maanantai 3. helmikuuta 2014

R.I.P. Philip Seymour Hoffman



Hollywood tähtiä kuolee ennen aikojaan, mikä sinällään on tietenkin surullista mutta aika usein ei kosketa sen kummemmin. Philip Seymour Hoffmania tulee kuitenkin ikävä. Olen aina pitänyt hänen tyylistään esittää ns. ”jokamiestä” unohtumattomalla tyylillä. Sivuroolien näytteleminen ei ole varmaan sen helpompaa kuin pääosien, mutta epäilen että niihin panostaminen vaatii ekstra yritystä. Sitä jotain, mikä jää katsojan mieleen, vaikka hahmo esiintyisi elokuvassa vain pienen osan ajasta.

Koska en ole nähnyt sitä ainoaa roolia, mistä Hoffman sai miespääosa Oscarinsa (Capote v. 2005), muistelen niitä leffoja, jotka olen nähnyt.

Ehkä ikimuistoisin on vuoden 1999 Magnolia. Leffa on itsessään klassikko ja sisälsi niin monta henkilöhahmoa, että jako pää- ja sivurooleihin muuttui melkein merkityksettömäksi. Hoffman näytteli sairaanhoitaja Phil Parmania, joka hoitaa kuolemansairasta miestä. Viimeisenä toiveenaan mies pyytää Philiä etsimään poikansa, jonka kanssa hänellä on tullut välirikko kymmeniä vuosia aikaisemmin. Phil ei voi muuta kuin toteuttaa toiveen ja kun poikaa esittävä Tom Cruise saapuu taloon, tämän reaktio kuolevaa isää kohtaan on aivan jotain muuta kuin Phil oli odottanut.

Samana vuonna tehdyssä Lahjakas Herra Ripley Philip esitti huikentelevaa playboyta, joka vahingossa saa vihiä Herra Ripleyn todellisesta minästä. Rooli oli pieni mutta Hoffman esittää niin herkullisesti homppelia tyhjäntoimittajaa, että hänen kohtalonsa ei ole katsojalle yhdentekevä.

Vuoden 2002 Punaisessa Lohikäärmeessä Philip Seymour Hoffman tutustuu lehtimies Freddy Loundsin roolissa itse Hannibal Lecteriin. Lounds on kohulehden niljakas toimittaja joka tekee mitä tahansa saadakseen lööppinsä. Hoffmanin viimeinen kohtaus leffassa on painajaismainen, kuten arvata saattaa.

Pitää häveten todeta, että en muista juurikaan Hoffmanin roolia elokuvassa Charlie Wilsonin sota (2007). Kaiken järjen mukaan minun pitäisi, koska Hoffman palkittiin elokuvasta parhaan miessivuosan Oscarilla. Mutta tuossa leffassa Tom Hanks kantoi koko leffaa niin suvereenisti, että muut jäivät todellakin sivurooliin.

Viimeisin leffa, jossa olen Philip Seymour Hoffmanin nähnyt, on vuoden 2012 Mestari. Hoffman esittää karismaattista lahkojohtajaa, joka tekee mitä haluaa ja siinä sivussa ”kouluttaa” uutta tulokasta, Joaquin Phoenixin esittämää hieman yksinkertaista Freddie Quellia. Totaalisen omituinen kuva. Jotenkin leffan jälkeen jäi sellainen olo, että tämä pitää varmaan nähdä uudestaan jos haluaa yhtään päästä jyvälle, mistä siinä kerrottiin. Ehkä joskus teenkin niin.

Paljon on Hoffmanin leffoja näkemättä. Philip Seymour Hoffmanin elämä jatkuu valkokankaalla kuolemankin jälkeen. R.I.P.

 
 Kappale elokuvasta Magnolia (1999)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti