Karaokekuningas

Tämä sattui parikymmentä vuotta sitten, kun oli silloisen työnantajani edustajapäivillä Savonlinnassa. Järjestetyn päiväohjelman jälkeen illanvietto oli vapaa, joten päätettiin hotellihuonekaverini Jukan kanssa ottaa huoneessa parit oluet. Mitään sen kummallisempaa ei ollut suunnitelmissa.

Kun Jukka tuli kauppareissulta hotelliin, hän ensitöikseen ilmoitti minulle, että alakerrassa on karaoke. Minä kysyin "Kuka?" Karaoke oli siihen aikaan niin uutta ja ihmeellistä, etten ollut kuullut moisesta. Eipähän siinä, mennään katsomaan.

Meininki näytti hauskalta ja ihmiset osasivat jopa laulaa. Muutaman biisin jälkeen itselläkin heräsi kiinnostus kokeilla. Kerranhan täällä eletään enkä ollut paikkakuntalainen, joten mahdollinen itsensä munaaminen ei kantautuisi kavereiden korviin.

Sitten tuli kohtalon hetki. Minun vuoro oli astua lavalle. Kappaleeksi olin valinnut Bryan Adamsin "Run to You". Olin kova Adams-fani ja kappale oli yksi lemppareistani. Biisiä valitessani olin vain unohtanut yhden asian. Minun pitäisi osata myös laulaa se.

Alku menee matalalta, joten sen klaarasin suhkoht kunnialla. Mutta kun kertsiä lähestyttiin, piti kiekua aina vain korkeammalta, kunnes kertosäkeessä "Run to You" kuulosti äänenmurroksesta kärsivät teinipojan hätähuudolta. Loppubiisin vedin naama punaisena räp-tyyliin ja poistuin ilman aplodeja takavasemmalle. Yhtä kauheaa ei ollut kuin silloin, kun viisaudenhammasta poistettiin.

Tämän jälkeen meni vuosia, ennen kuin uskaltauduin uudestaan lavalle. Kotikaraoke auttoi harjoittelussa ja yleisön pyynnöstä huolimatta olen vetänyt biisin tai pari, aina kun tilaisuus on tullut. Tuon alun jälkeen olisi luullut, että karaokehalut on haudattu iäksi. Luultavasti muutamalle paikalla olleelle kuulijalle kävikin näin. Olen pahoillani.