Pankinjohtajan viimeinen työpäivä

Pankinjohtajaa väsytti. Pankinjohtajaa otti päähän. Suoraan sanottuna pankinjohtajaa vi…itsitytti aivan helvetisti. Jo pari viikkoa asiat olivat menneet päin mäntyä, kesäloman viimeisestä viikosta alkaen. Vaimo oli pakannut laukkunsa ja jättänyt hänet yksin mökille selvittämään päätään. Kun hän palasi kaupunkiin, ei omakotitalossa ollut enää ketään odottamassa. Suurin osa huonekaluista ja tavaroista oli hävinnyt. Eteisen pöydällä ruutuvihkosta repäisty sivu, jossa luki paksulla tussilla: Haista V****.

Neiti Selin koputti ovelle ja astui sisään odottamatta lupaa. Pankinjohtaja vilkaisi häntä murjottaen ja nojasi kyynärpäillä työpöytään. Pöydällä oleva kelloradio näytti 9.58. Pankinjohtaja tiesi, mitä tuleman piti.

- Rouva Gerlander on odotushuoneessa.

- Antaa rouva Gerlanderin olla.

- Mutta pankinjohtaja! Teillä on hänen kanssaan sovittu tapaaminen klo 10.00. Oletteko unohtanut.

- En ole, mutta haluaisin kyllä.

Sitten pankinjohtaja antoi periksi ja käski neiti Seliniä ohjaamaan rouva Gerlanderin huoneeseen. Ja tuomaan heille kahvia. Ja jotain kahvileipää. Haet vaikka lähikaupasta, jos taukotilan jääkaapissa ei ole. Pankinjohtaja otti ryhdikkäämmän asennon, kun neiti Selin hävisi odotushuoneen puolelle, ja nousi seisomaan kun tämä saatteli rouva Gerlanderin sisälle.

- Rouva Gerlander, kuinka hauska nähdä. Kuinka voitte?

- Kohtalaisesti, rouva Gerlander vastasi hieman ärtyneenä. Kihdin takia huonosti nukuttu yö teki hänestä tavallistakin pisteliäämmän.

- Mukava kuulla. Istukaa alas, olkaa hyvä. Saako olla kahvia?

- Mustana.

- Leila. Keittäisitkö meille kupilliset tuoretta juhlamokkaa?

- Hetkinen vain, neiti Selin vastasi ja hävisi huoneesta.

He jäivät kahdestaan tilaan, johon oli laskeutunut vaivaannuttava hiljaisuus. Pankinjohtaja olisi voinut jatkaa hiljaisuutta pidempäänkin, mutta rouva Gerlander ei ollut hiljaista sorttia.

- Haluaisin käydä läpi sijoitussuunnitelmani ja niihin liittyvät edunsaajamääräykset.

- Tottahan toki. Sanat tulivat hunajaisina pankinjohtajan suusta. Olihan rouva Gerlanderin sijoitussalkussa kymmenen prosenttia koko pienen sivukonttorin pyörittämästä sijoituspääomasta. Mikään ei ole liian hyvää rouva Gerlanderille.

Pankinjohtaja näppäili päätettä kysymättä rouvan hetua. Hän muisti sen ulkoa. He aloittivat käymällä läpi korkosijoitukset, määräaikaistalletukset ja obligaatiot. Sitten siirryttiin sijoitusrahastoihin ja säästövakuutuksiin. Tätä jatkui toista tuntia ja pankinjohtaja tunsi ohimoilla kasvavaa jyskytystä. Kun joku olisi yrittänyt päästä hänen pään sisältä ulos, hitaasti ja kivuliaasti.

- Ja tämä osuuden edunsaajaksihan on merkitty sisarenpoikani Harry, eikö totta?

- Anteeksi kuinka, pankinjohtaja havahtui ajatuksistaan.

- Sisarenpoikani Harry? Ettekö te edes kuuntele hyvä mies? Miten te luulette hoitavanne minun rahojani, jos te ette edes kuuntele?

Pankinjohtaja ryhdistäytyi ja katsoi rouva Gerlanderia silmiin. Nuo silmät olivat jo vanhuudesta hailakat ja vetiset, mutta silti niiden takana oli terävä mieli, joka raksutti ehkä paremmin kuin pankinjohtajalla itsellään. Mitä tuo noita-akka olikaan sanonut? Kuka helvetin Harry?

- Vastatkaa. Onko tämän säästövakuutuksen edunsaajaksi nimetty sisarenpoikani Harry?

- Mitäpäs jos sillä ei ole hevonvitun väliä.

Rouva Gerlander veti syvää henkeä, eikä uskonut korviaan. – Mitä ihmettä te sanoitte?

- Sanoin, että entäpäs jos sillä ei ole hevonvitun väliä. Kun te olette heittänyt lusikan nurkkaan ja viimeiset mullat putoavat arkkunne päälle, kiinnostaako teitä oikeasti, minne rahanne menevät? Teistä tulee pelkkää matojen ruokaa ja se on yks hailee kuka teidän miljoonat perii. Te ette ole niitä vahtimassa, koska taivasta ei ole.

- Oletteko te hullu!

- En vaan realisti. Teette nyt näin. Nostatte joka hiton euron sijoitussalkustanne ja sijoitatte itseenne. Tilaatte matkan Dubaihin tai Thaimaahan, ostatte gigolon ja nautitte viimeisistä elinpäivistänne. Sijoitatte joka sentin itseenne, ettekä jätä sukulaisille mitään. Jätätte heidät lehdelle soittelemaan kuin heinäsirkkaparven. Hankkikoon itse omaisuutensa.

- Ostan mitä?

- Gigolon. Rattopojan. Mieshuoran. Älkää nyt hyvä rouva väittäkö, että te ette tuossa iässä tiedä, mikä gigolo on. Ostatte parasta mitä rahalla saa. Istutte aurinkopatiolla nuoren adoniksen kainalossa ja teette kanssasisaret kateellisiksi. Sanotte kaverille, että raha sulle, kyyti mulle. Kaikki voittavat ja kaikilla on kivaa.

Tässä vaiheessa rouva Gerlander nousi ylös, kääntyi 180 astetta ja käveli ulos toimistosta lasiovi helisten. Pankinjohtaja katsoi asiakkaan perään tyytyväisenä ja oikaisi selkänsä työtuolin selkänojalle. Jalat vielä pöydälle, kädet niskan taakse ja silmät kiinni. Päivän hyvä työ oli tehty. Kun neiti Selin tuli takaisin kahvipannun ja pullan kanssa, johtaja oli vaipunut uneen. Unessa hän oli jälleen seitsemänvuotias, istui mummolan laiturilla mato-ongella eikä huolinut huomisesta.