HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!!!

Hyvää Uutta Vuotta kaikille! Toivotaan että se on parempi kuin viime vuosi muttei niin hyvä kuin vuosi 2015.

Mitä opimme vuonna 2013? Ainakin sen, että meitä kuunnellaan ja katsellaan, luetaan ja seurataan. Enkä tarkoita nyt tätä blogia, vaan Jenkkien megaluokan Isoveli -organisaatiota. George Orwell oli vähän aikaansa edellä: Vuosi 1984 koitti vuonna 2013. Tai paremminkin paljastui. Kirjoitanpa tähän piruuttani Osama Bin Laden, niin saan NSA:n hakurobotit käymään blogissani. Katsotaan, nouseeko tämä kirjoitus kaikkien aikojen luetuimpien listalle.

Pitää toivoa, että tämä nettiaikakausi paljastaa asioita lisää. Että yhteiskunta tulee läpinäkyvämmäksi ja sitä kautta paine oikealle demokratialle kasvaa. Onhan tuo vähän naiivi toivomus, mutta ainakin nämä skandaalit saavat urkkijat varovaisemmaksi, koska loppupeleissä kaikki tämä iskee heidän arimpaan paikkaan: lompakkoon. Jo nyt tiedon tallentaminen siirtyy pois valtameren toiselta puolelta esim. Sveitsiin ja muualle Eurooppaan, mikä aiheuttaa supervallalle miljardien dollarien rahalliset tappiot.

Se siitä paatoksesta. Jatketaan taas ensi vuonna kevyemmällä linjalla. Laitan tähän lopuksi pienen sitaatin Kurt Vonnegutilta, suurelta amerikkalaiselta kirjailijalta:

"Elämä tapahtuu niin nopeasti, ettei sitä ehdi koskaan ajatella. Kunpa saisikin ihmiset tajuamaan sen, mutta he vain tahtovat itsepintaisesti kerätä tietoa."

Matkablogi osa 2: Euroopan laidalla

En ole matkustanut paljon Euroopassakaan. Mitä nyt naapurimaissa ja aurinkorannoilla. Niinpä kirjoitan kuvitteellisen matkablogin kohteista, joissa en ole käynyt. Tällainen matkani olisi:

IRLANTI

Terveisiä vihreältä saarelta! Onpas ollut reissu. Alkuviikosta lähdettiin tutustumaan panimoteollisuuteen, ja sitähän täällä riittää. Pari päivää on mennyt aika usvassa ja tänään heräsin jossain metsämökissä menninkäisten kanssa. Lähdin karkuun, juoksin pitkin apilan peittämiä nummia ja arvatkaa mitä? Ne oli kaikki neliapiloita! Ei, tämä on tosijuttu eikä johtunut panimoteollisuudesta.

Olisin harhaillut siellä nummilla varmaan pidempäänkin, ellen olisi kuullut musiikkia ja suunnistanut sitä kohti. U2:han siellä soitteli Dublinin stadionilla ja niin löysin takaisin pääkaupunkiin.

Nyt onkin sitten lähdön aika. Koska Irlannissa ei ole muita työpaikkoja kuin panimot, pubit, poliisilaitos, sairaalat ja hautaustoimistot, miljoonat irlantilaiset matkustavat vuosittain laivalla Amerikkaan paremman elämän toivossa. Niinpä minäkin lähden täältä laivalla Kanadaan. Matkaseurueeseeni kuuluvat O’Malley, O’Hara, O’Mar Sharif ja O’Iva Lohtander. Matkustamme turkkilaisella M/S Pita-nicilla. Laitan Kanadasta postikorttia, kunhan kerkeen.

ALBANIA

Tämä maa on paratiisi! Korkeita rakennuksia, hienoja autoja, kylpylöitä, rikkaita ja kauniita ihmisiä. Sitten heräsin aamulla unestani Tiranan todellisuuteen. Asustan keskustassa 0,4 tähden hotellissa. Hotellissa ei ole sähköä, ei juoksevaa vettä eikä lämmitystä. Mutta erotuksena 0,3 tähden hotelleihin, täällä on sentään lasi-ikkunat.

Tänään on tarkoitus mennä tutustumaan bunkkereihin. Albaniahan eli kymmeniä vuosia eristettynä kommunistivaltiona, ja tuosta ajasta on perintönä koko maan kattava bunkkeriverkosto. Näitä poteroita on n 2,7 kpl per albanialainen.

Ajattelin ensin mennä taksilla mutta päädyin sitten linja-autoon, koska taksilla matka on puolet kalliimpi. Taksi maksaisi 0,9 €, bussilippu 0,45 €.

PORTUGALI

On täällä rantaa kuulkaa, aivan valtavasti. Ja kun lähtee maan eteläkärjestä kulkemaan pohjoiseen, niin ranta jatkuu aina Espanjan rajalle asti. Eikä tämä maa ole edes saarella! Viini on hyvää ja ihmiset kauniita. 

Törmäsin Lissabonissa tutun näköiseen kaveriin. No, Cristiano Ronaldohan se siinä. Moikkasin kaveria ja kerroin katsovani kaikki hänen futismatsit telkkarista. Ronaldo oli niin hyvillään, että pyysi minut luokseen kahville. Ei ole muuten futismiljonäärin puitteet niin hohdokkaat kuin luulisi. Crisu asuu kerrostalokaksiossa, viidennessä kerroksessa, hissitön rakennus. Vaikka tulot on kaverilla miljoonia vuodessa, pitää Portugalin verottaja huolta, ettei niillä pääse mälläämään. Veroprosentti on semmoiset rapiat 99 %, eli Ronaldolle jää kuussa käteen pari tonnia + lounari. Ei ole helppoa ei.

Tiesittekö muuten, että Anna Abreu on myynyt Portugalissa yli 50.000 levyä? Tosi juttu! Annan isähän on portugalilainen ja pitää divaria Lissabonin laitakaupungilla. Ennen kuin Annasta tuli laulaja ja julkkis, hän oli kesäisin töissä isänsä divarissa ja myi niinä kesinä yli 50.000 käytettyä LP-levyä ja CD:tä. Kunnioitettava saavutus.

FÄRSAARET

On täällä kylmä! Ei voi olla paljon kylmempää paikkaa kuin saari keskellä pohjoista Atlantin valtamerta. Mutta ihmiset ja talot ovat lämpöisiä, onneksi. Matka tänne taittui laivalla ja sain esimakua siitä, että Färsaarten pääelinkeino on kalastus. Meidän matkustajalaiva nimittäin veti perässään kahta troolia, joilla saimme matkan aikana pyydystettyä viisituhatta tonnia silliä. Laitoin pari silliä taskuun, ihan vain varalta.

Keskustelin eilen illalla Färsaarelaisen ystäväni Vestandigeboerin kanssa ja hän kertoi luulleensa, että Helsingissä kävelee jääkarhuja kadulla. Minä naureskelin, että niin minäkin kuvittelin olevan Färsaarilla. Ystäväni totesi, että niinhän täällä onkin. Luulin sitä vitsiksi, kunnes lähdin pubista ulos ja törmäsin kadulla jääkarhuun. Onneksi minulla oli sillejä taskussa ja sain niillä pelastettua henkeni. Nalle oli tyytyväinen iltapalaansa.

Tiesittekö, että Tanskan hallinnoimilla Färsaarilla käydään kiivasta itsenäisyystaistelua? Tämä on ollut uutispimennossa koko muulta maailmalta. Viimeisimmän ovensuukyselyn perusteella itsenäistymistä kannattaa 10 % saarelaisista, 5 % on kielteisellä kannalla ja 85 % vastasi ”ihan sama”. Itsenäisyyden kannattajia on siis kaksinkertainen määrä kielteisellä kannalla oleviin verrattuna!

Färsaarten itsenäisyysrintama on maanalainen armeija, joka harjoittaa kansalaistottelemattomuutta vallitsevaa hallintoa vastaan. Tavoitteena on saarten täydellinen itsenäisyys. Taistelumetodeja on monia. Postinjakajat kieltäytyvät jakamasta ilmaisjakelulehtiä ja mainoksia tanskalaisille virkamiehille ja hallinnon tanskalaismielisille edustajille. Puhelinmyyjät eivät myöskään soita markkinointisoittoja kyseisille henkilöille. Näin boikotoimalla vallitsevaa järjestystä rintama uskoo, että tanskalaishallinto murenee ja saaret itsenäistyvät kymmenen vuoden sisällä. Silloin he saisivat syödä kaikki kalastamansa sillit itse, jakamatta niitä etelän miehittäjille.

                       

 

Tipaton tammikuu (Dropples January)

Olen aloittanut valmistelut jokavuotista koettelumusta varten jo hyvissä ajoin. Olen sopinut vaimon kanssa, että uuden vuoden jälkeen hän toimittaa kaikki matkoilta hankkimamme alkoholit anoppilaan säilytykseen. Myös joululahjaksi saadut liköörikonvehtit saavat mennä. Varalta pakkasin mukaan partavedet ja auton takakontissa olevan lasol –pullon.

Koska asumme keskustassa, on kiusauksia joka kadunkulmassa. Aion jakaa paikallisiin juottoloihin A4-ilmoituslappuja, joissa on valokuvani ja henkilötiedot. Lappu laitetaan kapakan oveen portsarin nähtäville ja otsikossa lukee: Tällä kaverilla on henkilökohtainen porttikielto 1 – 31.01.2014. Syy: Tipaton tammikuu. Myös lähikauppoihin jaan lappuja, joissa minulle kielletään myymästä alkoholipitoisia juomia tuona ajankohtana. Kaiken varalta laitan vielä auton seisontaan, etten pääse tammikuussa ostoksille naapuripitäjiin.

Tiedän, etteivät nämä varotoimenpiteet välttämättä riitä. Kaupassa saattaa olla harjoittelija, joka ei tajua katsoa lappua tiskin takana. Baarissa ei välttämättä ole pokea alkuiltapäivästä. Kieltotoimenpiteet eivät siis ole aukottomia, joten teen vielä lisävarmistuksen. Käyn poliisiasemalla ilmoittamassa, että tammikuun aikana minut pitää puhalluttaa joka kerta, kun poliisi näkee minut kävelemässä ulkona. Naapureille olen antanut luvat, tai paremminkin käskyn, että he tarkistavat ostoskassini aina, kun törmäävät minuun rappukäytävässä. Lisäksi työterveys ottaa minusta verikokeen joka maanantai ja varmistaa maksa-arvoista, että kaveri on pysynyt kuivalla tiellä.

Nyt voin siis rennolla mielellä aloittaa tipattoman tammikuun ilman paineita. Kaikki vastuu on siirretty lähimmäisille, tutuille, poliisille, työterveydelle ja paikallisyrittäjille. Luotan teihin.

Onko pukki käynyt jo?

Kun lapset olivat pieniä, joulupukki kävi joka joulu ja toi lahjat tullessaan. Sitten lapset kasvoivat, ja joulupukki -numero tuli aina vain haastavammaksi. Kuinka hämätä niin, että lapset uskovat ja taika säilyy? Nykyaikana tämä on varmaan vielä vaikeampaa, kun netti paljastaa kaikki salaisuudet.

Vietimme joulua mummolassa. Vanhin lapsista, esikoispoikani, oli mennyt kouluun ja tietenkin keskustellut kavereiden kanssa joulupukista. Oli kahdenlaista koulukuntaa, pukki on olemassa ja pukkia ei ole olemassa. Poikani häilyi vähän kahden vaiheilla ja oli selvästi skeptinen. Niinpä joulupukin piti panna parastaan sinä jouluna.

Äidilläni oli omakotitalo, johon mahduimme viettämään yhteistä joulua. Ilta pimeni ja jouluruuat oli syöty. Lapset olivat täpinöissään ja hermostuneena jankuttivat, että koska se pukki tulee. Sanoin, että pukki tulee varmaan myöhään illalla, ja niinpä minulla ja veljellä oli vielä aikaa käydä saunomassa. Menimme saunan pukuhuoneeseen ja lukitsimme oven perässä.

Sitten alkoi säpinät. Pujahdimme saunan pukuhuoneen takaovesta pihalle ja haimme varastosta säkin, jossa oli esiintymisvaatteet. Minä pukeuduin joulupukiksi ja veljestä tehtiin tonttu. Laitoimme vielä tyynyt täytteeksi vatsan kohdalle, että ulkomuotomme ei näyttäisi niin tutuille. Molemmilla oli kuminaamarit, joissa oli reijät suun ja silmien kohdalla. Veljeni naamarista katkesi toinen kumilenksu, joka olisi pitänyt naamaria kiinni korvan takana. Niinpä hän joutui pitelemään vasemmalla kädellään naamaria ohimolta ja näytti siltä, kuin tontulla olisi ollut kovempikin head ache.

Kiersimme talon etuovelle ja soitimme ovikelloa. Sisältä kuului innokkaista ääniä. Oven tuli avaamaan vanhin poikani, jota tervehdin möreällä äänellä. Onkos tällä kilttejä lapsia yms. asiaan kuuluvaa. Tonttuveljeni tuli perässä ja raahasi lahjasäkkiä toisella kädellä, pidellen toisella kädellä naamaria paikoillaan. Olimme aika epäilyttävän näköinen pari. Huomasin, että poika seurasi tarkkaavaisesti jokaista elettämme ja tuijotti silmiin kuin aavistaen, mitä naamarin takana oli. Pidimme pokerin ja vedimme ohjelmanumeron loppuun. Sitten toivotimme talonväelle hyvää Joulua ja lähdimme ulos.

Ulkona kiersimme jälleen talon, menimme takaovesta saunan pukuhuoneeseen ja riisuimme vaatteet. Sitten nopea suihku, pyyhe lantioille ja noin kaksi minuuttia siitä, kun pukki ja tonttu olivat lähteneet ulos etuovesta, minä ja veljeni ilmestyimme saunan pukuhuoneesta talon puolelle.
- Onko pukki käynyt jo?

Pienemmät lapset kiirehtivät kertomaan, että kävi se ja lahjat on jaettu. Seurasin vanhemman pojan reaktioita. Hän katsoi meitä silmät levällään ja kasvoilta paistoi hämmästys. Pystyin melkein lukemaan hänen ajatukset: "Isä ja setä ei olleetkaan joulupukki ja tonttu!! Ketä ihmeitä ne sitten olivat??" Huijaus onnistui täydellisesti ja joulun taika pelastui vielä kerran.

Jouluvieras

Lumihiutaleet putosivat kevyesti taivaalta. Kuin suuri joukko kananpoikasia olisi tapellut jossain pilvien seassa ja pöllytellyt toistensa höyheniä. Vanha mies raahusti lumessa jättäen kaksi yhtenäistä uraa jälkeensä. Askeltaessa hänen jalkansa kohosivat hädin tuskin muutaman sentin korkeudelle ja kädet roikkuivat kuin tippukivet luolan katosta. Katuvalojen välisessä pimeydessä hän hävisi lähes näkymättömiin ilmestyäkseen jälleen näkyviin seuraavaan valokeilaan.

Viluinen varpunen nokki jotain kadulla ja pyrähti lentoon miehen edessä. Mies piti pienen tauon ja veti syvään henkeä, niin että hartiat kohoilivat ylös alas hengityksen tahdissa. Pari nauravaa poikaa juoksi ohi ja pommitti toisiaan lumipalloilla. Sitten kaikki hiljeni jälleen ja hetken ilmavirran pyörteeseen joutuneet lumihiutaleet jatkoivat leijailemista maahan.

Talon ikkunassa loisti punainen joulutähti. Sen valo oli niin himmeä, ettei se valaissut edes ikkunan edustalla olevaa, räystäältä tippunutta lumikinosta. Ovella oli seppele ja oranssinen joulukello. Viljalyhde seisoi orpona kuistin pielessä hautautuen hiljalleen lumen alle. Marjapensaat loistivat alastomina rankoina, eivätkä kuivat hiutaleet tarttuneet niiden ohuille, mustille oksille. Sisältä kantautui vaimeaa musiikkia. Jokin tuttu joululaulu, jonka nimeä ei saanut mieleen. Oven edustalla oli vana havunneulasia sisälle viedystä kuusesta.

Äiti kuuli ovikellon soivan ja huikkasi olohuoneeseen, että joku menisi avaamaan. Hänellä oli kädet täynnä märkiä astioita. Pojat juoksivat kilpaa ovelle ja isä seurasi heitä harppoen parilla askeleella yli olohuoneen lattian. Timo ehti ensin ja avasi oven rivakalla vedolla, joka imaisi lumipilven sisälle. Hetkeen pimeän sokaisemat silmät eivät nähneet mitään, mutta sitten he erottivat tumman, kumaraisen hahmon kuistilla. Lumihiutaleet sulivat eteisen matolle yhä nopeasti kuin olivat siihen sataneet.

- Iltaa. Saisinko tulla sisään?

Isä oli hetken hiljaa vieraan yllättämänä.

- Tuota noin, me emme osta mitään, kiitos vain.

- En ole kauppamies, vieras jutteli verkkaiseen sävyyn. Höyry tuprusi hänen suustaan puheen tahdissa.

- Minulle sattui onnettomuus ja olen nyt etsimässä yösijaa. On niin myöhäkin ja kaikki paikat tuntuvat olevan kiinni.

- Onnettomuus jouluaattona? Paska mäihä, isä puhahti ja hieroi niskaa vaivautuneena. Äiti tuli keittiöstä ja riisui essua kävellessään. - Mitä täällä tapahtuu?

- Setä on joutunut onnettomuuteen, Timo ja Petri huusivat toistensa yli.

- Pojat, ei saa metelöidä, isä murahti.

- Niin, hyvä rouva. Pyysin tässä juuri yösijaa teidän mieheltänne. Kun nyt sattui näin huono tuuri.

- Eikö teillä ole ketään tuttua, jolle voisitte soittaa. Voitte lainata meidän puhelinta. Se löytyy eteisen pöydältä.

- Valitettavasti ei ketään. Minulla ei ole mitään muuta paikkaa, minne mennä.

- Höh, isä murahti jälleen ja kynsi kuvettaan.

Pojat hyppivät hänen jaloissaan: - Isi, isi, saahan setä tulla meille yöksi, saahan!

Isä katsoi kysyvästi äitiä, joka laskosti essuaan käsivarsille. - No, onhan nyt sentään jouluaatto.

- Niin kai, isä myönsi hiljaa. - Olkoon menneeksi. Voitte jäädä täksi yöksi meille.

- Kiitoksia paljon, vieras huokaisi ja astui sisään.

Hän riisui karvahatun ja paksun karvaisen palttoon. Huopatossut kolahtivat lattialle kuin kaksi jäistä halkoa. Tämän kaiken alta paljastui valkopartainen vanhus, jonka poskipäät ja nenä punoittivat kilpaa ikkunassa olevan joulutähden kanssa. Pojat huokaisivat: - Juku, onko sulla oikea parta?

- Toki, mies nauroi ja nyhti partaansa kokeeksi.

- Meidän isillä ei kasva parta.

- Älkää hupsiko pojat, äiti hymyili. - Isi ajaa sen vain joka aamu pois.

- Eikö sulla ole partakonetta, Timo kysyi silmät säihkyen. - Me ostettiin isille semmoinen mutta jos sinulla ei ole...

- Pojat, äiti kivahti nyt ankaraan sävyyn.

- Ei se mitään rouva hyvä, vieras sanoi. - Kyllä minulla on oma partakone.

Ruokapöytä oli niin täyteen lastattu, ettei sille olisi voinut laittaa edes lyijykynää pystyyn siirtämättä jotain tieltä pois. Oli sinapilla kuorrutettu joulukinkku, salaattikulhoja, rosollia, laatikoita, lohta, kynttilöitä ja paljon muuta. Kaiken astia- ja ruuanpaljouden alta paistoi kirkkaanpunainen joululiina.

- Minun täytyy kattaa yksi lautanen lisää, äiti touhotti ja siirsi astioita sivupöydälle. Isä sytytti tupakan ja hetken polteltuaan hätkähti.

- Anteeksi, poltatteko te?

- Ei kiitos, vieras vastasi.

- Tuota noin. Minkälainen onnettomuus teille oikein sattui? Minne te olitte matkalla?

- Jaa-ha, mies tuhahti ja naurahti sitten kumeasti. - Sanotaanko näin, että minä menetin kulkuneuvoni vähän huonossa paikassa. Olin menossa tapaamaan ihmisiä tuolla kauempana kun tämä tapahtui ja niin jäin näiden syrjäseutujen armoille.

- Kaikkea sitä sattuu. Ettekö aio soittaa tutuillenne, ettette tulekaan tänään?

- En. Eivät he edes tiedä, että minä olen tulossa käymään, joten turha huolestuttaa heitä.

- Niinpä kai.

Pojat veivät pipareita pöydästä ja äiti sätti heitä paistihaarukka kourassa. Pojat juoksivat yläkerran portaille ja nauroivat heleästi äidin muka vihaiselle ilmeelle.

- No niin, eikähön käydä pöytään.

Kaikki asettuivat paikoilleen pöydän ääreen. Huumaavat tuoksut täyttivät keittiön nurkasta nurkkaan. Messinkinen enkeli kilisi hiljaa kynttilän lämmön pyörittämänä ja iloinen tonttu iski silmää seinäjulisteesta. Ikkunan takana lumi jaksoi sataa kerääntyen yhä korkeammiksi kinoksiksi. Pieniä jääkukkia näkyi ikkunaruutujen reunoissa. Elohopea ilmoitti pakkasen laskeneen viiteentoista asteeseen.

Kaikki ruokailivat vaitonaisina. Vieras söi hyvin hitaasti ja rauhallisesti nauttien jokaisesta suupalasta. Pojat kuiskuttelivat keskenään ja tirskuivat aina katsoessaan miestä. Äiti keskeytti syömisen ja katsoi vihaisesti Timoa ja Petriä.

- Ei ole kaunista kuiskutella ruokapöydässä pojat.

- Mutta kun setä on ihan joulupukin näköinen, Petri sanoi ja purskahti hihittämään Timon säestyksellä. Isä ja äiti vilkaisivat vierasta varuillaan, mutta tämäkin ryhtyi nauramaan sydämellisesti.

- Pojat taitavat olla oikeassa. Se johtuu varmaan tästä pitkästä valkoisesta parrasta.

- Voisitko sinä olla joulupukki? Petri kysyi nyt vakavammin ja molemmat pojat tuijottivat miestä silmä kovana.

- Pojat, nyt riittää, isä kivahti ja kopautti lautasta haarukalla.

- Ei se mitään, vieras lepytteli. - Minähän olen täällä teidän kestitettävänä ja kiitos teille tämä joulu ei mennytkään lumessa tarpomiseksi. Vähintä, mitä voin tehdä, on edes täyttää poikien toive.

- Voisitteko tosiaan? äiti ihasteli. - Ottakaa toki lisää viiniä.

- Mulle kanssa, Timo sanoi vikkelästi.

- Te kaksi pysytte vielä kotikaljalinjalla, isä hymyili ja nipisti poikia leikkisästi korvista.

Ovikello soi kerran ja vielä toisen kerran, ennen kuin pojat ehtivät avaamaan. Pureva pakkasviima sai heidät värisemään, mutta osa tärinästä johtui jännittyneestä odottamisesta. Oven takana seisoi punatupsuiseen lakkiin ja tummanruskeaan palttooseen sonnustautunut joulupukki, joka riisui rukkaset kourastaan kätelläkseen poikia.

- No onkos täällä kilttejä lapsia, hän sanoi matalalla, leppoisalla äänellä.

- Varmasti, pojat kiljuivat riemuissaan. Äiti purskahti nauramaan, mutta isä nosti sormen suulleen ja iski hänelle silmää.

- Saakos pukki tulla sisälle?

Pojat lähestulkoon raahasivat hänet sisälle ja sulkivat oven perässä. Pukki kopisteli lunta hartioiltaan ja puistatteli hieman. - Oli pitkä ja kylmä matka Korvatunturilta.

- Millä pukki tuli, Petri kysyi.

- No Petteri Punakuonon vetämällä reellä tietenkin, pukki vastasi. - Onkos nämä vekarat olleet kilttejä nyt joulun aikaan, hän kysyi ja kääntyi isän puoleen. Isä teeskenteli miettivänsä hetken ja kurtisti epäilevästi kulmiaan. Äiti purskahti uudestaan nauramaan, mutta poikia tilanne ei huvittanut. - Isii!!

- Toki toki, isä vastasi nopeasti.

- No hyvä. Sittenhän pukki voikin jakaa hieman lahjoja. Joulupukki avasi suuren, ruskean kangassäkin ja tutki sitä käsi olkapäätä myöten säkissä. Sitten hän nosti neliskanttisen paketin ja tihrusti nimeä pitkään ja hartaasti. - Jaa-a, tämä taitaakin olla isälle.

Lahjojen jako oli ohi varttitunnissa. Kaikki saivat puolenkymmentä pakettia ja pukkia kiitettiin ja pyydettiin käymään seuraavanakin jouluna. Sitten pukki veti huopatossut jalkaan ja astui ulos viuhuvaan pakkaseen. Pojat olivat jo avanneet kaikki lahjansa ja kasasivat parasta aikaa junarataa kokoon. Isä avasi pienen paketin, josta paljastui kullattu rannekello fosforisella näytöllä. Äiti sai posliinisen kahviastiaston, johon kuului kermakko, sokerikko, kakkulapio, kuusi hopeista teelusikkaa ja hopeinen tarjotin. Iloisia huutoja ja huokauksia kuului vähän väliä.

Makuuhuoneessa oli tunnelmallista. Isä tuijotti kattoon, joka erottui himmeästi katulyhdyn valossa. Lumihiutaleiden varjot liukuivat kuin harmaat pölyhiukkaset katolta seiniä myöten alas. Hän kääntyi ja suuteli vaimoa poskelle.

- Kiitos kulta ihanasta lahjasta.

- Piditkö siitä kirjasta?

- Kyllä, mutta se rannekello oli yliveto. Olen aina halunnut sellaisen.

- Mikä rannekello?

- No se, minkä minä näytin sinulle.

- Ai se. En minä sitä ostanut.

- Kukas sitten, isä ihmetteli ja nousi puoli-istuvaan asentoon tyyny selän takana. Patja antoi periksi hiljaa loiskahtaen.

- Pojat ehkä?

- Pojatko? Ei ikinä! Sehän on tuhannen markan arvoinen kello.

- Entäs se kahviastiasto sitten, äiti henkäisi ihmeissään.

- En minä sitä ostanut, isä kuiskasi. - Minä ostin sen yöpuvun ja kaulakorun.

He kumpikin istuivat hiljaa makuuhuoneen hämärässä ja miettivät. Peilissä heidän peilikuvansa tekivät täsmälleen samoin.

- Ja sitten se junarata. Emmehän me sitä ostaneet pojille, isä ihmetteli.

- En minä ainakaan. Minä luulin, että sinä olit mennyt ostamaan sen.

- Oletko muuten nähnyt sitä meidän vierasta sen jälkeen, kun hän jakoi meille lahjat?

- En, äiti vastasi hiljaa.

Isä loikkasi sängystä, astui tohveleihinsa ja puki aamutakin ylleen. Hän kietoi vielä vyön solmulle samalla kun juoksi rappuja alas ensimmäiseen kerrokseen. Alakerrassa loisti valo ja lastenhuoneesta erottui vaimeaa kuisketta ja surinaa. Isä meni ovelle ja yllätti pojat leikkimästä junaradalla.

- Kello on puoli kolme, hyvät herrat!

- Mutta isä, nyt on jouluaatto! Pojat huusivat tapansa mukaan kuorossa.

- Äh, no olkoon menneeksi, isä taipui. - Mutta oletteko nähneet meidän yövierasta?

- Ei olla, molemmat pudistivat päätään.

Isä meni ulko-ovelle ja vilkaisi naulakkoon. Karvahattu ja takki olivat poissa. Ulkona oli lakannut satamasta ja yötaivas oli kristallin kirkas. Tähdet loistivat timantteina ja täysikuu näytti luonnottoman suurelta. Jossain kaukana soi "kulkuset" ja naurunremakka kantautui yli peltojen.

Aukealla, kuun hopeisessa valossa erottui selvästi jäniksen jäljet, jotka kulkivat ristiin rastiin metsän reunaan saakka. Tuuli oli tyyntynyt ja kinokset jähmettyneet aalloiksi pellolle. Isä hätkähti ajatuksistaan, kun tunsi kosketuksen hihassaan. Timo katsoi häntä kysyvästi ja vasta silloin hän tajusi seisovansa pakkasessa palellen vähissä vaateissa. Hän nosti pojan syliinsä ja lähti kävelemään sisälle.

- Isi, Timo kuiskasi arasti, kuin peläten rikkovansa taikayön lumouksen.

- Niin?

- Oliko se oikea joulupukki?

Isä mietti hetken ja hymähti: - Kyllä Timo. Kyllä se oli oikea joulupukki.

KIITOS KAIKILLE LUKIJOILLE JA OIKEIN RAUHALLISTA JA HYVÄÄ JOULUA!

(jos haluat, voit kommentoida vapaasti. Myös muita kirjoituksia) 

Matkablogi

En ole matkustanut kertaakaan Euroopan ulkopuolelle. Itse asiassa matkustelut on muutenkin jääneet aika vähiin. Niinpä kirjoitan kuvitteellisen matkablogin kohteista, joissa en ole käynyt. Tällainen matkani olisi:

KIINA

Terveisiä Pekingistä! Kiina on kyllä eriskummallinen maa. Tänään kiertelimme Pekingin vanhassakaupungissa, jota ympäröi Kiinanmuuri. Ihmiset pukeutuvat harmaisiin työasuihin. Tienviitoista ja kylteistä ei saa mitään selvää ja radiosta tulee edesmenneen puheenjohtaja Maon puheita nonstoppina 24 h. Kännykät on tosi edullisia. Uusin iPhone maksoi 5 €! Ostin yksintein kymmenen tuliaisiksi sukulaisille. Nuudelia on tullut syötyä niin, että osa alkaa tulla korvista ulos. Pitää vaihtaa ruokalajia. Ihan vain tiedoksi, että täällä Kiinassa nakkikojujen hot dogit on ehtaa koiranlihaa.

USA

Terveisiä Teksasista! Täällä kaikki on suurta. Vietimme eilen baari-iltaa kaveriporukan kanssa ja nyt minulla on maailman suurin kanuuna. Peittelen sen stetsonilla. Hotellia vastapäätä on onneksi McDonalds ja Pizza Hut, josta saa huikopalaa. Aamulla läheisen kampuksen alueelta kuului laukauksia ja sarjatulta. Joku opiskelija oli kuulemma reputtanut kokeessa ja palannut rehtorinkansliaan tekemään reklamaatioita rynnäkkökiväärin kanssa. Muuten täällä on ihan mukavaa. God bless America.

AUSTRALIA

Terveisiä from Down Under! Tänään surffasin eka kerran eläessäni. Minulla oli hyvä suffauksenopettaja, mutta hän joutui valitettavasti hain uhriksi. Täällä on rentoa. Aboriginaalit soittelevat didgeridoota öisin niin, ettei tahdo saada nukuttua. Huomenna on tarkoitus lähteä sisämaahan pienelle road tripille. Tai walkabout, niinkuin Crocodile Dundee sanoisi. Ensin ajetaan pohjoiseen ja sitten jatketaan kohti länttä. Matkaa tulee kaiken kaikkiaan 8000 mailia. Matkalla nähdään kuulemma autiomaata, aavikkoa ja asumattomia seutuja. I can't wait.

BRASILIA

Terveisiä Riosta! Olisin laittanut tähän kuvan mukaan, mutta koska minulla on vain tangat jalassa, en kehdannut. Täällä soi samba ja karnevaalit jatkuu läpi yön. Iltapäivällä pelataan Cobacabanan hiekkarannalla jalkapalloa Ronaldon ja kumppaneiden kanssa. Jeesus-patsas on vielä bongaamatta, en tiedä olenko valmis. Ajattelin tuoda tuliaisina viisi kiloa tuoretta kahvia. Kahvikauppias antoi minulle myös pari pussillista sokeria ja pyysi minua toimittamaan ne Suomeen eräälle tuttavalleen. En tosin tajua, miksi minun pitäisi kuljettaa ne pussit vatsalaukussani?

  
KUUBA

Terkkuja Havannasta! Ettepä usko mitä? Minä olen alkanut polttamaan sikareita! Sika(ri)siistiä! Pössyttelen näitä ranteen paksuisia pökäleitä päivät pitkät joka paikassa. Ei täällä nyrpistetä nenää, vaikka tupruttelet ravintolassa tai sairaalassa. Pitää kyllä sanoa, että tämä on maanpäällinen paratiisi. Valtio pitää huolen kansalaisistaan joka osa-alueella. Täällä terveydenhuolto on huipputasoa, elintarvikkeet (jos niitä on) puhtaita ja hallitus auttaa kuubalaisia jopa äänestämään presidentinvaaleissa. Presidentti on muuten kuubankielellä Castro.

INTIA

Terveisiä Bombaysta! Eiku Mumbaista. Curry on pistänyt sen verran pakin sekaisin, että puolet matkasta on kulunut käymälässä. Muuten on ollut tosi mukavaa. Eilen käveltiin kuin tulisilla hiilillä, sananmukaisesti. Lisäksi makasin yön piikkimatolla ja aamulla soittelin nokkahuilua, ettei vastaan tullut kobra innostunut pureksimaan nilkoista. Yksi matkaseurueestamme siirtyi yllättäen ajasta ikuisuuteen, joten ohjelmaan tuli muutos. Illalla poltamme hänet roviolla ja sirottelemme tuhkan Ganges-jokeen. Huikeaa!

Polttavan auringon alla

Kesäihmisenä tämä vaihe vuodesta on minulle vaikea. Pakkasta voisi olla sen verran, että pääsee hiihtämään järven jäälle, mutta muuten vuodenajat saisivat vaihtaa paikkaa. Talvi voisi kestää sen hikiset kolme kuukautta ja kesä alkaa jo maaliskuusta. Syksy, pimeä ja loska perutaan kokonaan kalenterista.

Helteistä tulee muutama muisto, jolloin oli oikeasti ikävä hieman viilempää keliä. Yhdeksänkymmentäluvulla olimme kaveriporukan kanssa lomareissulla Rhodoksella elokuussa. Elokuu on niillä leveysasteilla todella kuuma kuukausi. Päivälämpötilat huitelivat varjossa yli kolmessakymmenessä eli auringossa oli tukahduttavaa.

Reissattiinpa missä vain, aina pitää käydä tutustumassa paikalliseen historiaan.  Nyt vuorossa oli Rhodoksen vanhakaupunki. Suunnistimme muurilla ympäröityyn nähtävyyteen vähän puolenpäivän jälkeen, ja aurinko porotti pilvettömältä taivaalta. Tehtäväksi jäi löytää sisäänkäynti. Hetken mietittyä päätimme kiertää muurin vierustaa oikealle ja etsiä porttia. Eihän tuo voi kaukana olla.

Siitä tuli pitkä kävelyreissu. Kiersimme kaupunkia muurin ulkopuolella ja hiki virtasi. Maasto oli pelkkää hiekkaa, kivikkoa ja kitukasvuisia kasveja. Muurin laella oli näköalapaikkoja, joissa seisoi turisteja. Olimme varmaan kummallinen näky, neljä ihmistä kulkemassa tietöntä taivalta keskipäivän helteessä. Muuri on ympärysmitaltaan neljä kilometriä. Portti löytyi tunnin päästä, kun olimme kiertäneet melkein koko kaupungin ympäri. Jos olisimme lähteneet alunperin vasemmalle, portti olisi tullut vastaan parinsadan metrin päässä.

Toinen kerta, jolloin helle meinasi lannistaa meidät, oli pyöräretki Suonenjoki - Kuopio nelisen vuotta sitten. Taas elettiin elokuuta ja sinä kesänä Suomessa oli pitkä hellejakso, jolloin lämpötilat kolkuttelivat ennätyslukemia. Eipä siinä mitään, pojan kanssa olimme päättäneet pyöräillä mukavan päivälenkin, jolle tuli mittaa viisikymmentä kilometria. Tarkennuksena vielä, että poikani oli tuolloin kolmetoistavuotias. Kaverilla oli uusi pyörä, jolla hän tuiskahti ehti alkumatkasta nurin uudella asvaltilla ja matkanteko meinasi loppua siihen. Urhoollisesti hän vain totesi, että kyllä mä iskä jaksan ja taas jatkettiin matkaa.

Reissu kesti kokonaiset viisi tuntia. Pysähdyksiä tuli kymmenkunta. Päivälämpötila oli varjossa + 32, eli täysin älytön keli moiselle urheilusuoritukselle. Onneksi varasin mukaan monta litraa juotavaa, evässämpylöitä ja suolakurkkuja. Loppumatkasta kämmenet olivat niin hikiset, etten pystynyt vaihtamaan kunnolla vaihteita. Poika oli rättiväsynyt. Suihkun jälkeen hän kaatui sänkyyn, nukkui pari tuntia, kävi hetken hereillä ja jatkoi siitä suoraan yöunille. Kun kysyin myöhemmin, lähdetäänkö joku toinen kerta taas pyöräilemään, vastaus oli ei.

Ikimuistoinen oli myös rantalomapäivä Tallinnassa. Menimme velipojan kanssa uimarannalla hiekkadyynien väliin ottamaan aurinkoa. Päivä oli polttavan kuuma, eikä dyynien välissä käynyt tuulenvirettäkään. Niinpä aurinkorasvaa ja janojuomaa kului runsaasti. Tunnin päästä olo oli todella tukala, ja levittelin jo kolmatta kertaa rasvakerrosta iholle. Jostain syystä iho näytti punaiselle ja kuumalle. Vaikka vironkieli onkin lähellä suomea, minun piti lukea aurinkorasvapullon englanninkielinen tuoteseloste ennenkuin tajusin, mikä meni pieleen. Siinä luki: After sun.

Snowshow

Ei tule tästä joulusta valkoista. Miten joulupukki pääsee tulemaan? Miten käy aurausyrittäjälle? Voiko lumiukko "walking in the air"? Pitääkö sukset vaihtaa rullasuksiin? En tiedä. Laitan tähän kuvia talvesta 2010 ihan vaan muistutukseksi, ettei talven varsinainen olemus pääse unohtumaan.

                                                                                    ****

Kuopion in winter 2010. This Christmas won't be white. This kind of winters could be vanishing folklore. But I live in hope that winter will come, after Christmas, sooner or later.

Valehtelisin jos väittäisin

Valehtelisin jos väittäisin, mä jään kääpiöksi. Jos se ois helppoo, mee ja tee se! Avaruusmies liity meihin. Mies vain hymyilee, takametsien travolta. Tuli vain mieleen syksy rannalla. Monta kertaa Maken kanssa en suostunut pois tilanteesta. Kaiken pitäis muuttuu kovalla kädellä. Ehkä pian.

Tähän aikaan vuodesta sylistäsi heräsin. Sinusta high. Kaunis olet, olet ihana, hehkuva kivi. Kartat mua, sinuun jäätyy huulet kii. Olen sekaisin, en oo kuullut mitään, ilman sydäntäni elelen. Hän on yhä hän, hyvä valehtelemaan. Sekosin lutkaan, niin sen täytyi olla. Vanha, mennyt ja entinen.

Kumpi ajaa kovempaa Asserin kapakkaan. Sähkökitara, hyvää tahtoa ja kavereita. Taskut täynnä rahaa ikävöin naistani. Onneksi voin unohtaa mitä tapahtuu. Vuosisadan kanuuna, uupumusharhaa, inhimillistä hätää, paskanhajua. Kiitti jätkät, vanhat äijät, tätähän mä hain. Kai mä tästäkin toivun.

Ulkopuolella ikkunan maailma on tyly. Hyisen viiman maa, vuoret tuuli pois puhaltaa. Sekunnit ja tunnit, päivät kuluu hukkaan. Äiti pojastaan pappia toivoi. Vailla päämäärää lautalla eteenpäin. Eihän edellisessä elämässäkään puhelin soi. Uneni on vasta alussa.

Piru piti pitseeriaa. Pikkumies, puhuva apina, hevonpaskankuningas. Varjo raatona maantiellä. Paha minut iski, iso tyttö & pikkutyttö. Tytöt on kaunistuneet pilviin. Pitkin vihreätä linjaa pyörteeseen. Me ollaan ne, jäniksenä onnen oikotielle. Mennään meille – blues. Syy vai seuraus, kyllä ja ei. Missä viisaaksi tullaan? Kihloissa. Dägrägädägwäg.  

(tähän tekstiin on käytetty vain Kolmannen Naisen biisien nimiä)

Vuoden yrittäjä

Ryysyistä rikkauteen (Rags to Richie), siinäpä vasta tehtävä. Olen koettanut kaikkea, mutta vielä ei ole natsannut.

Otin kakkoshomman ilmaisjakelulehtien jakajana. Työntelin sinisiä kärryjä ja kipusin kerrostalojen rappuja ylös alas. Mutta sen sijaan, että olisin vain työntänyt lehden luukusta sisään, minä soitin ovikelloa. Ja kun joku avasi oven, pidin pienen myyntipuheen ja tarjosin ilmaista kaupunkilehteä nimelliseen yhden euron hintaan. Runsaan asiakaspalautteen vuoksi sain potkut.

Päätin ajatella isompia (thing pig). Perustin toiminimen ja hankin y-tunnuksen. Sitten suunnistin kaupungin jokakesäiseen rock-konserttiin ja keräsin koko viikonlopun tölkkejä ja pulloja. Niitä oli paljon! Maanantaina ajoin pakettiautolastillisen palautuspulloja marketille ja vietin Tomran edessä koko iltapäivän. Palautusautomaatin kuitti kädessä pyysin audienssia myymälävastaavan luo. Kerroin hänelle, että koska tölkkien keräily on minulle ammattimaista, toiminimen alla tehtävää liiketoimintaa, suostun nimelliseen viiden sentin lisäkorvaukseen per palautettava yksikkö plus alvi. Pitkällisen neuvottelun ja kiistelyn jälkeen sain lopulta porttikiellon kyseiseen automarkettiin.

Masennuinko tästä? E-hei. Olen yrittäjä henkeen ja vereen, joten sain tästä vain lisäpontta yhä kovempiin satsauksiin. Kun kuulin uutisen, että lipputrokarit ovat hamstranneet Cheekin konserttilippuja, sain kuningasidean: Minäkin ryhdyn lipputrokariksi. Mutta ei mitään konserttilippuja vaan jotain, mitä kukaan ei koskaan ole tullut ajatelleeksi. Sinä yönä en nukkunut tuntiakaan. Olin niin täpinöissäni.

Paljastan tässä nyt liikeideani mutta varoitan, että jos joku yrittää kopioida tämän ja tulee mun reviirille, ei hyvä heilahda. Lupaan, että kilpailijalle kannetaan hevosenpää sänkyyn, postilaatikosta löytyy pernaruttokirje ja padassa porisee lemmikkikani. Olet varoitettu (You are warmed).

Alan myymään paikallisia lippuja paikallisille ja turisteille (local people and strangers). Aloitan yökerhoista. Olen jo hankkinut ensi lauantaille keskustan yökerhoon sata lippua a' 10 euroa. Myyn ne rakennuksen kulmilla 11 eurolla, eli otan vain nimellisen yhden euron toimitusmaksun. Siitä syntyy kate, joka tässä tapauksessa on 100 euroa. Yksinkertaista!

Päivystän myös iltapäivisin rautatieaseman edessä. Junista purkautuu matkustajia, jotka ovat jatkoyhteyttä vailla. Heille myyn kertalippuja paikallisbussiin. Lippu maksaa 3,30 euroa, minulta lipun saa hintaan 4,30. Kauppa käy varmasti, koska pitäähän ihmisten koteihin ja hotelleihin päästä painavine laukkuineen ja kasseineen. Tämä on pomminvarma suunnitelma.

Viimeisin aluevaltaukseni on keskustan pysäköinnin markkinointi. Olen ostanut pysäköintiautomaateista parin tunnin pysäköintilappuja hintaan kaksi euroa kappale. Myyn niitä tarvitseville hintaan kolme euroa kappale. Näin joulun aikaan keskusta on täynnä jouluostoksille menijöitä, joten idea on idioottivarma. Päivystän pääkatujen varsilla ja kun matkalainen parkkeeraa ruutuun, olen paikalla myymässä parkkilippua. As simple as that.

Olen laskenut, että euron katteella ja viidenkymmenen lipun päivämyynnillä hankin ensimmäisen miljoonani  54,79 vuodessa. Miinus verot.

Onko Depeche Moden jälkeen elämää?

Mielestäni aiheellinen kysymys eilisen keikan jälkeen. Kumma kyllä, Hartwall Areena ei ollut loppuunmyyty. Tunnelmaa tämä ei pilannut, päinvastoin. Paikalle saapumattomat jäivät paitsi kovan luokan keikasta.

Tarkennus: tämä kuva on puoli tuntia ennen keikan alkua. Permanto tuli melkein täyteen ja vain takakaarteen istumakatsomo oli tyhjillään.

Vaikka David Gahan ja Martin Gore ovat jo yli viisikymppisiä, on heidän lavashowsta paljon opittavaa nuoremmalla polvella. Kaksituntinen keikka jakautui alkupuolen uuden levyn materiaaliin, keskellä oli suvantovaihe jota johti balladeillaan Martin ja lopussa pistettiin koko tupa tanssimaan Davidin piiskatessa porukan yhteislauluun ja jameihin.

Vaikka Depeche Mode on pohjimmiltaan konepoppiorkesteri, oli liveakti puhdas rock-konsertti. Kaikki saundit syntikoista rumpuihin soitettiin ihmisvoimin, mikä kuului välillä satunnaisina riitasointeina ja rytmin hakemisena. Mutta tämä on juuri se elävän esityksen suola: Hieman säröä, rosoisuutta ja arvaamattomuutta. Sitä "vaaran tuntua".

Bändi myös vedätti yleisöä pariin otteeseen kunnolla. "Personal Jesus" lähti käyntiin puolinopeudella ja hetken näin mielessäni kuvina New Orleansilaisen hautajaissaattueen, jota surullisen laahaavasti mollissa soittava jazzpumppu saattelee. Kun alku oli raahustettu ensimmäiseen säkeistöön, bändi lopetti ja aloitti uudestaan tutun nopealla kitarariffillä. Personal Jesus tuli uudestaan ja laittoi porukan hyppimään.

David Gahan

Myös muista kappaleista oli tehty uusia versioita. Yksi onnistuneimmista oli Martin Goren laulama "Shake the Disease", joka soi pianosäesteisenä, herkkänä balladina.

Martin Gore

 

 Tämä oli ensimmäinen DM bongaus mutta ei tule jäämään viimeiseksi. Pitää vielä tähän lopuksi laittaa ruokapaikkavinkki: Kampissa sijaitsevan BBQ Housen "Espeto de cordeiro temperado com castanha de caju" on liian hyvää. Sano tilatessa vain: Otan Cajunmaustettua karitsaa. Kyllä tarjoilija ymmärtää.

Parempaa uutta vuotta

Tämä vuosi on ollut kummallinen. Kaikenlaista on sattunut, särkynyt ja hajonnut. Niputan tähän vuoden tapahtumat ja tämä kuuluu kategoriaan outoja tositarinoita.

Alkuvuodesta hajosi pyykinpesukone. Eräänä kauniina päivänä se alkoi lingotessa pitämään sellaista meteliä, että pelkäsimme koko laitteen räjähtävän. Nyt sitten pestään pyykit alakerrassa taloyhtiön pyykkikoneella. Muutama kuukausi tämän perään astianpesukone tupsahti ja sähköinen savunhaju täytti keittiön. Nyt sitten pestään astiat käsin.

Keväällä tupsahti myös hiustenkuivaaja ja parvekkeella sähkögrilli. Grilli lakkasi vain toimimasta kesken kokkauksen, mikä lienee vastus/käämi/päre palanut. Hiustenkuivaaja on jo hankittu uusi, mutta grilli odottaa edelleen parvekkeella kaatopaikalle vientiä.

Entäpä sitten nämä meidän kulkuneuvot? Ostettiin nimeltämainitsematon, amerikkalainen -98 vuosimallia oleva farmariauto. Kaikki vaikutti hyvälle, kunnes päivää ennen lomareissua autosta hajosi jarrut. Vaimolle ostettiin polkupyörä, joka kahden viikon ulkonaolon jälkeen alkoi ruostumaan ja piti palauttaa takaisin liikkeeseen. Pojan pyörästä hajosi sitten kesällä vaihteet.

Sitten sattui käsittämätön yhteensattuma, kun kotiovesta hajosi torstaina lukko, joka onneksi meni vuokranantajan piikkiin. Samaisen viikon lauantaina autosta oli yön aikana hajoitettu kuskinpuolen oven lukko. Eli kaksi lukkopesää meni kahden vuorokauden sisällä. Miten todennäköistä?

On tässä hajottu myös fyysisesti. Kevään norsupalloavauksessa vaimolta vääntyi polvi ja kahden viikon sairasloma. Elokuussa sulkapallopelissä minulta meni selkä ja kahden viikon sairasloma. Viime viikolla sitten iski noidannuoli ja viikko sairaslomaa. Pitäisi varmaan koputtaa puuta mutta kun ei enää pysty. On tullut koputettua niin, että rystysiin koskee.

Seuraavana vuorossa ovat varmaan olkkarin ja makkarin tv, kameran akku ja digiboksi. Olkkarin iso tv välkkyy aina, kun ohjelmassa on suoralähetys. Makkarin tv ei tahdo välillä mennä päälle, pitää odottaa ja toivoa että kyllä se vielä käynnistyy. On vielä käynnistynyt. Digiboksi sammuu ja lähtee päälle itsestään, kameran akku purkaa itsensä yhdessä yössä.

Unohtuikohan tästä listasta jotain? Luultavasti. Tuli vain mieleen, kun vasta oli tuo perjantai ja 13. päivä, että tämä on ollut koko vuosi yhtä 2013 ja perjantaita. En toivo siis hyvää uutta vuotta vaan todellakin parempaa sellaista.

Konttorirotta

Tämä tapahtui ysärillä, kun yritin hankkia elantoani vakuutusedustajana. Ei ole ihan niitä helpoimpia hommia. Sen lisäksi, että yritin provikkapalkalla hankkia elantoa, pääsin aina välillä tuuraamaan toimistossamme, kun vakinainen henkilökunta oli koulutus- yms. päivillä.

Oli helteinen kesäpäivä, ja minä lupauduin taas perjantaiksi pitämään kioskia pystyssä, kun muut lähtivät firman juhliin Etelä-Suomeen. Meidän toimisto oli pieni kivijalkakonttori hieman syrjässä keskustasta. Miljöö sinällään oli kaunis: Rakennus sijaitsi puiston laidalla, eikä mitään suurempaa liikennettä ollut mihinkään suuntaan. Kyseinen toimisto on jo aikoja sitten lakkautettu ja firmakin sulautunut suurempaan konserniin.

Aloitin aamu yhdeksältä ja istuuduin toimistotiskin taakse puvussa ja kravatti kaulassa. Elimme aikaa ennen internettiä ja koska tiesin, että mitään suurta asiakasryntäystä ei ollut odotettavissa, olin varustautunut kirjalla ja muutamalla sanoma- ja aikakauslehdellä. Aloin siis tappamaan aikaa oikein urakalla.

Parin tunnin kuluttua toimiston ikkunan eteen pysähtyi ihminen. Oikea elävä potentiaalinen asiakas! Hän katsoi sisälle näyteikkunasta ja minä suoristin ryhtini. Piilotin kirjan tiskin taakse ja katselin tärkeän oloisena näyttöpäätettä. Asiakas käveli pari kertaa edestakaisin, kurkisti välillä ikkunasta pidellen käsiä häikäisysuojana, vaikutti pohdiskelevalta mutta päätti sitten kuitenkin jatkaa matkaa. Pahus! Olo oli kuin kalastajalla, jolta oli juuri päässyt karkuun kymmenen kilon hauki.

Puolelta päivin oli ruokatunnin aika. Koska ketään ei ollut käynyt siihen mennessä eikä ollut kovin todennäköistä että kävisikään, päätin lähteä vastapäätä puistossa olevalle nakkikioskille syömään makkaraperunat, tai sitä sun tätä kuten Savossa sanotaan. Otin avaimet taskuun, laitoin kengät jalkaan ja kävelin etuovelle. Tartuin oven kahvaan ja työnsin, ovi ei hievahtanutkaan. Ravistelin vielä pari kertaa, ovi ei auennut. Olin unohtanut avata sen aamulla.

En tiedä, minkä värinen olin sillä hetkellä, mutta armoton hiki puski välittömästi pintaan. Se aamuinen asiakas oli varmaan yrittänyt päästä sisälle, mutta koska ovi oli lukossa, hän oli jäänyt ulkopuolelle. Hän tähysteli ikkunasta sisään, kun minä nökötin tiskin takana tärkeän oloisena, enkä tehnyt elettäkään avatakseni ovea. Ei hyvää päivää....

Sinä päivänä ei käynyt muita, eli mokasin sen ainoan asiakkaan. Maanantaina pomo kysyi, että miten meni. Totesin vain, että hiljaista oli.

Tarot

I want to take a chance to promote my hometown heavy metal band TAROT.

Tarot was founded in 1982, so it's the oldest still touring metal band in Finland. Band members are Pecu Cinnari drums, Marco Hietala bass and vocals, Zachary Hietala guitar, Tommi Salmela keyboards and vocals and Janne Tolsa keyboards.

Band has made nine studio albums in 30 years. They tour occasionally, not even every year. Reason for this is Marco Hietala. He is better known as singer and bassplayer in metalband NIGHTWISH. So Tarot is more or less his side project nowardays.

Tarot has toured all around the world but still has status of a cult or margin band. That is strange, because if You listen to Marcos voice and dark, heavy sounds of this band I'm sure You will be hooked. That is of cource, if you like this kind of heavy music.




Next time You can see TAROT live in Henry's Pub Kuopio 26.12.2013

Inssiajo

Inssi ei ollut mitenkään iloisella tuulella. Edellisiltaiset pirskeet muistuttivat vielä olemassa olostaan syvällä tumman hiuspehkon peittämässä päässä. Ohimolla jyskytti traktori, joka yritti epätoivoisesti nousta jyrkkää ylämäkeä päälaelle. Siinä se vain jurrasi, pyöritti kettingeillä varustettuja pyöriään. Aurinkolasit peittivät kaiken ulkopuolisilta.
- Lähdetäänpäs sitten.

Eero kiinnitti turvavyön ja katsoi syrjäkarein miestä. Hienoinen viinan löyhähdys deodoranttipilven seasta paljasti kaiken. Eeroa hermostutti jo ilmankin, ja nyt kun inssi oli ilmiselvästi kankkusessa ja vihainen, Eero meni täysin kipsiin. Koettaen rauhoittaa käsiään hän starttasi ja vaihtoi ykkösen silmään. Paidan napit kiristivät ilkeästi rintaa.
- Ja suoraan.

Parkkipaikka jäi taakse. Eero huokaisi helpotuksesta kun auto lähti sulavasti liikenteeseen.
- Risteyksestä vasemmalle.
Eero hidasti, vaihtoi pienemmän vaihteen ja jäi odottamaan linja-auton menoa. Inssi haukotteli ja hieroi ohimoitaan. Hänen leuassa kasvoi melko pitkälle kehittynyt parransänki, joka antoi tietynlaisen machomiehen leiman. Inssi piti siitä. Tyytyväisenä hän siveli karheaa turpaansa. Ajaja tuntui varsin pätevältä, joten tästä tulee helppoa: Istun vain rennosti ja neuvon välillä suuntaa. Hänen puolestaan koko juttu olisi voinut olla jo siinä.

Eero ei tiennyt inssin aivoituksista mitään. Häntä harmitti, että oli vahingossa vaihtanut kolmoselta pienemmälle vaihteelle. Onneksi mies ei osoittanut eleelläkään huomanneensa kömmähdystä. Hylkäämisen pelko sai Eeron tupeltamaan. Hän ei tiennyt, että inssi ei välittänyt tuon taivaallista koko ajosta. Tämä antoi välillä ohjeita monotonisella äänellä. Ulkoa opittuja sanoja, rutiinilla.
- Oikealle.

Eero pisti vilkun päälle ja katsahti taustapeiliin. Valtava rekka kärkkyi ohitustilaisuutta. Se menikin ohi heti, kun Eero ryhmittyi tien laitaan. Mennessään rekka roiskutti kuraa tuulilasille. Eero haroi tuskissaan lasinpyyhkijää ja painoi vahingossa äänimerkkiä.
- Rauhallisesti vaan, inssi tokaisi väsyneesti. Eero löysi etsimänsä, mutta meinasi kaahata yhden käden ohjauksessa ojan puolelle. Inssi ei sanonut sanaakaan.

Seuraavassa risteyksessä hän ajoi suoraan. Mies hengitti raskaasti vieressä. Eero odotti neuvoja ja hiljensi vauhtia jokaisen risteyksen kohdalla. Mitään ei kuulunut. Kaupunginraja tuli vastaan, matka jatkui.
- Vasemmalle, inssi sanoi yllättäen ja maiskautti suutaan. Eero tutkaili miehen kasvoja, mutta aurinkolasit eivät paljastaneet mitään. Hän kääntyi varovasti hiekkatielle, jonne ei ollut tienviittaakaan. Eero hermostui lisää. Hän ei tuntenut tietä. Kaikki oli pelottavaa ja outoa. Kumma, ettei ajo-opettaja ollut puhunut tästä mitään.

Hiekkatie jatkui ja jatkui. Välillä Eero joutui jarruttamaan, kun  lehmät ylittivät tien vanhan ukon paimentamina. Tie oli sateen pehmittämä ja kurainen. Vesilammikoista roiskui lokaa ja havunneulasia auton kylkeen. Matka jatkui hitaasti mutta varmasti.
- Ja oikealle.

Eero oli kummissaan. Sitten hän huomasi vanhan kärrytien, joka oli osittain ruohon peitossa. Tämä on kyllä jo kohtuutonta, hän ajatteli. Kukaan ei ole kulkenut tietä pitkin varmaan moneen viikkoon. Eeron piti totella ohjeita. Hän kääntyi polulle, jossa suuret männyt muodostivat jännittävän holvikaaren auton yläpuolelle.

Muutaman kilometrin päässä tie sivusi järveä, jonka rannat oli peitetty kesämökeillä ja rantasaunoilla. Jänis seisoi mutkan takana ja lähti liikkeelle vasta aivan viime tingassa. Eero unohtui seuraamaan sitä eikä huomannut väistää kiveä, joka jymähti auton pohjaan ilkeästi. Hän jatkoi ajamista naama punaisena. Inssi tuntui mutisevan jotain itsekseen.

Polku päättyi maantiehen. Eero katsoi inssiä käsi valmiina vilkulla.
- Anteeksi, minnekkäs sitten?
- Vasemmalle, vasemmalle, inssi mutisi ja viuhtoi käsillään epämääräisesti. Eero kääntyi maantielle traktorin peesiin. Traktoria ajoi maajussi, jonka punakka niska ja musta baskeri kuulsivat takalasin läpi. Eero lisäsi vauhtia ja lähti ohittamaan. Vasta ohituksen jälkeen hän huomasi keltaisen sulkuviivan, joka oli merkkinä ohituskieltoalueesta. Eero olisi voinut itkeä, mutta inssi ei virkkanut sanaakaan. Heijastukset maisemista vaihtuivat hänen aurinkolasien linsseissä yhtäjaksoisena filminä. Miehen hengitys oli käynyt yhä raskaammaksi. Eero huomasi kellosta, että ajo oli kestänyt jo kolmatta tuntia. Inssi ei puhunut mitään seuraavaan puoleen tuntiin. Eero koetti rykimällä kiinnittää tämän huomion, tuloksetta. Inssi tuhisi ja murahteli.
- Oikealle.

Eero laittoi vilkun päälle, vaikkei nähnytkään risteystä. Eikä sitä tullutkaan. Hän ajoi kilometrin vilkku päällä, ennen kuin luovutti masentuneena. Inssi pelleili hänen kustannuksellaan. Ohi ajavan henkilöauton takaikkunasta heristettiin vihaisesti nyrkkiä. Samalla inssi alkoi kuorsaamaan.

Eero ei oikein uskonut korviaan. Hän katsoi varovaisesti miestä, mutta aurinkolaseista heijastui vain Eeron hikiset kasvot. Inssi nukkui! Oli nukkunut jo pitkän aikaa ja sanonut suuntia unissaan. Eero ajoi tien sivuun reputuksenkin uhalla. Sitten hän ravisteli miestä:
- Herätys!

Inssi mumisi jotain, haukotteli ja otti lasit silmiltään. Hän katsoi säikähtäneenä kuskia ja ympäristöä. - Miksi auto on tien sivussa?
- Te nukuitte. Minä ajoin jo neljättä tuntia, enkä tiedä yhtään, missä me ollaan.
Inssi tunsi kylmän hien nousevan iholle. Hän oli kankkusesta kananlihalla, mutta päänsärky oli onneksi hellittänyt.
- No voi helvetti. Missä me ollaan?
- Kun en tiedä. Minä ajoin ohjeitten mukaan jotain hiekkatietä ja tulin tälle maantielle. Tienviitoissa lukee outojen paikkakuntien nimiä.

Inssi oli pulassa. Hän koetti selvittää päätään tupakan avulla. Eero alkoi yskiä:
- Voisitko olla polttamatta. Minulla on astma.
Inssi heitti tupakan ulos avonaisesta ikkunasta ja avasi turvavyön.
- Voi perkeleen perkele, hän raivosi. Eero istui kauhuissaan ja puristi rattia. Mies nousi ulos autosta ja käveli keulan puolelle. Sitten hän potkaisi vihaisesti etupuskuria. Ohi ajavan volvon takaikkunassa kurkki puolen tusinaa lastenpäitä.
- No et sinäkään voinut herättää.
- Kun en huomannut vasta kuin nyt. Aurinkolasit hämäs. Mikään ei saanut syyllisyyttä pois inssin hartioilta. Hän tarkasteli valkoisia pilviä niska takakenossa, kädet lantiolla. Eero odotti. Mies istuutui takaisin paikoilleen, huokaisi ja rapsutti mietteliäänä korvaansa. Linja-auto ajoi taivaanrantaan. Lokinpaska läsähti tuulilasille.
- Lähdetään takaisin.

Eero epäröi. - Mutta kun ei tiedetä, mistä sitä...
- Ajetaan vain takaisinpäin, inssi murahti. Eero ei ihmetellyt enää, vaan teki u-käännöksen keskellä tietä. Mies nojasi raskaasti penkin selkänojaan ja ravisti päätään. Eero vaihtoi isompaa silmään ja muutaman kilometrin päässä kaahasi fiatin ohi. Inssi laittoi lasit takaisin suojaamaan valonarkoja silmiä. Eero laski häikäisysuojan alas. Hän odotti koko ajan, milloin miehen hengitys alkaisi kuulostamaan raskaammalta. Silloin hän kyllä jumaliste löisi.

Ilta pimeni. Eero ei tiennyt suuntaa. Tienviitoissa luki uppo-outoja nimiä: Käreniemi, Jalkaharju, Polkula. Missä hitossa he olivat? Tie muuttui yhtenäiseksi taikinaksi, harmaaksi pitkoksi. Autojen valokiilat paljastivat kappaleen yömaisemaa. Kura roiskui tien poskeen ja kasteli satunnaisen liftarin. Moottorin monotoninen hurina vaikutti rauhoittavasti kuin hermolääke. Se heikensi huomiokykyä, hidasti refleksejä, rauhoitti lihakset. Inssi tuhisi täydessä unessa. Uhkauksistaan huolimatta Eero ei uskaltanut herättää häntä.

Mekanlahti jäi taakse ja liikenne hiljeni.  Maantie kaarteli yön tummentamien peltojen välissä. Viljavainiot täynnä keltaisia tähkäpäitä ja siellä täällä nökötti väsynyt leikkuupuimuri keräämässä voimia seuraavaa päivää varten. Maatalojen isännät vetivät hirsiä vuoteissaan. Eero kuunteli radiosta yöohjelmaa, jossa kehoitettiin varomaan vesiliirtoja. Se tässä nyt vähiten huolestuttaa, Eero tuumi. Inssi nukkuu ja he olivat eksyksissä jossain satojen kilometrien päässä kotoa. Eero ei enää haaveillut ajokortista. Inssin rokulipäivä oli pilannut kaiken. Toisaalta hänellä oli hyvät mahdollisuudet kiristää kortti vaitioloa vastaan.

Kului taas tunti. Maisemat eivät muuttuneet yhtään tutummiksi. Eero koetti etsiä mahdollista polkua, jota pitkin hän oli ajanut maantielle. Kaikki näytti samalta. Inssi kuorsasi monttu ammollaan, aurinkolasit poskella. Eerolle tuli kiusaus työntää C-kasetti avoimeen suuhun, tai ajaa täräyttää lähimpään kiveen. Mies ehtisi tuskin herätä, kuolema tulisi silmänräpäyksessä. Herkullinen haave.

Mies korahti, maiskutteli suutaan, höpisi jotain maidon litrahinnasta ja käänsi kylkeä. Eeroa otti pattiin. Hän tuuppi miestä kylkeen, mikä sai aikaan vain röyhtäyksen. Hän lisäsi kaasua ja hurjasteli 120 kilometria tunnissa kapealla tiellä. Vastaantulijat väistivät kaaharia mahdollisimman lähelle tien reunaa.

- Herää nyt hitossa!
Inssi hypähti ylös niin äkisti, että turvavyö nirhaisi häntä kaulasta. Aurinkolasit putosivat lattialle. Hetken mies katsoi Eeroa mitään näkemättömillä silmillä, höhkäisi ja sammahti uudelleen. Voi hyvä Jumala, Eero huokaisi. Hän pysäytti auton ja kävi heittämässä vettä pellon reunassa. Lähettyvillä ei ollut näkösuojaa, mutta se ei Eero haitannut. Hän vihelteli, veti sepalluksen kiinni, poimi maasta kiven ja heitti sen auton katolle. Kops ja naarmu. Inssin korina kantautui ulos asti. Eero kasteli tennarinsa mutaisessa ojassa ja nousi tielle katsomaan maisemia. Peltoa pellon jälkeen. Sitten hän huomasi vanhuksen, joka maitohinkki kourassa tepasteli kohti.
- Anteeksi. Mikähän tämän paikan nimi on?

Papparainen pysähtyi, oikaisi selkäänsä ja tuijotti epäluuloisesti muukalaista. - Mittee?
- Että mikähän se tämän paikan nimi mahtaa olla?
- Korvenpohja, papparainen vastasi ja jatkoi kulkuaan.
- Niinpä tietenkin, Eero naurahti. - Kiitoksia!
Korvenpohja. Sama vaikka olisi sanonut että Zimbabwe. Yhtä paljon hyötyä.

Eero käynnisti auton ja työnsi inssin ruhon pois vaihdekepin tieltä. - Vasemmalle! karjaisi mies ja huitaisi tuulilasiin. Sitten hän jatkoi rauhallisesti uniaan.
- Vasemmalle. Ja paskat.
Polttoainemittari näytti melkein tyhjää, joten  Eeron piti etsiä kiireisesti lähintä huoltamoa. Vain muutaman kilometrin päästä vastaan tuli bensa-asemalle. Hän ajoi mittarille ja pisti tankin täyteen. Lasku menisi autokoululle.

Kello kääntyi aamuyön puolelle. Eero tiesi, että hän oli ajanut tienhaaran ohi. muttei oikeastaan välittänyt enää. Uni painoi päälle koko voimallaan. Hän ei tajunnut pysähtyä, vaan alkoi nojaamaan rattiin silmät ristissä. Tie muuttui sumuksi, usvaksi, joka kohosi ylös haihtuen savukiehkuran lailla.

Kivet rapisivat auton pohjaan. Eero löi päänsä rattiin ja huudahti tuskasta. Inssi retusi turvavöissä ja heräsi paniikissa. Auto töksähti ja sammui. Sitten tuli hiljaista. Eero huomasi, että he olivat keskellä viljapeltoa. Auto sammui multavakoihin. Tähkäpäät taittuivat sen alle. Kuu paistoi kirkkaasti pilvettömältä yötaivaalta. Inssi ravisteli päätään ja nousi autosta. Eero jäi nojaamaan rattiin valmiina nukahtamaan uudestaan.

Inssi kusi auton takarenkaalle kuin koira ja tarkasteli renkaiden jälkiä pellossa. Auto oli tullut loivasti tien yli ja jatkanut vasemmalle puolelle kyntäen peltoa parisataa metriä. Viljapeltoon oli laonnut auton mentävä käytävä. Kaukaisuudessa siinteli maatalo. Tiellä kulkeva rekka-auto ei vaivautunut pysähtymään nähtyään auton vieressä seisovan inssin. Inssi vilkutti väsyneesti ja istahti tavarasäiliön luukulle. Eero tuli ulos autosta. Hän hengitti syvään lämmintä, raikasta, viljantuoksuista ilmaa. Inssi pani tupakaksi.

- Tiedätkös, meillä on hiton hyvä tuuri, ettei auto lähtenyt metsään vaan tänne tasaiselle pellolle.
Eero nyökkäsi ja haukoitteli. Heinäsirkat sirittivät kilpaa niin, että korvat olivat mennä lukkoon. Varisparvi kohosi pellosta ilkkuen jäykälle linnunpelättimelle. Lepakko lekutti pään korkeudella ja metsästi yöperhosia. Kaikkialla lepäsi sininen hiljaisuus.

- Mitenkäs tästä jatketaan? Eero tiedusteli.
Inssi kohautti hartioitaan: - Katsotaan nyt. Nukkuakin pitäisi.
- Sitähän sinä olet tehnyt koko matkan ajan.
- Oli semmoiset bileet eilen, mies selitti nolona. - Tosi rajut bileet.
- Oliko tyttöjä?
- Paljon, paljon, inssi huokaili. Tupakka sai hänet yskimään ja rykäisemään keltaisen liman viljankorrelle.
- Nuo tekee keuhkosyövän, tiedäks?
- Joo, mutta minkäs teet. Kerran polttaa, aina polttaa.

He olivat taas hiljaa. Inssi istui takakontilla ja Eero konepellillä. Yö tuntui kylmenevän, Kaukaa kuului kuikan huuto. Leuto tuuli kertoi järvestä alempana rinteen takana.
- Ei taida useinkaan tulla tämmöistä ajoa, Eero virnuili.
- Eipä juuri. Vaan hyvinhän tuota ajoit. Ihan hyvin.
- Entäs nyt?
- Painutaan autoon nukkumaan.
- Eikö pitäis käydä ilmoittamassa noille ihmisille, Eero viittasi taloa kohti. Inssi irvisti.
- Äh, mitä turhia. Antaa ihmisten nukkua. Ehtiihän sitä sitten aamulla.
- Niinpä tietysti.

Inssi nousi, heitti tumpin maahan ja käveli etuovelle. - Nuku sinä takana. Minä olen jo tottunut tähän etupenkkiin.
- Okei, Eero myöntyi ja raahautui unisena taakse. Hän veivasi ikkunan auki, jotta raitista ilmaa pääsi sisään. Sitten hän rutisti takkinsa tyynyksi pään alle.

Maantiellä ajoi kuorma-auto sadan kilometrin tuntinopeudella kohti tuntematonta päämäärää. Ratissa nuokkui väsynyt kuski, jonka ajatuksissa siinteli maitolasi, sämpylä ja puhtaat lakanat.

(novelli tehty kultaisella 1900-luvulla. Kauan kauan sitten.)