Tuperus

Kaksikymmentä vuotta sitten kävimme Rhodoksella. Tuohon aikaan Kreikka ja Turkki olivat vielä virallisesti sotatilassa Kyproksen miehityksen johdosta, mutta rajoja oli hieman raotettu. Niinpä Rhodokselta järjestettiin päiväretkiä Turkin puolelle. Matka taittui reilussa tunnissa katamariinilla ja oli hullun halpa. Tärkeintä oli, että passiin ei ilmestynyt Turkin leimaa. Se olisi aiheuttanut hankaluuksia paluumatkalla Rhodoksen lentokentällä.

Matkaopas ohjeisti meitä ennen Marmarikselle menoa. Kaikkialla piti tinkiä, koska se on maan tapa. Jos myyjä sanoi 100 markkaa, heitä vastatarjous, joka on korkeintaan puolet pyyntihinnasta. Ja sitten neuvottele, kunnes kysyntä ja tarjonta kohtaavat.

Tuumasta toimeen. Tarkoitus oli ostaa tuliaiseksi nahkatakki. Kiersimme basaaria, mutta mieleistä ei meinannut löytyä. Yhdestä liikkeestä lensimme ulos, kun innostuin tinkimään vähän liikaa. Myyjä juoksi perässäni basaarikujalle ja huusi ilmeisesti ainoat kaksi sanaa, jotka hän osasi suomeksi: "Hullu ukko! Hullu ukko!". Samaa tilannetta oli vaikea kuvitella Kuopio Carlsonin miestenvaateosastolle.

Sitten tulimme liikkeeseen, jossa myyjä puhui yllättävän hyvää suomea. Hän esitteli tummaa nahkatakkia, sovitteli sitä minun päälle, kasteli rinnusta ja hankasi näyttääkseen, että väri ei irtoa. Poltti vielä sytkärinliekillä hihoja: "Aito nahka, ei keino". Uskoinhan minä.

Oli tinkimisen aika. Myyjä sanoi takin hinnaksi viisisataa markkaa. Pudistin päätäni: ei tule kauppoja. "Mikä hinta sinä halua?". Kaveri ojensi minulle taskulaskimensa, jossa oli 500,00. Painoin erasea ja laitoin tilalle 100,00. Ojensin laskimen takaisin myyjälle.

Kun myyjä näki hintapyyntöni, hänen silmänsä rävähtivät selälleen ja leuka loksahti auki. Sitten hän katsoi minua pitkään suoraan silmiin ja osoitti otsaansa: "Lukkeeko minula tuosa tuperus?" "Anteeksi?" "Lukkeeko minula tuosa tuperus?" Viimein tajusin, mitä myyjä kysyi: "Ei lue. Ei lue typerystä". Mies kääntyi kokovartalopeiliin päin, nosti vielä varmuudeksi otsatukkaansa ylös niin, että koko otsa näkyi ja totesi rauhallisesti peilikuvalleen: "Niin, ei lue".

Takin hinnaksi tuli loppujen lopuksi 300 markkaa. Molemmat olivat tyytyväisiä. Myyjä kysyi, onko meillä nälkä. Hänen veljellään oli ruokapaikka aivan lähellä. Mikäpäs siinä. Kun syönnin jälkeen ruokapaikan pitäjä kysyi, olemmeko jo ostaneet kultaa ja että hänen siskollaan oli kultasepänliike lähellä, kieltäydyimme kohteliaasti ja irtosimme tämän suvun bisneskartellista paluumatkalle Rhodokselle.