perjantai 8. elokuuta 2014

Mitä sinä Mikkelissä?



Näin kysyi ystäväni kun kerroin, että lähdemme vaimon kanssa käymään Mikkelissä. Niin, mitäs siellä? Jos olisimme lähteneet Helsinkiin, Tampereelle tai Turkuun, ei kysymyksessä olisi ollut samaa pohjasävyä. Tiesin, että ajatuskuplassa kaverillani luki: Eihän siellä ole mitään.

Mikkeli on minulle tuttu paikka. Kävin siellä armeijan (josta kerroin tarinassa You’re in the army now) ja asuin vielä opiskeluajan pari vuotta Launialan kaupunginosassa. Tuosta on kulunut jo yli kaksikymmentä vuotta. Vaimolle paikka oli tuntemattomampi. Innostuimme ex-tempore aiheesta kun laskimme reissun kustannuksia. Onnibussilla Kuopio – Mikkeli – Kuopio kahdelle hengelle kustansi 10 euroa. Siihen vielä yö Cumulus hotellissa, niin minikaupunkilomalle tuli hintaa yhteensä 90 € matkoineen ja majoituksineen. Mikäpäs siinä, eikun menoksi.

Marsalkka Mannerheimin patsas sijaitsee Mikkelin torilla ja Marskin varjo lepää jykevänä kaupungin yllä.
Hieman historiaa. Mikkeli sai kaupunkioikeudet Venäjän keisari Nikolai I:ltä vuonna 1838. Asemakaavan suunnitteli C. L. Engel. Talvi-, jatko- ja Lapin sodassa 1939 – 1945 Mikkelissä sijaitsi Suomen armeijan päämaja ja siellä toimi Marsalkka Mannerheim esikuntineen. Ensimmäiset omat muistoni Mikkelistä on elokuulta 1986. Mikkelin torin laidalla oli piiritystilanne, jossa poliisi saartoi pankkiryöstäjän autoa. Ryöstäjällä oli kolme panttivankia ja auto täynnä räjähteitä. Äkkiä ajoneuvo räjähti ja räjähdyksessä kuoli pankkiryöstäjä sekä yksi kolmesta panttivangista. Tapaus tunnetaan Mikkelin panttivankidraamana. Menin armeijaan Karkialammelle kaksi kuukautta tapauksen jälkeen.




Mikkelin keskusta on kohtalaisen pieni ja kaikki mukavan kävelymatkan päässä. Ensin marssimme Mikkelin tuomiokirkkoon, jonka 64 metriä korkea torni näkyy yli koko kaupungin. Uusgoottinen kirkko rakennettiin 1896 – 97.

Kirkko selvisi kuin ihmeen kaupalla jatkosodan pommituksista. Koska kaupungissa sijaitsi päämaja, Neuvostoliitto pommitti sitä jatkuvasti ja tuhosi huomattavan osan vanhaa Mikkeliä. 


Mikkelin Tuomiokirkko on vaikuttavan näköinen rakennus

Seuraava siirtymä oli tarkoitus tehdä Naisvuorelle mutta matkalla tuli vastaan paikka, jota ei minun Mikkelissä oloaikanani vielä ollut: Viestikeskus Lokki. Paikka oli kunnostettu matkailunähtävyydeksi 1990 –luvulla. Lokki oli Päämajan viestikeskus, jonka entisöidyt toimitilat sijaitsevat Naisvuoreen louhitussa kallioluolastossa. Viestityskeskus käsitteli kirje-, sanoma- ja puhelinliikennettä. Keskuksen kautta lähetettiin ja purettiin myös salattuja, sodanjohtoon ja tiedusteluun liittyviä sanomia. Erittäin mielenkiintoinen paikka ja pääsymaksukin oli kohtuullinen 2,50 €. Luolaston perimmäisessä osassa oli mukavan viileää, kun ulkona lämpömittari huiteli kolmessakymmenessä asteessa.


Viestikeskus Lokin näyttely vuoren sisällä.



Kartalla näkyy vielä vanhan Suomen rajat
Naisvuoren näköalatorni

Hellepäivänä hyvä tapa saada hiki irti on kiivetä Naisvuoren päälle vuonna 1912 rakennettuun vesitorniin, joka toimii nykyään näköalatornina. Se on Suomen vanhin säilynyt vesitorni. Ylhäälle vie spiraaliportaat eikä tornissa ole ilmastointia, joten lämpötila tornin ”lasiakvaariossa” taisi olla päälle neljänkymmenen. Kannattava kiipeily silti, koska 360 asteen näköala on hulppea yli koko kaupungin.


Näköalatornin näkymiä



Tarkemmin katsottuna torni näytti juuri niin vanhalle kuin se on: 102 vuotta.
Savilahden kivisakasti
Pienen kävelymatkan päässä oli sitten Savilahden kivisakasti. Rakennus seisoo keskellä Porrassalmen katua ja autotie menee sen molemmilta puolilta. Alkuperäinen rakennus on 1400-luvulta ja siten Savon vanhin säilynyt kivirakennus. Sakasti restauroitiin vuonna 1900 jolloin se sai keskiajan kivikirkkoja muistuttavat tiilipäädyt ja paanukaton. Sakastissa toimii Kirkkomuseo. Museo on kyllä yksi pienimmistä, missä olen ikinä käynyt, mutta siellä oli muuta mielenkiintoinen esine. Sakastin läheltä bongasimme yhden geokätkön.


Mäntyharjun kirkon saarnastuoli Kivisakastin kirkkomuseossa.

Kivisakasti on keskellä Porrassalmenkatua.

Kirkkopuiston suihkulähde
Kirkkopuiston soittolava vuodelta 1897

Kirkkopuistoa. Taustalla näkyy uusi kauppakeskus Stella
Kauppahalli Kauppakeskus Stellassa
Torin luona odotti yllätys. On nimittäin paikka muuttunut siitä, kun viimeksi olen viisi vuotta sitten käynyt. Entisen kauppahallin paikalla sijaitsee nyt Kauppakeskus Stella ja koko rakennusten välinen katu on katettu. Uudistus on erittäin onnistunut. Kun aikaisemmin kauppahalli oli syrjässä kujalla hieman luotaan työntävästi, nyt se sijaitsee keskellä kauppakeskusta ja imee ihmisiä  sisäänsä. Muutenkin kauppakeskus on suunniteltu kunnioittaen vanhaa rakennusympäristöä. Torilla ei ollut enää autopaikkoja, vaan parkkipaikka on siirretty torin alle. Tori näytti paljon avarammalle ja sitä myöten paremmalle kuin ennen. Hyviä uudistuksia.


Kauppakeskuksessa oli itsepalvelu jäätelöautomaatti. Ostos punnittiin kassalla.
 
Mikkelin satama on nätti ja sijaitsee kaupungista katsoen junaradan toisella puolella. Vaikka  radan yli kulkee kävelysilta eikä matkaa torilta ole kuin n. 15 min jalkaisin, on satama jotenkin syrjässä ja kaipaisi enemmän elämää. Satamassa sijaitsee purjelaivaan rakennettu Ravintolalaiva Toivo, joka on hieno paikka. Kun haastattelin baarimikkoa hän kertoi, että paikka on vähän olosuhteiden armoilla. Huonolla säällä ei tule asiakkaita ja hyvälläkin ilmalla on vähän arvoitus, löytävätkö asiakkaat perille. Siksi aukioloajat oli merkitty klo 14.00 – eli paikka on auki niin kauan, kun väkeä riittää.



Satamasta lähtee myös m/s Jaarli ja m/s Kuutti, joilla pääse risteilemään Saimaalle. Meillä risteily jäi väliin ja sitä myöten myös käynti Kenkäverossa, joka on näkemisen arvoinen paikka. Kenkävero on vanha pappila, jossa on myymälöitä ja ravintola. Viimeksi olen käynyt paikassa viisi vuotta sitten.

Sataman läheltä löytyi kotikutoisen oloinen mainoskyltti

Kyltti kuului Putki Sämpylälle. Jäi testaamatta kioskin anti. Tiedä vaikka olisi ollut kaupungin parhaat hodarit.

Kun palasimme satamasta torille, pisti yksi asia silmään. Torilla on paljon terasseja, mutta vain ravintoloiden yhteydessä sijaitsevat olivat auki. Helteinen heinäkuu, torstai-ilta, kaupunki täynnä turisteja ja toriterassit kiinni. Perin merkillistä.

Röyhkeät naakat väijyvät torilla makupaloja

Torilla kannattaa syödä paistettuja muikkuja. Nami.
 Kävelimme hotellille ja tilasimme herkkulautasen kahdelle. Annokseen sisältyi kaksi kanan-, porsaan- ja naudanpihviä, perunoita, vihanneksia ja kolme eri kastiketta. Minulla ei ollut Huviretkestä mitenkään suuria odotuksia, mutta tällä kertaa kokki pääsi yllättämään. Oli nimittäin yhdet elämäni parhaimmista pihveistä. Varsinkin nauta oli täydellisen medium ja suli suussa. Päätimme, että seuraavan kerran on pakko testata samaa annosta Kuopion Huviretkessä ja katsoa, onko laatu tasaista kautta Suomen vai onko Mikkelin Cumulukseen vain eksynyt mielettömän hyvä kokki.

Huviretken herkkulautanen kahdelle. Hinta 40 - 49 €, kirjaimellisesti. Torstaina satsi maksoi 49 €, perjantaina toisella kerralla 40 €...?

Illalla taivas repesi ja satoi kaatamalla noin tunnin ajan. Kun sade lakkasi, päätin esitellä vaimolle armeija-ajan kantapaikkani Päämajapubin. Kasarilla Päämajapub mainosti, että heillä on Suomen pisin baaritiski. Paikka oli eritoten varusmiesten suosiossa. Karkialammen varuskunta on lakkautettu jo vuosia sitten, joten nyt paikalla oli vain siviilejä. Ja heitäkin tosi vähän. Terassi oli kansoitettu mutta sisällä oli lämmintä kuin ruotsalaisessa saunassa eikä ristinsielua, baarimikkoa lukuun ottamatta.

Torstai vaikutti yllättävän rauhalliselle vuodenaikaan nähden. Tuoppia tilatessa kysäisin myyjältä, missä päin täällä Mikkelissä on iltaelämää. Kaveri pysähtyi miettimään ja tuijotti hetken kaukaisuuteen. Odottelin aikani ja sanoin sitten:
-         Tuliko vaikea kysymys?
-         Nyt pistit kyllä aika pahan, baarimikko myönsi.
Viimein hän neuvoi, että kadun toisella puolella oleva Wilhelm on auki nollaneljään, eli oletettavasti siellä tapahtuu jotain. Loppuilta menikin sitten vaimon kanssa Wilhelmissä.

Että semmoinen Mikkeli tour. Kun lähtee reissuun avoimin mielin ja laittaa aivoissa kytkimen turisti –asentoon, saa aina paljon enemmän irti. Vaikka sitten pyörisi vain kotikulmilla tai naapuripitäjässä.




2 kommenttia:

  1. Hieno kirjoitus ja upeita kuvia. Näin Mikkeliläisenäkin oli mukava tutustua juttuusi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Se oli kiva kuulla. Mikkeli on hieno kesäkaupunki eikä tämä reissu ollut ensimmäinen eikä varmasti viimeinenkään. Ensi kesänä uudestaan :)

      Poista