Se parhaiten nauraa joka nauraa paremmin kuin toiseksi paras

Olen täällä usein pohdiskellut entisajan ja nykyajan eroja. Tähän minulla on jo näkökulmaa, olenhan sentään viime vuosituhannen kasvatti. Kun minä synnyin, Kekkonen oli presidentti, Neuvostoliitto oli voimiensa tunnossa, Beatles suositumpi kuin koskaan, Englanti voitti jalkapallon maailmanmestaruuden ja jenkit suunnittelivat tosissaan ihmisen lähettämistä kuuhun. Tänään Kekkonen on kuollut, Neuvostoliitto hajonnut, Beatlesin jäsenistä enää kaksi elossa, Englanti ei voita jalkapallossa ketään ja kiinalaiset suunnittelevat tosissaan ihmisen lähettämistä kuuhun. Ajat muuttuvat.

Kun olin nuori poika oli hauskaa kuunnella isojen miesten tarinankerrontaa kesämökin rantasaunan lauteilla. Nuo tarinat tarttuivat totta kai ja kun kuuli muualta lisää, halusin myös itse ruveta vitsinkertojaksi. En olisi koskaan arvannut, että jotkut tulevat tekemään Suomessa uraa ja tienaamaan omaisuuksia samalla asialla. Ja jos olisin ehdottanut isälle, että ajattelin sitten isona ryhtyä ammatikseni kertomaan vitsejä yleisölle voi olla, että olisimme käyneet rakentavan työelämän realiteetteihin liittyvän keskustelun. Mutta tuo saunanlauteiden sit down –komiikka olikin vain kalpea aavistus tämän päivän stand up –komiikasta. Ja kyllä, Sami Hedberg on hankkinut omaisuuden kertomalla yleisölle vitsejä. Ihan aikuisena.

Urheilukin on muuttanut muotoaan. Kauppaopiston aikaan meillä oli tapana pelata sählyä urheilutunnilla. Peli oli nopeaa, hauskaa ja hektistä. Mailataitureita oli harvassa mutta yritystä ja mustia varpaankynsiä sitäkin enemmän. Kukapa meistä olisi ollut valmis jättämään opinnot, harjoittelemaan kovemmin ja tähtäämään kansainväliselle sählyuralle. En minä ainakaan. Kuitenkin vajaa kymmenen vuotta myöhemmin pelattiin jo ensimmäiset salibandyn maailmanmestaruuskisat 1996 ja nykyään lajia pelataan ammattimaisesti ympäri maailmaa. Salibandyliittoon kuuluu 55 maata, uusimpana Mosambik. Eipä sillä, että minusta olisi muutenkaan tullut urheilijaa. Mutta tällaista lajikehitystä en olisi koskaan osannut ennustaa.

On myös helpottavaa todeta jälkikäteen, miten väärässä on ollut. Poikani ilmoitti vajaa kymmenen vuotta sitten lähtevänsä opiskelemaan pelialaa. Pelialaa? Tämä oli aikaan ennen Roviota ja Angry Birdsia. Toivottelin hyvää opiskelua ja toivoin, että kaikki päättyy hyvin. Hiljaa mielessäni ajattelin, että hyvä kun poika ehti käydä jo ammattikoulun ja hänellä oli yksi oikean alan tutkinto suoritettuna. Peliala? Olisinko minä poikasena tuumannut lähteväni opiskelemaan pelialaa, mahdollisesti rakentavani uusia lautapelejä ja kehitteleväni semmoisen keilailua jäljittelevän pihapelin kuin mölkky? Ei tullut mieleenkään. Pelaaminen oli minun nuoruudessa lasten puuhaa ja aikuiset pelasivat korkeintaan korttia ja shakkia. Ja nyt poikani on töissä pelialan firmassa ja heidän tekemiä videopelejä pelataan ympäri maailmaa. Pakko tunnustaa: joskus on mukavaa olla väärässä.