sunnuntai 10. elokuuta 2014

Ruokaratsia Yle Teemalla


Miten loistava ohjelma! Brittiläinen keittiömestari Matt Tebbutt selvittää, miten ruokia valmistetaan ja mitä ”salaisuuksia” niiden tuottamisen taakse kätkeytyy. Satuin katsomaan viime perjantain uusintajaksot (tulee kaksi peräkkäin) ja ohjelma koukutti välittömästi.

Matt kävi jaksossa mm. Suomessa Valion tehtailla tutkimassa, miten vatsaystävälliset maitotuotteet valmistetaan. Valio lisää tuotteisiin Lactobacillus rhamnosus –nimistä probioottista maitohappobakteeria, jota esiintyy terveen ihmisen suolistossa. Tämä bakteeri auttaa suolistoa toimimaan oikein.

Kun Matt sitten tiukkasi, mistä bakteeri on alun alkaen saatu, alkoi Valion edustaja hieman kiemurtelemaan. Viimein hän kertoi, että bakteeri on ihmisestä peräisin. 30 vuotta sitten vapaaehtoisena toimineen amerikkalaisen miehen suolistosta on saatu eristettyä bakteeri, jota nyt viljellään ja lisätään maitotuotteisiin. Matt kysyi, onko bakteeri siis peräisin ihmispaskasta. Haastateltava vastasi että se, mikä kulkeutuu ihmisen suoliston läpi ja tulee ulos, sisältää juuri tuota vatsaystävällistä bakteeria.

Matt osaa tehdä jutut hulvattoman hauskasti ja samalla totaalisen asiantuntevasti ja asiallisesti. Kun nämä hätkähdyttävät yksityiskohdat tuodaan julki käydään myös läpi se, että tuotteet ovat EU:n tiukan elintarvikelain mukaisesti tutkittuja ja turvalliseksi todettuja. Eli lopputulema on: Tätä voit edelleen syödä kuten ennenkin. Nytpähän tiedät, miten sitä valmistetaan.

Ruokaratsia tulee siis Yle Teemalla torstaisin klo 20.00 kaksi jaksoa peräjälkeen. Muistakaa katsoa!


4 kommenttia:

  1. Niin, kyllähän oikein törkeän huonon suolistoflooran omaavan ihmisen suoleen laitetaan terveen ihmisen p-skaa, jotta bakteerikanta voi kohentua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se tapahtuu. Ja kyllähän tuossakin jaksossa selvitettiin, että ei sinne maidon sekaan paskaa laiteta vaan ulosteesta erotettu bakteerikanta. Monta muuta vielä hämmentävämpää juttua löytyy tuosta sarjasta. Kannattaa katsoa.

      Poista
  2. Lopputulema on yhdyssana.

    VastaaPoista