10.000

Tänään meni rikki 10.000 kävijän raja. Mitä voin sanoa? Kiitos. Kiitos sukulaisille, että olette jaksaneet käydä lukemassa mun blogia. On täällä tainnut käydä joku muukin. Tapausta juhlistan uudistamalla blogini ulkoasua mutta älkää peljästykö: Tämä on edelleen sitä samaa paskaa eri paketissa.

Kun aloitin blogin syksyllä ajattelin, että tässäpä näppärä tapa herättää henkiin vanha kirjoitusharrastus. Olen harrastanut kirjoittamista niin kauan, kuin olen osannut kirjoittaa. Päiväkirjaa pidin jo ala-asteella. Ensimmäisen "romaanin" kirjoitin 12-vuotiaana. Näin John Wayne -elokuvan Hatari, joka kertoi amerikkalaisesta retkikunnasta, joka metsästi Afrikassa villieläimiä eri maiden eläintarhoille. Elokuva teki minuun suuren vaikutuksen. Esikoisromaanini nimi oli Safari, ja se kertoi amerikkalaisesta retkikunnasta, joka metsästi Afrikassa villieläimiä eri maiden eläintarhoille...

80-luvun lopulla päätin kokeilla tosissani haaveilemaani kirjailijan uraa ja kirjoitin dekkarin nimeltä Manhattanin varjossa. Lähetin käsikirjoituksen parille kustantamolle, joista se palasi parin kuukauden päästä bumerangina takaisin. Niinpä päätin tyytyä olemaan pöytälaatikkokirjailija ja hautasin isommat haaveet sikseen.

Kun internet ja sähköposti tulivat, sain uuden piristysruiskeen kirjoittamiselle. Kirjoittelin silloisella työpaikalla pakinoita ja tarinoita, joita julkaisin työkavereille sähköpostilla. Näistä kirjoituksista kaksi on julkaistu myös tässä blogissa: Omo-info ja Hyvä työnantaja!. Kirjoittaminen kuitenkin hiipui jälleen kerran ja keskeneräiset tekeleet jäivät pöytälaatikkoon odottamaan aikaa parempaa.

Ja sitten keksin bloggaamisen! Olin kyllä kuullut blogeista mutta en tiennyt aiheesta mitään. En nimittäin ole mikään teknologian edelläkävijä, vaan paremminkin jäljessä hiihtäjä. Mutta ei se mitään, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Uutta tekstiä tuntuu syntyvän mukavasti ja kirjoittaminen on taas nautinto. Novellit, joita olen julkaissut tähän asti, ovat kaikki 80-luvun peruja. Nyt takaraivossa on alkanut taas raksuttamaan uusia juonikuvioita joten tiedä häntä, vaikka saisin jotain uuttakin aikaiseksi. Aika näyttää.

Eli vielä kerran uusintana: Kiitos kaikille, jotka olette käyneet blogissani kerran jos toisenkin. Lupaan edelleen kirjoittaa mitä sylki kynään tuo. Enkä voi luvata, että jutut tästä paranee. Hymiötä en näissä blogiteksteissä käytä, koska ne kuuluvat mielestäni tekstareihin ja sähköposteihin. Ja jättäähän se enemmän lukijalle mahdollisuutta tulkintoihin, kun kaikkea ei ole vinkattu hymiöillä valmiiksi.

Tämän tekstin perään saa kommentoida  (hymiö)