torstai 1. joulukuuta 2016

Weired joulukalenteri: 1. luukku



Eräs 70-luvun joulu on jäänyt  erityisesti mieleeni. Vietimme sen perheen kanssa hotellissa jossain pohjoisessa, olisko ollut Manamasalo? Jo itse hotellissa asuminen tuntui pikkupojasta eksoottiselta. Yleensä kun sen ajan reissaamiseen kuului telttailua ja matkailuvaunussa asumista. 



Mutta ei tuo hotelliasuminen jäänyt päällimmäisenä mieleen. Eikä se, että lumi loisti poissaolollaan ja sen vuoksi joulupukki tuli helikopterilla. Eikä se, että sain joululahjaksi hienon view master –katselulaitteen ja kasan Disney-kuvakiekkoja. Parhaiten muistan meidän Oki-koiran.


Oki oli karkeakarvainen saksanseisoja, jonka isä hankki metsästyskoiraksi. Sinä jouluna Oki söi jotain sopimatonta, kuten koirilla on aina välillä tapana tehdä. Kun kävimme Okin kanssa kävelylenkillä ihmettelin, miksi se hankasi vähän väliä peräpäätään puuta vasten. Syy selvisi pian: Okilla oli lapamato. Muistan elävästi, miten sillä kävelyreissulla koiramme paskansi puolitoistametriä pitkän, valkoisen nauhan. Se oli pienen biologin mielestä aika coolia.




Kuvat: Pixabay

2 kommenttia: