää yksi uros ja neljä naarasta. On vain ajan kysymys, koska laji kuolee sukupuuttoon.

Sarvikuonoja metsästetään sarviensa vuoksi. Aasiassa uskotaan, että sarvesta tehty jauhe auttaa melkein vaivaan kuin vaivaan. Sarvikuonon sarvi on jo kilohinnaltaan arvokkaampaa kuin kulta. Ei ihme, että salametsästys rehottaa ja luonnonvaraiset yksilöt tapetaan viimeiseen sarvikuonoon. Ihminen osoittaa taas suuressa viisaudessaan olevansa helvetin tyhmä.

Kuvan sarvikuono ei ole zairenleveähuulisarvikuonouros. Itse asiassa tällä sarvikuonolla ei ole mitään tekemistä koko uutisen kanssa.

Meillä Suomessa sama kohtalo halutaan susille, joita maassamme on arviolta 180 kappaletta. Vertailun vuoksi Euroopan maista Espanjassa susia on 2000, Puolassa 1000 ja Baltian maissa yhteensä 2000 yksilöä. Susista on tullut Suomessa, jos ei nyt fyysinen, niin ainakin henkinen riesa. Niistä on päästävä eroon.

Unohdetaan tylsät faktat, sillä kerron teille seuraavaksi iltasadun. Se menee näin:

Olipa kerran suuren suuressa metsässä susihukka, joka etsi kesäisenä päivänä tietä omalle pesälleen. Pesässä sitä odotti kolme sudenpentua, joille emo oli viemässä ruokaa. Tullessaan niittyaukiolle susihukka tapasi ilveksen, joka istui suuren männyn varjossa.

-         Hei ilves. Mitäs sinä täällä teet?

-         Minä lepään tämän kuuman keskipäivän puun varjossa ja sulattelen juuri syömääni pyytä. Elämä on ihan mukavaa.

-         Onko teitä montakin täällä metsässä? Kysyi susi.

-         En tiedä tästä metsästä, mutta Suomessa meitä on kaiken kaikkiaan 2900.

-         Oho! Onpa teitä paljon. Eikö ihmiset ole jo huolissaan, kun joka paikassa astelee ilveksiä syömässä riistaa ja hätistelemässä kissoja?

-         Ei meistä kukaan välitä. Jos joku sattuu näkemään minut esimerkiksi mökkitiellä, niin ensimmäiseksi ihminen kaivaa esiin kameran ja nappaa kuvan. Sitten minun kuvaani ihastellaan iltapäivälehtien nettisivuilla ja paikalle tulee lisää uteliaita, jotka haluavat nähdä vilauksen ilveksestä.

-         Sinä elät melkoista rokkistaran elämää, susi totesi hieman kateellisena.

-         Aivan. Mulla ei ole hätäpäivää.

Susi jatkoi matkaa niityn halki takaisin metsän siimekseen. Metsässä oli viileämpää ja kuiva kangas tuntui mukavalta tassujen alla. Äkkiä susi kuuli matalaa mörinää suuren kaatuneen kuusen takaa. Karhuhan se siellä oli syömässä loppukesän ensimmäisiä metsämarjoja. Susi pysähtyi jututtamaan nallea.

-         Hei karhu. Mitäs sinä täällä teet?

-         Minä herkuttelen marjoilla, niin kuin näet. Elämä on mukavaa näin lämpimänä päivänä.

-         Onko teitä montakin täällä metsässä? Susi kysyi.

-         En tiedä tästä metsästä, mutta Suomessa meitä on kaiken kaikkiaan 1500.

-         Oho! Onpa teitä paljon. Eikö ihmiset ole jo huolissaan, kun joka paikassa astelee karhuja syömässä riistaa ja hätistelemässä karjaa?

-         Ei meitä kukaan pelkää. Joskus satun metsätielle yhtä aikaa ihmisen kanssa ja ensin nämä säikähtävät, mutta kohta jo sana kiirii kylille ja paikalle tulee autolasteittain uteliaita ottamaan minusta valokuvia.

-         Mutta ettekös te ole vaarallisia ihmisille?

-         No yksi ihminen on surmattu tässä sadan vuoden sisällä ja muutamaa muuta puraistu varoitukseksi. Meidän karhujen onni on, että meillä on hyvä maine.

-         Mistä se voi johtua? susi ihmetteli.

-         No esimerkiksi Walt Disneystä, karhu selitti. – Disneyn Aku Ankka-elokuvissa karhu on leppoisa kaveri, joka syö hunajaa eikä hänestä ole haittaa kenellekään. Lisäksi on Nalle Puh, josta kaikki pitävät. Teillä susilla kävi imagollisesti vähän huonompi tuuri.

-         Tiedän, susi tuhahti. – Disneykin kuvasi meitä Isona pahana sutena. Meitä on pidetty roistoina ja henkipattoina, jotka haluavat vain pahaa toisille. Ei ole helppoa ei.

-         Ei varmaan, karhu totesi myötätuntoisesti. – Tsemppiä.

Susi jatkoi matkaa ja oli jo lähellä pesäkumpua, kun vastaan tuli ihminen. Pieni Punahilkka oli tullut kankaalle poimimaan marjoja. Kun hän näki suden, Punahilkka jähmettyi kauhusta eikä saanut sanaakaan suustaan. Susi kiirehti rauhoittamaan tyttörukkaa.

-         Älä sinä suotta pelkää. Me sudet pelkäämme teitä ihmisiä vielä enemmän, kun te pelkäätte meitä.

-         Sinä olet susi, Punahilkka sai viimein sanottua. – Mitäs sinä täällä teet?

-         Vien lapsilleni ruokaa. He odottava pesässä nälkäisenä ja ajattelin viedä heille pyydystämäni jäniksen. Se on pentujen suurta herkkua.

-         Onko teitä montakin täällä metsässä?

-         Tästä metsästä en tiedä, mutta Suomessa meitä on kaiken kaikkiaan alle 200.

-         Onpa teitä vähän! Mutta miten teistä on sitten niin paljon vaivaa? Montako ihmistä te olette tappaneet, kun kaikki pelkäävät teitä?

-       Viimeksi susi on tappanut ihmisen Suomessa vuonna 1882, eli 132 vuotta sitten. Yhdenkään ihmisen päälle susi ei ole käytynyt yli sataan vuoteen. Välillä meidät metsästettiin melkein sukupuuttoon, kunnes valtio rauhoitti lajimme ja nyt meitä on sitten tämän verran.

-         Herttaista. Toivottavasti teillä on mukavaa täällä metsässä.

-         Tähän asti on ollut. Pyrimme pysymään aarnimetsässä, koska te ihmiset pelotatte meitä. Mutta älä päästä koiraasi irti siellä, missä sudet kulkevat. Koirista tulee helposti meidän ruokaa.

-         Pitääpä pitää mielessä.

Susi palasi pesälleen ja syötti kolme pentuaan. Sitten perhe kävi yöpuulle. Ilves kiipesi jyrkän kallion päälle ja jäi lepäämään suojaisaan paikkaan. Karhu löntysteli pensaikkoon ja Punahilkka palasi kotiinsa. Kotona Punahilkka kertoi isälleen ihmeellisestä päivästä. Hän oli nähnyt niityn laidalla ilveksen, löytänyt karhun jälkiä kankaalta ja mikä parasta, jutellut aran suden kanssa! Aamulla Punahilkan isä keräsi metsästysporukan ja he painelivat kiväärit selässä metsään. Kun sudenpesä viimein löytyi, he ampuivat emon ja kolme pentua ja koska kyseessä oli salakaato, miehet polkivat raadot suonsilmäkkeeseen. Sen pituinen se.