torstai 24. lokakuuta 2013

You’re in the army now

Kävin armeijan 80-luvulla ja taistelin kahdeksan kuukautta Mikkelin Karkialammen rintamalla. Siihen aikaa armeijankäynti oli kunnia-asia, olihan jokaisen ukki ollut rintamalla sodan aikana. Oppitunneilla puhuttiin, että vihollinen tulee idästä ja opetettiin, miten ydinpommin räjähtäessä piiloudutaan maastossa kiven taakse, vedetään sadeviitta päälle suojaksi ja paineaallon mentyä kopistellaan havulla radioaktiivinen tomu pois ja jatketaan taistelua.

Alokasaikana oli joka päivä taisteluharjoituksia metsässä. Yleensä meille jaettiin korvatulpat, mutta eräällä kerralla alikersantti totesi että: ”Koetetaan nyt pärjätä ilman”. Taisteluparini T.Appaja (nimi muutettu) ei ollut kasarmin terävin kynä, joten ennen rynnäkköä pyysin, että hän pitää kunnon välin turvallisuussyistä. Jotenkin tämä pyyntö muuttui hänen mielessään niin, että hyökkäyshetkellä lähdimme juoksemaan melkein kylki kyljessä ja kaveri ampui sarjan puolen metrin päässä vasemmasta korvastani. Äkillinen vihlaiseva kipu ja kuulo meni kertalaakista. Viikon ajan kuuntelin aamulla ensimmäisenä, onko kuulo tullut takaisin. Pikkuhiljaa se palautui, muttei koskaan ennalleen. Koska olin ollut vasta vähän aikaa armeijassa, en uskaltanut käydä lääkärillä.






Myöhemmin opin luistamaan tehtävistä, kuten kaikki muutkin. Esimerkiksi silloin, kun meidän kasarmilla oli vatsatautiepidemia. Koska kyseisenä päivänä oli tiedossa koko päivän kestävä marssiharjoitus, päätin kokeilla onneani ja menin aamulla lääkärin vastaanotolle. Ennen vuoroani nieleskelin valtavasti ilmaa, niin että vatsani oli aivan pinkeänä. Kun lääkäri kuunteli vatsaa stetoskoopilla, hän totesi: ”Onpa vilkkaat suolistoäänet!” ja määräsi minut vuodeosastolle kahdeksi päiväksi karanteeniin. Katselin huoneen sälekaihtimien välistä, kun kaverit marssivat sairaalan ohi harjoituksiin.

Käytin samaa kikkaa myös myöhemmin, kun olimme viikon sotaharjoituksella metsässä. Lääkäri määräsi ”vilkkaitten suolistoäänien” johdosta vapautuksen ulkopalveluksesta. Koska olimme metsässä tämä tarkoitti sitä, että minun piti olla sisällä teltassa pari päivää. Niinpä kun hälytys tuli ja kaverit ryntäsivät teltasta ulos taistelemaan, minä jäin sisälle kipinämikoksi. Ulkona oli kova pakkanen, joten kaminaa piti lämmittää jatkuvasti. Muutaman tunnin päästä heräsin kiroiluun, kun joukkue palasi teltalle ja huomasi, että kamina oli kylmänä ja meikäläinen kuorsasi pelkkä nenänpää untuvamakuupussista pilkottaen.






Armeijassa tilanne teki varkaan. Eräällä harjoituskeikalla olin ylittämässä metsäojaa, kun kaaduin ja rynnäkkökiväärin piippu osui takaraivooni. Isku ei ollut kova, mutta lento oli hurjan näköinen. Joukkueenjohtaja kysyi huolissaan sattuiko, ja minä siihen välittömästi että päähän koskee ja vähän etova olo. Harjoitukset olivat siltä päivältä minun osalta ohi ja varuskunnassa lääkäri antoi vielä pari päivää huilia mahdollisen aivotärähdyksen varalta.

Parin päivän jälkeen menin uudestaan valittamaan päänsärkyä. Keskustelun jälkeen lääkäri tuli siihen tulokseen, että tarvitsen silmälasit. Päänsärky johtui varmaan huonontuneesta näkökyvystä. Sain lähetteen optikolle ja taas oli yksi armeijapäivä kuitattu. Kaupungilla optikko tutki, pohti ja sanoi viimein, että ei minun näössä mitään vikaa ole. Silloin kerroin rehellisesti, että tarvitsen jonkin todistuksen, ettei käynti ollut turha. Muuten edessä olisi varmuudella jälkiseuraamuksia. Optikko kirjoitti minulle saatekirjeen, jossa luki: ”Tarvitsee ehkä joskus tulevaisuudessa lähilukulaseja”.

Lähtötarkastuksessa tuli sitten ilmi, että vasemman korvan kuulo oli heikentynyt dramaattisesti tulotarkastukseen verrattuna. Jouduin jatkotutkimuksiin joissa todettiin, että korvasta oli tuhoutunut äänialueita, eikä mitään ollut tehtävissä. Loput kaksi viikkoa kävelin harjoituksissa reppu selässä ja kuulosuojaimet korvilla statuksella ”Vapautettu ammunnoista rauhan ajaksi”.
Tarina ei pääty vielä tähän. Kolme vuotta myöhemmin sain kertausharjoituskutsun. Silloinen työkaverini sai kutsun samoihin harjoituksiin, joten olimme innolla lähdössä viikoksi pois työelämän kiireistä. Muistin vapautukseni ja soitin esikuntaa. Yrmeän kuuloinen majuri vastasi ja kerroin hänelle asiani.
-        Olen kiväärikompanjan jääkäri ja minut on vapautettu kuulovamman takia ammunnoista rauhan ajaksi. Minkälaisia tehtäviä minulle tulee tässä kertausharjoituksessa?
-        Oletteko olleet kirjurina?
-        En koskaan.
-        Siinä tapauksessa palauttakaa ne kertausharjoituspaperit meille. Ei me täällä B-miehiä kaivata.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti