Hetkeksi huomioni kiinnitti kaveri, joka ei kuulunut joukkoon. Hän kulki kauhtuneessa farkkutakissa ja farkuissa, kädet syvällä housujen taskuissa. Ohi mennessään hän levitti aromia, joka sai ruuan nousemaan kurkkuun. Vaihdoin käytävän puolta ja jatkoin kassalle vähän ripeämmin kuin normaalisti.
Kassoilla oli iltapäiväjonot täynnä töistä päässeitä ihmisiä. Nojailin väsyneenä ostoskärryihin ja kyttäsin, mikä jono kulkisi nopeimmin. Vierusjonohan se, niinkuin aina. Jonotuslotossa ei voi voittaa. Siinä odotellessa, pää tyhjänä päivän töistä, tunsin taas nenässäni oudon hajun. Katsoin taakseni ja näin, miten äskeinen alanmies ohitti jononi ja käveli suoraan kassalle.
- Missä teillä on tölkinpalautus?
- Tuosta oikealle ja veikkauspisteen jälkeen taas oikealle.
- Kiitos.
Kaveri jatkoi matkaa kädessään kaksi tyhjää tölkkiä. Hetken se ei tuntunut yhtään kummalliselle, kunnes äkillinen oivallus sai minut hämmästymään: Noita tölkkejä ei ollut tuolla hemmolla aikaisemmin! Eli heppu oli mennyt kaljaosastolle, sulavilla liikkeillä (tämän kuvittelin, en ollut näkemässä) avannut kaksi tölkkiä ja kuronut ne ennätysajassa huiviinsa. Nyt hän oli etsivinään tölkinpalautusautomaattia ja käveli pantit kädessään kassan ohi. Täydellinen rikos! Eikä kukaan voisi käräyttää häntä, koska kukaan ei ollut näkemässä.
Tunsin kulkuria kohtaan inhon sekaista ihailua. Mutta tarina ei pääty vielä tähän. Mies tuli takaisin kassalle tölkinpalautuskuitti kädessään ja huikkasi kassaneidille, että voisiko hän ottaa rahat välistä, ettei tarvitse tämän takia jonottaa. Koko meidän jono oli miehen kanssa samaa mieltä. Myyjä latoi kaksi kahdenkymmenensentin kolikkoa hepulle, joka otti rahat ja lähti. Päiväsaldona kaksi ilmaista kaljaa ja pantinpalautusrahat maksamattomista tölkeistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti