Oli tuskainen ilta. Verenpaine nousi, hiki pinnassa ja
levottomuutta. Harvoin on ollut näin huono ja tuskainen olo. Tuntui siltä että
mikään ei toimi. Kaikki on turhaa. Miksi oi miksi? Tämä on yhtä painajaista.
Tähän on tultu. Kaikki on tästä kiinni. Pakko roikkua, pakko
pysyä mukana. Mitä sitten, jos tapahtuu se pahin mahdollinen? Mitä sitten, jos
kaikki on ohi? Mitä sitten?
Kun tuska oli pahin, tuli valoa tunnelin päähän. Ehkä
sittenkin jotain on tehtävissä. Ehkä kaikki ei olekaan tässä. Jospa ihme
tapahtuisi. Ihme, johon en uskonut ennen tätä iltaa enkä uskonut illan
kuluessakaan. Ihme, joka muuttaa kaiken.
Kokemattomuus, asennevamma, lepsuilu… mitä vielä? Jos tahti
ei muutu, voi kaiken toivon heittää. Minä hikoilen. Minä roikun mukana. Minun
tekee mieli huutaa. Mutta tiedän, että se ei auta. Mikään, mitä teen, ei
vaikuta lopputulokseen.
Sitten Iiro Pakarinen, Suonenjoen poika, paukauttaa 3-2 ja
Suomi siirtyy johtoon! Käsittämätöntä! T-paidastani voi vääntää litran hikeä ja
velipoika laittaa tekstareita semmoisella vimmalla että saldorajat paukkuu. Suomi
voittaa! Me ollaan jatkossa!! Me pelataan jälleen mitaleista!!! Hyvä
Leijonat!!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti