Polttavan auringon alla

Kesäihmisenä tämä vaihe vuodesta on minulle vaikea. Pakkasta voisi olla sen verran, että pääsee hiihtämään järven jäälle, mutta muuten vuodenajat saisivat vaihtaa paikkaa. Talvi voisi kestää sen hikiset kolme kuukautta ja kesä alkaa jo maaliskuusta. Syksy, pimeä ja loska perutaan kokonaan kalenterista.

Helteistä tulee muutama muisto, jolloin oli oikeasti ikävä hieman viilempää keliä. Yhdeksänkymmentäluvulla olimme kaveriporukan kanssa lomareissulla Rhodoksella elokuussa. Elokuu on niillä leveysasteilla todella kuuma kuukausi. Päivälämpötilat huitelivat varjossa yli kolmessakymmenessä eli auringossa oli tukahduttavaa.

Reissattiinpa missä vain, aina pitää käydä tutustumassa paikalliseen historiaan.  Nyt vuorossa oli Rhodoksen vanhakaupunki. Suunnistimme muurilla ympäröityyn nähtävyyteen vähän puolenpäivän jälkeen, ja aurinko porotti pilvettömältä taivaalta. Tehtäväksi jäi löytää sisäänkäynti. Hetken mietittyä päätimme kiertää muurin vierustaa oikealle ja etsiä porttia. Eihän tuo voi kaukana olla.

Siitä tuli pitkä kävelyreissu. Kiersimme kaupunkia muurin ulkopuolella ja hiki virtasi. Maasto oli pelkkää hiekkaa, kivikkoa ja kitukasvuisia kasveja. Muurin laella oli näköalapaikkoja, joissa seisoi turisteja. Olimme varmaan kummallinen näky, neljä ihmistä kulkemassa tietöntä taivalta keskipäivän helteessä. Muuri on ympärysmitaltaan neljä kilometriä. Portti löytyi tunnin päästä, kun olimme kiertäneet melkein koko kaupungin ympäri. Jos olisimme lähteneet alunperin vasemmalle, portti olisi tullut vastaan parinsadan metrin päässä.

Toinen kerta, jolloin helle meinasi lannistaa meidät, oli pyöräretki Suonenjoki - Kuopio nelisen vuotta sitten. Taas elettiin elokuuta ja sinä kesänä Suomessa oli pitkä hellejakso, jolloin lämpötilat kolkuttelivat ennätyslukemia. Eipä siinä mitään, pojan kanssa olimme päättäneet pyöräillä mukavan päivälenkin, jolle tuli mittaa viisikymmentä kilometria. Tarkennuksena vielä, että poikani oli tuolloin kolmetoistavuotias. Kaverilla oli uusi pyörä, jolla hän tuiskahti ehti alkumatkasta nurin uudella asvaltilla ja matkanteko meinasi loppua siihen. Urhoollisesti hän vain totesi, että kyllä mä iskä jaksan ja taas jatkettiin matkaa.

Reissu kesti kokonaiset viisi tuntia. Pysähdyksiä tuli kymmenkunta. Päivälämpötila oli varjossa + 32, eli täysin älytön keli moiselle urheilusuoritukselle. Onneksi varasin mukaan monta litraa juotavaa, evässämpylöitä ja suolakurkkuja. Loppumatkasta kämmenet olivat niin hikiset, etten pystynyt vaihtamaan kunnolla vaihteita. Poika oli rättiväsynyt. Suihkun jälkeen hän kaatui sänkyyn, nukkui pari tuntia, kävi hetken hereillä ja jatkoi siitä suoraan yöunille. Kun kysyin myöhemmin, lähdetäänkö joku toinen kerta taas pyöräilemään, vastaus oli ei.

Ikimuistoinen oli myös rantalomapäivä Tallinnassa. Menimme velipojan kanssa uimarannalla hiekkadyynien väliin ottamaan aurinkoa. Päivä oli polttavan kuuma, eikä dyynien välissä käynyt tuulenvirettäkään. Niinpä aurinkorasvaa ja janojuomaa kului runsaasti. Tunnin päästä olo oli todella tukala, ja levittelin jo kolmatta kertaa rasvakerrosta iholle. Jostain syystä iho näytti punaiselle ja kuumalle. Vaikka vironkieli onkin lähellä suomea, minun piti lukea aurinkorasvapullon englanninkielinen tuoteseloste ennenkuin tajusin, mikä meni pieleen. Siinä luki: After sun.