Toisella puolella tiskiä

Meistä jokainen lienee (tai suurin osa) on asioinut joskus Alkossa. Minä olin yhden kesän kesäpoikana Alkon "kaljatiskissä". Tämä tapahtui niihin aikoihin, kun itsepalvelualkot alkoivat yleistymään ja palvelualkot häviämään katukuvasta. Olin siis palvelualkossa, josta alkoholia myytiin asiakkaille tiskin takaa. Pakko alustaa vähän, koska näitä myymälöitä ei ole enää olemassa.

Oli kummallista, kuinka vanhemmat ihmiset tulivat myymälään juhlallisesti hattu kourassa ostoksille. Kaksikymppisellä pojan jolpilla ei ole missään muussa ammatissa niin paljon valtaa. Minulla oli valta päättää, kenelle myyn ja kenelle en. Käytin tosin sitä valtaa harkitusti, vähän niin kuin joviaali kuningas.

Alkossa puhuttiin aivan omaa kieltä. Kun asiakas pyysi "saanko kumarruksen" tiesin, että hän tarkoittaa Koskenkorvaa. Ai miksikö? Koskenkorvakorit sijaitsivat tiskin alla myyjän edessä, joten pulloa ottaessa piti aina kumartaa asiakkaalle. Juomaa ostettiin lääkkeeksi, appiukolle, tuliaisiksi, naapurille, häihin, firman juhliin mutta aniharvoin itselle. Tämä oli kummallista.

Huumori oli karua ja karskia. Kun asiakas kysäisi reteästi että "saisko jotain halpaa, joka menee päähän", tarjosin hänelle muovikassia. Seurasi vaivautunut hetki kun asiakas ei ymmärtänyt. Huuli ei osunut eikä uponnut. Sitten myin hänelle pullon Koskenkorvaa.

Kaikkein asiantuntevimmat ja asiallisimmat asiakkaat olivat alanmiehet. He tulivat tiskille tukka vedellä kammattuna, ryhti nurkan takana korjattuna ja naama vakavana. Kun alanmies tilasi "pari pientä pulloa soppaa ja ison aperiitan", hän maksoi tasarahalla. Tasaraha saattoi sisältää pari ryppyistä seteliä, kolikoita ja palautuspullon. Ei nimittäin ollut pullonpalautusautomaatteja. Kaikki piti ottaa vastaan tiskin yli hanskat kädessä ja aromi oli sanoinkuvaamaton.

Eräänä kesäisenä hellepäivänä paikallisen likööritehtaan rekka tuli lastaussillalle ja menin vastaan ottamaan tavaraa. Kuskina oli samanlainen kesäreiska kuin minä ja liikkeet olivat liukkaat. Kun kaveri työnsi lavallista sisälle, kärry tökkäsi kynnykseen ja koko lasti kaatui lattialle. Kymmeniä hajonneita pulloja mansikkalikööriä. Kun sotku oli siivottu, palasin myymälään ja jatkoin töitä. Sisälle astui rouvashenkilö, selkeästi lomalla, ja jäi tuoksuttelemaan ilmaa. "Ihana tuoksu, mikä tämä on?" "Mansikkalikööriä". "Niinkö? Minäpä otan pullollisen sitä. Tai laitappa samalla kaksi!" Sinä päivänä lyötiin mansikkaliköörin myyntiennätys.

Enää ei ole palvelualkoja, eikä paljon palvelua muutenkaan. Ennen oli toisin. Myyjät oli rautaa ja viina Koskenkorvaa.