Viha on aliarvostettua. Viha on hyödyllinen tunne siinä
missä ilo, suru ja rakkauskin. Vihaa pitää vain hallita ja miettiä, koska sitä
käyttää ja mihin. Toisia ihmisiä on kohtuullisen turha vihata, koska siinä
kuluttaa vain itseään. Minä vihaan kaurapuuroa.
Jo kouluikäisenä päätin, että en enää ikinä syö kaurapuuroa.
Kammottavampaa, oksettavampaa, ihmisravinnoksi kelpaamatonta evästä ei maan päältä löydy. Jo
pelkkä koostumus saa etomaan ja toivomaan nälkäkuolemaa. Minä en siis pidä
kaurapuurosta.
Jos kaurapuuro ylittäisi katua suojatietä pitkin, ajaisin surutta
sen yli. Eikä paikalle jäisi jarrutusjälkiä. Jos näkisin kaurapuuron
nojailemassa rennosti kaiteeseen Puijontornin näköalatasanteella, tarttuisin
siihen ja tönäisisin alas tornista. Jos kaurapuuro lähtisi soutelemaan veneellä
Kallavedelle, laittaisin sen pelastusliiviin soraa ja ottaisin tapin pois
veneestä. Tiedän että tuo kaikki on rikollista, mutta en tunne mitään sääliä
kaurapuuroa kohtaan.
Armeija oli yhtä helvettiä. Ei minua ryömintäharjoitukset
haitanneet. Eikä sotaharjoitukset harmittaneet. Kahlasin lumessa siinä missä
muutkin ja valvoin sissireissulla vuorokauden metsässä naama noettuna. Mutta
kun aamutoimien jälkeen menimme syömään aamiaista ja ruokasalin täytti tuoreen
kaurapuuron haju, toivon että pääsisin pian oikealle rintamalle. Sinne, missä
taistellaan elämästä ja kuolemasta ja syödään vain näkkileipää ja tölkkiruokaa.
Eikä kellään ole aikaa keitellä kaurapuuroa.
Armeijan jälkeen en ole syönyt kaurapuuroa. Enkä syö. Olen
välttynyt koko aiheelta kohtuullisen hyvin, kunnes eräänä päivänä työpaikalla
näin jotain, mikä järkytti aikuista elämääni. Työkaveri toi evääksi
kaurapuuroa, jonka sekaan hän laittoi raejuustoa. Raejuustoa? Siinä toinen eväs
helvetistä. Kylmiä, kosteita, mauttomia pallukoita jotka sotketaan
liisterimäisen klimppisen, epämääräisen harmaan puuron sekaan. Ei ole
todellista. Olen varma, että tuo herkku on kehitelty Quantanamo Bayn
vankileirillä kun jenkit koettivat keksiä toinen toistaan pahempia
kidutuskeinoja kuulusteluja varten. Kyllä,
herra kersantti. Minä tunnustan kaiken. Olen bin Laden. Kirjoitan vaikka
tunnustuksen, kunhan ette vain syötä minulle kaurapuuroa raejuustolla.
Kaurapuuro on keksitty keskiajalla kun suuria kansanjoukkoja
piti syöttää keinolla millä hyvänsä. Ylhäisö söi tietenkin riistaa ja siemaili
viiniä, kun taas talonpojille jätettiin pelkkää kauraa. Kuka tervejärkinen nyt
kauraa olisi suuhun laittanut kun palvelijat kantoivat viinirypäleitä ja
hanhenmaksapalleroita. Niinpä talonpojat keittelivät kaurasta puuroa ja söivät
sitä yökkäillen päivät pitkät. Jollainhan sitä piti rahvas ravita, että
jaksoivat tehdä maaorjina hommia kartanon isännälle. Tämä ikivanha perinne on
jatkunut meidän päiviimme saakka eikä loppua näy. Mutta miksi ihmeessä
kaurapuuropakettien kylkeen ei ole tullut varoituslappuja tyyliin: Sisältää hiutaleita, jotka sitkeäksi limaksi
keitettynä ovat hirvittävintä, mitä voit suustasi alas laittaa. Onhan noita
varoituslappuja jo tupakka-askienkin kyljessä.
Yhteisön paine ja perinteet ovat saaneet minutkin taipumaan
periaatteistani. Kun hain ensimmäisiä kertoja lapsia päiväkodista sain kuulla,
että kaikki on mennyt hyvin. Lapset olivat olleet ulkona, nukkuneet päiväunet
ja syöneet sitten kaurapuuroa.
Mykistyin ja tunsin, miten vatsani kääntyi ympäri. Mutta en sanonut enkä tehnyt
mitään. Annoin noiden päiväkotitätien kiduttaa jälkeläisiäni vuodesta toiseen
koska pelkäsin, että leimautuminen kaurapuuroateistiksi voisi saada toiset
lapset kiusaamaan kullannuppujani. Joten valitsin sitten mielestäni kahdesta
pahasta sen vähemmän pahemman ja annoin lasten syödä kaurapuuroa.
Tiedän, että kaiken tuon jälkeen olen tuomittu kadotukseen.
Kukapa isä ei olisi, kun ei puolustanut lapsiaan ja varjellut maailman pahalta
kaurapuurolta. Toivon vain, että jälkeläiset muistavat minusta muutakin, kun
aika jättää. Ja vaadin, että hautajaisissani ei syödä kaurapuuroa. Muuten
nousen ylös haudasta. Pitää vain uskoa ja luottaa, että on tehnyt sen verran
oikein elämässä, ettei joudu sinne syvimpään hornaan. Manalaan, jossa kiehuvat
kaurapuurojoet kuohuvat koskina ja omenan kokoiset raejuustopalleroiset
tunkeutuvat väkisin nieluun joka kerta, kun avaat suusi tuskan huutoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti