Satuinpa todistamaan seuraavanlaista dialogia
terveyskeskuksessa. Kyseessä oli pariskunta, joiden ikä alkoi ilmeisesti
seiskalla, ehkä jopa kahdeksikolla. Papalla oli kävelysauvat, rouvalla ei. He
istuivat odotussalissa ja ilmeisen huonokuuloisina puhuivat kohtuullisen
kovalla äänellä.
Rouva: (katsoo kädessään olevaa lähetettä) – Tässä lukee,
että keskiviikkona klo 10.
Herra: - Onko nyt keskiviikko?
R: - On.
H: - Mutta kello on vasta yhdeksän.
R: - No niin on. Tultiin liian aikaisin.
H: - Mennään sitten käymään jossain ja tullaan takaisin.
R: - Voi herran jestas sentään.
Pariskunta taivalsi rauhallisesti vastaanoton asiakasluukulle
ja pappa kysyi vielä suureen ääneen, missä sen-ja-sen tohtorin vastaanotto on.
Vastausta en kuullut mutta se selvisi hetken kuluttua kun pappa totesi
rouvalleen: - Se on kolmosessa. Me ollaan väärässä kerroksessakin!
Maltan tuskin odottaa tulevaisuutta, kun pääsen eläkkeelle.
Tulen harhailemaan ostoskeskuksissa ja terveyskeskuksissa ilman kelloa, kalenteria
ja ajantajua. Minnekään ei ole enää kiire, ja kaikkeen on loppuelämä aikaa. Jos
jostain myöhästyy, niin yritetään sitten toisena päivänä uudestaan.
Veikkaanpa, että meillä tuo roolitus tulee menemään niin,
että minä olen kuutamolla ja vaimo pitää suunnasta ja aikatauluista huolen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti