Älä syö keltaista lunta

Luojan kiitos, sataa lunta. On tätä odotettukin. Ei sillä, että olisin mikään talvi-fani. Kyllä kesä päihittää tämän vuodenajan tavallisesti 6-0. Mutta tällaiseen maailman aikaan me tarvitsemme talvea ja lunta enemmän kuin koskaan. Talvi pelastaa meidät kaikki.

Olen pohtinut työtäni, kun niin monella ystävällä on oma paikka vaakalaudalla. Saneerauksia tehdään siellä täällä ja ihmisiä laitetaan pihalle kiihtyvällä tahdilla. Entä, jos minunkin työni loppuu? Joku Helsingin herra päättää, että firma pannaan kiinni ja lappu luukulle. Verokortit käteen ja kassan kautta kiitos. Mitäs sitten? Ei mitään hätää, lauloi jo Edelman aikoinaan (itseasiassa aika vähän aikaa sitten). Nythän on talvi! Minä vaihtaisin alaa ja alkaisin lumitöihin. Ajaisin lumiauraa, kolaisin kerrostalojen pihoja, jäädyttäisin kaukaloita, tekisin hiihtolatuja. Mitä enemmän lunta tulee, sitä enemmän hommia ja sitä enemmän palkkaa. Kuvitelkaa, meillähän sataa taivaasta valkoista rahaa!

Mikäli kilpailu lumialalla olisi niin kova, että talo menisi alta, niin ei hätää. Rakentaisin lumilinnan ja muuttaisin sinne asumaan. Oletteko koskaan käyneet Kemin lumilinnassa? Suosittelen (vaikka en ole itse käynytkään). Linnassa voi kuulemma yöpyä mukavasti eikä eläminen ole niin vaikeaa kuin kuvittelisi. Lämmin ruoka, sähkö, juokseva vesi,  sisä-wc, kaikki tämä puuttuu. Mutta onhan ihmiskunta tullut toimeen ilman noita jo tuhansia vuosia. Raakaa lihaa, kalaa, lumensyöntiä ja riu’ulla käyntiä, siitä on lumilinnaelämä tehty. 

Kun naapurimaa ärhentelee ja lähettää agitaattoreita rajalle, ei meillä edelleenkään ole hätää. Onhan näitä talvisotia koettu ennenkin. Meidän pitää varustaa itäraja massiivisella lumimuurilla ja tehtävä kilometrin välein lumitähystystorneja ja varastot lumipalloja varten. Jos lumisota sitten syttyisi, olisimme valmiina puolustautumaan. Hyökkääjä yllättyisi tiukasta vastarinnasta ja jos vihollinen pääsisi muurille asti, annettaisiin vainolaiselle joukolla oikein kunnon lumipesut. Eiköhän siitä hyökkäysinto laannu ja saisimme pitää Suomen puhtaan lumen edelleen itsellämme, jakamatta sitä muille.

Teknologia kehittyy vielä niin, että tulevaisuudessa ajetaan lumiautoilla, lennetään lumilentokoneilla ja Tallinnaan ja Tukholmaan matkustetaan jäälautoilla. Kansallisjuomaksemme valitaan kossu jäillä, jäätelöstä tehdään kansallisruoka ja jääkiekosta kansallisurheilulaji. Ai niin, sehän taitaa olla jo. Suomen lippu voidaan tuunata niin, että sininen risti poistetaan ja jätetään pelkkä valkoinen pohja. Tämä olisi kaunista ja kaiken lisäksi käytännöllistä. Jos lumisodassa naapurin kanssa tulisi turpaan, voisimme nostaa valkoisen lippumme merkiksi sekä isänmaallisuudesta että ehdottomasta antautumisesta.

Lumi saa talouden rattaat pyörimään ja pelastaa Suomen lamasta. Vanha lorukin totesi että:

Luoja loi lumen

Luoja loi lumenluojan

Luojan luoman lumen loi Luojan luoma lumenluoja

Valkoisessa on tosin se vaara, että joku saattaa saada sytykkeen vaatia Suomea valkoisille. Naisille valkoiset burkat ja miehille lumipuvut. White power –huudot kiirisivät yössä, hampaiden ja hiusten valkaisu tulisi pakolliseksi ja valkosuklaa syrjäyttäisi karkkihyllyssä Fazerin sinisen. Ihmiset kertoisivat toisilleen valkoisia valheita siitä, että pitävät muka nenänvalkaisuviikkoja vaikka tosiasiassa juovat kotiensa kätköissä valkovenäläisiä. Tarkemmin ajateltuna, mietitäänpä tätä vielä hetken, ennen kuin ruvetaan hosumaan. 

Vaikka lumi ei kestäkään kuin talven, olen silti toiveikas sen suomiin mahdollisuuksiin. Olen valistanut tästä vaimoakin. Kun elämämme kääntyy ehtoopuolelle ja loppu häämöttää, voimme olla rauhallisin mielin. Tulevaisuus ei ole niin synkkä kuin luullaan. Kyllä meillä lunta riittää ilmastonmuutoksesta huolimatta. Miehenä tiedän, että minun elämäni päättyy ensin. Toivottavasti viimeisinä päivinäni saan tuntea vielä yöpakkasen ja näen kuurankukkia ikkunassa. Kun sitten päästän viimeisen, pakkashöyryisen henkäyksen ja jätän tämän maallisen vaelluksen, ei vaimoni jää yksin. Päinvastoin. Hän voi eläkepäiviensä ratoksi ottaa itselleen lumiukon.