Konttorirotta

Tämä tapahtui ysärillä, kun yritin hankkia elantoani vakuutusedustajana. Ei ole ihan niitä helpoimpia hommia. Sen lisäksi, että yritin provikkapalkalla hankkia elantoa, pääsin aina välillä tuuraamaan toimistossamme, kun vakinainen henkilökunta oli koulutus- yms. päivillä.

Oli helteinen kesäpäivä, ja minä lupauduin taas perjantaiksi pitämään kioskia pystyssä, kun muut lähtivät firman juhliin Etelä-Suomeen. Meidän toimisto oli pieni kivijalkakonttori hieman syrjässä keskustasta. Miljöö sinällään oli kaunis: Rakennus sijaitsi puiston laidalla, eikä mitään suurempaa liikennettä ollut mihinkään suuntaan. Kyseinen toimisto on jo aikoja sitten lakkautettu ja firmakin sulautunut suurempaan konserniin.

Aloitin aamu yhdeksältä ja istuuduin toimistotiskin taakse puvussa ja kravatti kaulassa. Elimme aikaa ennen internettiä ja koska tiesin, että mitään suurta asiakasryntäystä ei ollut odotettavissa, olin varustautunut kirjalla ja muutamalla sanoma- ja aikakauslehdellä. Aloin siis tappamaan aikaa oikein urakalla.

Parin tunnin kuluttua toimiston ikkunan eteen pysähtyi ihminen. Oikea elävä potentiaalinen asiakas! Hän katsoi sisälle näyteikkunasta ja minä suoristin ryhtini. Piilotin kirjan tiskin taakse ja katselin tärkeän oloisena näyttöpäätettä. Asiakas käveli pari kertaa edestakaisin, kurkisti välillä ikkunasta pidellen käsiä häikäisysuojana, vaikutti pohdiskelevalta mutta päätti sitten kuitenkin jatkaa matkaa. Pahus! Olo oli kuin kalastajalla, jolta oli juuri päässyt karkuun kymmenen kilon hauki.

Puolelta päivin oli ruokatunnin aika. Koska ketään ei ollut käynyt siihen mennessä eikä ollut kovin todennäköistä että kävisikään, päätin lähteä vastapäätä puistossa olevalle nakkikioskille syömään makkaraperunat, tai sitä sun tätä kuten Savossa sanotaan. Otin avaimet taskuun, laitoin kengät jalkaan ja kävelin etuovelle. Tartuin oven kahvaan ja työnsin, ovi ei hievahtanutkaan. Ravistelin vielä pari kertaa, ovi ei auennut. Olin unohtanut avata sen aamulla.

En tiedä, minkä värinen olin sillä hetkellä, mutta armoton hiki puski välittömästi pintaan. Se aamuinen asiakas oli varmaan yrittänyt päästä sisälle, mutta koska ovi oli lukossa, hän oli jäänyt ulkopuolelle. Hän tähysteli ikkunasta sisään, kun minä nökötin tiskin takana tärkeän oloisena, enkä tehnyt elettäkään avatakseni ovea. Ei hyvää päivää....

Sinä päivänä ei käynyt muita, eli mokasin sen ainoan asiakkaan. Maanantaina pomo kysyi, että miten meni. Totesin vain, että hiljaista oli.