Olisinpa karhu

Syksy on kesäihmiselle pahinta aikaa. Ei auringonpaistetta, ei yötöntä yötä ja lämpimiä järvivesiä. Ei terasseja, hellepäiviä eikä kesäjuhlia. Pimeyttä, sadetta, kylmyyttä ja vielä kerran pimeyttä.

Katselin telkkarista dokumenttia karhuista. Kadehdittavaa touhua. Miksi me ihmiset emme voi elää luonnon kiertokulun mukaan? Miksi me painitaan biologista kelloa vastaan ja tehdään asioita luonnottomiin aikoihin? Ja sitten ihmetellään, että minkähän takia väsyttää, kun takana on neljä tuntia yöunta ja aamiaiseksi juotu vesilasi, ettei vain pääse lihavuus iskemään.

Minä päätin hypätä luontoäidin kelkkaan ja pois tästä oravan... ihmisenpyörästä. Ilmoitin työpaikalla, että pidän lokakuun jälkeen viisi kuukautta palkatonta vapaata. Seuraavan kerran ilmestyn toimistolle sitten huhtikuussa, kun kevät koittaa.

Valmistauminen alkoi jo elokuun lopulla, kun menin metsään poimimaan marjoja ja sieniä. Sen sijaan, että olisin pakastanut ne, tein niistä joka ilta ruokaa ja vedin puolukkaa, mustikkaa ja sienimuhennosta niin paljon kuin napa kestää. Tähän liitin mahdollisimman vähän liikunnan ja löhöilyn. Ruokavalioon lisätyllä muulla ravinnolla onnistuin kasvattamaan painoani kymmenen kiloa kahden kuukauden aikana.

Koko syksyn kasvatin myös partaa, hiuksia, rintakarvoja, kainalokarvoja ja... kaikenlaisia karvoja. Annoin niiden vain vapaasti rehottaa. Paksu karvoitus takaa lämmön pysymisen kehossa pitkinä talviöinä.

Lokakuun viimeisellä viikolla nautin reilusti koivunmahlaa ja hunajaa. En käynyt koko viikolla vessassa, joten hanuriini kehittyi talvenkestävä pihkatappi. Viikonloppuna rakensin makkariin peitoista, tyynyistä ja patjasta pesän. Viimein, kun aika koitti, ryömin sisään pesäluolaan ja laitoin silmät kiinni.

Pari kuukautta vierähti mukavasti, kunnes eräänä tammikuisena torstaina huoltomies tuli omilla avaimilla sisään säätämään vesipatteria. Paha virhe. Heräsin ääniin makuuhuoneessa ja ryntäsin raivoissani esiin pesästä. Huusin, karjuin ja möykkäsin. Puolustin pesää raivoisasti. Huoltomies säikähti niin, että jätti työkalut niille sijoilleen ja pakeni sukkasillaan pihalle. Hän kuulemma muutti paikkakunnalta pian tapahtuneen jälkeen.

Lopun talven sainkin nukkua rauhassa. Sanomalehden jakeluseisautus ja "ei mainoksia" -tarra ulko-ovessa pitivät huolen siitä, ettei eteinen tursunnut keräyspaperia kun astuin huhtikuussa ulos haistelemaan kevätilmaa. Olin hikinen, karvainen ja haiseva, mutta kaksikymmentä kiloa laihempi kuin syksyllä ennen talviunia. Hyvin levänneenä kävin suihkussa, siistiydyin ja painelin nälkäisenä lounasravintolan seisovanpöydän ääreen. Tästä tulisi hyvä vuosi.