Iron Maiden Kuopiossa? MaidenFest feat. Coverslave Puikkarissa 2.05.2014

Ei aivan Iron Maiden mutta mukiinmenevä cover(slaves) tuli koettua eilen Puikkarissa MaidenFestissä. Ihan tanakkaa vääntöä. Kymmenen euron arvoinen suoritus.

 Iron Maiden on niitä teini-iän rakkauksia, joka aika ajoin nousee mieleen ja levylautaselle. Kaikki alkoi aikoinaan Piece of Mind –albumista. Kuulin levyä ensimmäisen kerran kaverini Jaken luona. Jake opetteli soittamaan kitaraa ja teki sen sitten vaikeamman kautta, eli harjoitteli The Trooperin kitarariffiä. Hyvinhän se loppujen lopuksi sujui ja samalla tuli älppäri tutuksi itsellekin. 

Lassi Vääränen

Kasari meni Maidenia kuunnellessa. Powerslave, Somewhere in Time ja Seventh Son of the Seventh Sonin jälkeen kiinnostus lopahti. Meni melkein kaksikymmentä vuotta ilman rautaneitsyttä. Sitten koitti kesä 2008 ja Olympiastadionin Somewhere Back on Tour –keikka. Olin poikaporukalla reissussa ja rakastuin brittimetalliin uudestaan. Nimenomaan siihen kasari-maideniin. Jossain vaiheessa keikkaa soi minulle tuntemattomampi biisi ja kysyinkin Peteltä, onko tämä uudempaa Maiden –tuotantoa. Kaveri katsoi minua vähän hitaasti ja vastasi, että biisi oli Fear of the Dark ja tehty vuonna 1992. 

Marcus Lång

Keikan jälkeen vannottiin Peten ja Mikon kanssa, että mennään aina katsomaan bändiä, kun he tulevat Suomeen. Petin lupauksen heti 2010, enkä ole vieläkään käynyt uudestaan keikalla. Mahdollisuuksia kyllä olisi ollut. Bändihän vierailee täällä noin parin vuoden välein.

Ei meidän eilen pitänyt lähteä minnekään. Mutta kun oli perjantai, lapset pois kotoa, kavereita menossa keikalle jne jne. Huomasimme olevamme noin sadan hengen seurassa kuuntelemassa Coverslavea. Tapahtuma oli MaidenFest ja bändillä kolme vierailevaa laulajaa. Pieni pettymys, että Taage Laiho (Kilven laulaja) sairastui ja jäi pois keikalta. Muut kaverit paikkasivat Taagen mentävän aukon suhtkoht mukavasti. Lassi Vääränen, Pekka Snellman, Timo Heinonen ja Marcus Lång olivat minulle uusia tuttavuuksia. 

Pekka Snellman

Keikan aloitti Vääränen, joka heitti sitä minulle uudempaa Maidenia, eli ohi meni. Snellman veti Wrathchildin todella komean Di’annomaisesti. Suosikkilevyni Piece of Mindilta lohkaistu Still Life oli illan ehdottomia kohokohtia. Kertosäkeen ”Nightmares” tuli parkaistua sydämen pohjalta. The Evil That Men Do ja The Clairvoyant olivat hunajaa vanhan pierun korvissa. 

Eddiekin kävi lavalla

Välillä mentiin tuntemattomille vesille, mutta onneksi kokoonpano palasi takaisin kasarille ja hittien pariin. Stranger in a Strange Land, Children of the Damned ja Powerslave veivät nuoruustripille. Pieni nukke-Eddie vieraili Snellmanin sylissä. Tällä kertaa tunnistin myös Fear of the Darkin. Keikka päättyi Wasted Yearsiin. Ainoan miinuksen laulusta antaisin Heinoselle, jonka esityksen aikana vokalistin ääni nostettiin jostain syystä käsittämättömän kovalle ja saundi vihloi fyysisesti korvia. 

Timo Heinonen

Mietiskelin mistä johtuu, että Iron Maidenin musiikki on kestänyt aikaa paremmin kuin useamman kasarikollegan tuotokset. Ehkä syy on siinä, ettei Maiden ole koskaan tyytynyt menemään sieltä, missä aita on matalin. Iron Maiden on aina ottanut itsensä enemmän tai vähemmän vakavasti, ja niin tekevät fanitkin.