Olipa kerran kulttuuri- ja urheiluministeri (Ehkä otin, ehkä en)

Olipa kerran pieni pohjolan maa, jossa asui kummallinen kansa. Tai ei kansassa mitään kummallista ollut, mitä nyt puukottivat tuttuja ja sukulaisia ja tekivät itsemurhia enemmän kuin muut kansat. Mutta heidän idolinsa ja johtajansa olivat sangen merkillistä sakkia.

Esimerkiksi suuri urheilusankari, joka kahmi kahmalokaupalla mitaleja niin MM kuin olympiakisoistakin, päätti ruveta ryyppäämään ja rälläämään ja vieläpä esittelemään itseään strippiluolissa. Kansalle tulikin tavaksi käydä bongaamassa mäkikotkan munat, silloin kuin tämä sattui lavalle selviämään.

Suuren, valtion omistaman laitoksen johtaja päätti hankkia itselleen sellaiset asunto- ja autoedut, että köyhempiä hirvitti. Kun häneltä kysyttiin syytä moiseen, johtaja ihmetteli että mitä kummallista tuossa nyt oli. Pitäähän ihmisen saada asua leveästi ja ajaa sadan tonnin ajopelillä, jos valtio kerran maksaa. Eikä se raha keneltäkään pois ole, tai ehkä nyt muutamalta eläkkeensaajalta mutta so what, girls gotta do what girls gotta do.

Kun johtaja oli saatu kammettua vallasta, oli valtakunnassa taas rauhallista. Kunnes selvisi, että korkea poliisiviranomainen oli pössytellyt pilveä moottoripyöräjengiläisten kanssa. Niinpä poliisi päätti pidättää poliisin ja poliisi laitettiin tutkintavankeuteen odottamaan oikeudenkäyntiä. Jotta tasapaino säilyisi, maan kuningas armahti pari jengiläistä ja päästi heidät vapaalle jalalle.

Sillä välin rälläävä urheilusankari meni viidennentoista kerran kihloihin ja suunnitteli kuudensia häitä. Hän kävi työkseen laulamassa keikoilla, jotka olivat tupaten täynnä kansaa. Sankari ei osannut laulaa eikä tanssia, mutta siitä kansa ei välittänyt. Ehkä otin, ehkä en soi joka ilta ja kansalla oli hauskaa. Pääasia, että meno oli kovaa ja sankari palasi aina ilmalennoltaan tasajalkaa alas.

Koska kansa oli viisasta ja rauhallista sakkia, he päättivät, että valtaan pitää nostaa kansanedustajia, jotka edustaisivat juuri heitä. Niinpä vaaleissa eduskuntaan äänestettiin kaveri, joka muutamaa vuotta aikaisemmin kävi paikallisessa kirkossa varastamassa ehtoollishopeat. Tämä rehti ja reilu mies lupasi käsi sydämellä, että hän ei viinaksiin enää koske, ja veti sitten kesälomalla sellaisen rännin, että iltapäivälehtien lööpit loistivat. Ehkä otin, ehkä en, kansanedustaja totesi urheilusankaria lainaten ja palasi haastattelun jälkeen terassin varjon alle ottamaan bissen.

Urheilusankari sai kuulla, että kaukaisessa idän maassa urheillaan seuraavat olympialaiset, ja päätti lähteä kisoihin koehyppääjäksi. Paikallinen tsaari ei tästä ideasta pitänyt, vaan hyllytti sankarin viisumihakemuksen. Kuinka pienen maan urheilujoukkue nyt pärjäisi? Ei hätää. Kulttuuri- ja urheiluministeri saapui kannustamaan uusia urheilusankareita ja niinpä maa voitti pronssia lajissa, jossa edes isäntämaa ei päässyt mitalipeleihin. Joukkueen juhliin saapui myös kulttuuri- ja urheiluministeri, joka tanssi illallispöydällä kravatti otsalla ja lauloi kansallissankarin sanoin Ehkä otin, ehkä en, onko väliä sen.

Seuraavana aamuna kulttuuri- ja urheiluministeri ei muistanut juhlista mitään ja totesi puhelimessa virkatoverilleen idänmaalta, että nyt ei pysty tapaamaan. On liian hapokasta. Tämän kuultuaan pohjoisen maan entinen ulkoministeri totesi, että tuo on todella huolestuttavaa. Hän päätti ottaa asian seuraavalla kerralla esille eduskunnassa. Samalla entisen ulkoministerin taskussa piippasi, kun joku wannabe tyrkky tekstaili aikuismaisia ehdotuksia seuraavaksi viikonlopuksi. Entinen ulkoministeri vilkaisi viestiä, virnisti tyytyväisenä ja soitti vaimolleen, että ei ehdi kotiin vielä tällä viikolla.

Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri oli myös kummissaan kulttuuri- ja urheiluministerin toiminnasta. Hän laittoi Twitteriin viestin, jossa paheksui ja kummeksui ja kauhisteli. Seuraavaan viestiin hän laittoi kuvan itsestään ja nuoresta julkkisnaisesta. Kuvassa Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri tuijottaa häpeämättä naisen runsasta kaula-aukkoa. Sen pituinen se.

Oho, nytpäs lähti mopo käsistä ja runosuoni alkoi kukkimaan!

Onneksi kaikki ymmärtävät, että tämä on vain fiktiota, eikä kyseisillä mielikuvitushahmoilla ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.