Unohtumattomia hajuelämyksiä

Meinasin saada töissä sydänkohtauksen. Kesken päivän vaimo laittoi seuraavan viestin: ”Tessu (koiramme) ei tullut vastaan ovelle, kun menin kotiin. Löysin sen makaamasta meidän sängyltä. No, mehän tiedettiin, että joku kerta tässä tulee näin käymään”.

Tessu on kuollut! Hetken olin aivan sekaisin ja istuin vain järkyttyneenä työpisteelläni. Sitten huomasin lauseen perässä olevan hymiön. ”…että joku kerta tässä tulee näin käymään” (hymiö). Hetkinen, mitäs hauskaa tuossa muka oli? Sitten tajusin: Tessu oli mennyt meidän sängylle nukkumaan! Sitä se ei ollut koskaan ennen tehnyt ilman lupaa. Tessu on jo kahdeksan vuotta, joten  hän on näköjään ikääntyessään päättänyt ottaa hieman erivapauksia. Ja mehän puhuttiin vasta, että joku päivä koira löytyy köllöttelemästä meidän sängyltä. Syvä helpotuksen huokaus.

Sitten kummasti aloin miettimään koiran hajuaistia. Miten meidän Tessukin kulkee kuono maassa ja haistelee jokaista kusiläikkää ja kakkakokkaretta, joita matkalla vastaan tulee. Entäpäs, jos meillä ihmisilläkin paras aisti olisi juuri hajuaisti. Miten me käyttäytyisimme?

Aamulla työpaikalle mennessä voisi aina nuuhkaista duunipaikan porttikongia, että minkälaiset virtsat se työjohtaja on tänään päästänyt. Jos haju olisi väkevän hapokas ja pistävä, tiedossa olisi rumbaa ja melko varmasti ylitöitä. Silloin tietäisi varoa nahkaansa. Jos tuoksu olisi taas pyöreän tamminen, hieman lakritsainen, olisi otollinen päivä käydä juttelemassa seuraavan kesän lomista ja mahdollisesta palkankorotuksesta.

 Nuorelle parille hajujäljet olisivat oiva tapa viestittää, missä vaiheessa perhesuunnittelu etenee. Kun nuori aviomies töistä tullessaan tuntisi kotipihalla vaimon hedelmäisen hapokkaan aamupissan tuoksun hän arvaisi, että nyt on se aika kuusta jolloin esikoisen tekeminen saattaisi natsata. Taas toisaalta, jos Hartmanin Jalmari nuuhkaisee lähibaarin nurkasta vastaavan hajun hän osaa varoa sitä nurkkapöydän iloista Birgittaa, ettei vaan joudu maksamaan elatusmaksuja seuraavat kahdeksantoista vuotta.

Entä miltä voitto tuoksuisi? Olisiko jättipotilla jokin erityinen, himoittava aromi? Voisiko esimerkiksi kioskin arpakansioista kevyesti haistamalla löytää sen päävoittoarvan? Ehkä arpa tuoksuisi juuri sen miljoonasosan verran enemmän painomusteelle, koska raaputuspinnan alle on painettu ne kolme kappaletta 10.000 euron lukua. Entäpä nämä livevedot. Kalpan pelissä voisi ensimmäisessä erässä ottaa vainua vaihtoaition takana ja havaita pelaajien ummehtuneen ja elttaantuneen väsymyksen ja pelon hajun. Ja sitten vain kännykällä laittamaan livevetoon satanen kiinni vastustajajoukkueelle. Toisaalta vahva adrenaliinin ja endorfiinin täyttämä vaihtoaitio viestittäisi voitontahtoisesta joukkueesta, joka on valmis tekemään kaikkensa voiton eteen.

Naapurisopu on aina aika ajoin koetuksella, eikä tilannetta varmaan helpottaisi yhtään, jos se pensasaidan takana asuva kalju k-pää käy merkkaamassa rajoja meidän tontille. Siinäpä sitten isännät rähisevät tontin rajalla ja kuseksivat toistensa kintuille. Riitaa ratkomaan saapuisi maanmittauslaitoksen isonenäinen byrokraatti, joka koettaisi vainuta kuka on lirauttanut merkkinsä ensin ja minne.

Ehkä se alkuperäinen, alkukantainen tapa hyödyntää hajuaistia tapahtuisi kuitenkin metsässä. Sienestäjä ja marjastaja nuuhkisi parhaat apajat kilometrien päästä ja metsästäjä ei tarvitsisi koiraa, koska aamuiset jäniksenjäljet tuoksuisivat niin voimakkaana nenään. Pelottavaa varmaan, jos törmäisi hirven mahtipontiseen, havuaromiseen tuoksuun tai suden mystiseen, kitkeränkatajaiseen aromiin. Puhumattakaan karhusta, jonka voimaa ja väkivaltaa täynnä oleva virtsajälki karkottaisi marjastajan takaisin kotiin.