Joskus ysärillä tv:ssä ilmoitettiin mahdollisuudesta
osallistua mainoskuvaukseen. Kyseessä oli kotimaisen mehunvalmistajan kampanja,
johon pääsi ainoastaan alle kymmenvuotiaat lapset. Mainosspottia kuvattiin
marketeissa ympäri maata ja parhaat palat siitä oli tarkoitus esittää
lauantaiaamun lastenohjelmien lomassa. Ei tuo mitään intohimoja herättänyt,
joten unohdin sen saman tien.
Olimme paikallisessa automarketissa perheen kanssa kun
huomasimme kuvausryhmän ja suuren kulissiseinän, jossa oli mehuvalmistajan
logo. Hei, tuollahan kuvataan sitä mainosta! Uteliaina menimme lähemmäksi ja
seurasimme, kun pieni tyttö lauloi jotain lastenlaulua. Tyttäreni oli tuolloin
alle kouluikäinen joten heitin hänelle, että haluatko mainokseen. Totta kai tyttö
halusi.
Ilmoitin tytön kuvauksiin ja kyselin vähän kupletin juonta.
Lapset saivat esittää mitä itse halusivat: laulaa, kertoa juttuja, lähettää
terveisiä. Kaikki eivät pääse itse mainokseen mutta parhaat palat näytetään
lauantaisin lastenohjelmien mainostauoilla. Kuvaaja kysyi, että mitäs se tämä
tyttö haluaa esittää. Tyttäreni sanoi reippaasti, että hän kertoo mummiltaan
kuulemansa vitsin. Sehän kuulosti mukavalle. Ei muuta kun tyttö kulissiseinän
eteen juttua kertomaan.
Kun lupa oli annettu, tytärtä alkoi silminnähden
jännittämään. Hän aloitti kuitenkin tarinan jämäkästi ja kertoi sen hyvin
loppuun asti. Mummin kertoma vitsi meni näin:
”Mies ja nainen istuivat junavaunussa vastakkaisilla
puolilla. Mies katsoi aikansa naista ja kysyi sitten, että mistäs rouva on
saanut noin hienon takin. En ole ennen moista nähnyt. Nainen vastasi, että hän
on ostanut sen kaupasta. Se oli kamelinkarvatakki. Silloin mies sanoi: Totta
kai. Olisihan minun pitänyt se tajuta jo noista kyttyröistä.”
Esityksen jälkeen kameramies oli hämmentyneen oloinen,
kiitti vain lyhyesti. En tiedä tänäkään päivänä, pääsikö kyseinen esitys
mehutehtaan tv-mainokseen. Jostain syystä vähän epäilen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti