Eipä sillä, johan tuo oli aikakin. Nykyinen tehtävä oli muuttunut puuduttavaksi puurtamiseksi. Alati vellovat yt-uutiset uuvuttivat, eikä asiakkailta saanut paljoakaan positiivista palautetta. Pomot hermoilivat, asiakkaat hermoilivat, työntekijät hermoilivat. Ja sama oli jatkunut jo... liian kauan.
Simon esimies Kirsi järjesti lähtijälle yllätyksen. Kakkukahvit kuuluivat tottakai asiaan, mutta ihan tällaista spektaakkelia Simo ei osannut odottaa. Kirsi kutsui koko kymmenhenkisen myyntitiimin työhuoneeseensa, piti Simolle kiitospuheen ja toivotteli hyvää jatkoa valitsemallaan uralla. Sitten oli vuorossa ohjelmanumero, jonka oli tarkoitus herkistää lähtijä asianmukaiseen tunnelmaan.
- Tässä olisi teille tämmöiset laulun sanat, jotka minä tulostin tätä tilaisuutta varten. Laittakaapa kiertämään, että jokainen saa oman kappaleen.
Simo vilkaisi paperia. Siinä luki "Kun tänään lähden" /Suurlähettiläät. Osuva nimi biisille kieltämättä. Mitähän tästä nyt seuraisi? Kirsillä oli vastaus:
- Voisitko sinä, Simo, nyt laulaa meille tämän kappaleen? Näin niinkuin lähdön kunniaksi.
Jos Kirsin huoneessa olisi ollut lämpömittari, se olisi tipahtanut pakkasen puolelle sillä sekunnilla. Simon kolleegat koettivat pitää naaman pokerina, vaikka parille tulikin äkillinen yskänkohtaus. Simo tunsi punan nousevan kasvoille.
- En minä taida. Kun en ole laulumiehiä.
- No mutta lauloithan sinä firman karaokebileissäkin, Kirsi maanitteli. Niin, kolmen promillen humalassa, Simo ajatteli mielessään mutta ääneen hän sanoi: - En minä nyt.
- Kuunnellaan tämä kappale kuitenkin yhdessä.
Kirsi otti älykännykkänsä, painoi ruutua ja pienestä kaijuttimesta alkoi kuulua musiikkia. Kappale kesti 3 minuuttia 48 sekuntia, mutta huoneessa olevista aika tuntui kolmelle vuodelle. Viimein häkellyttävän korni tilanne oli ohi ja Simo kiitteli Kirsiä kaikesta. Kivaa oli ollut ja mukavat muistot jäivät. Hymyillään kun tavataan.
Ihmeellinen on työelämä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti