Weired joulukalenteri 8. luukku: Koivu ja tähti

Ala-asteella pahinta oli esiintyminen. Kaikenlaiset koulunäytelmät, joulukuorot, kirjaesitelmät jne. oli yhtä painajaista. Kärsin niin ankarasta esiintymispelosta, että se lamaannutti meikäläisen täysin. Naama punoitti, ääni värisi, kädet tärisivät ja hiki virtasi. En edelleenkään ymmärrä miksi minun, tai kenenkään muunkaan kohtalotoverin, täytyi väkipakolla pitää esitelmiä luokan edessä. Jos podet esiintymispelkoa ei helpota pätkääkään, että seisot koululuokan edessä omien luokkatovereiden tarkkaillessa jokaista liikettäsi.

Eräs joulumuisto liittyy esiintymiseen. Olin viidennellä luokalla, kun opettaja määräsi minut lukemaan Sakari Topeliuksen joulusadun Koivu ja Tähti. Minkäs teit. Ei muuta kuin reippaasti luokan eteen ja iso satukirja hyppysiin. Tärinä alkoi välittömästi ja paheni sitä mukaa, kun tarina eteni.

Jossain vaiheessa huomasin lopettaneeni lukemisen. Seisoin luokan edessä kirja kädessä ja tuijotin eteeni. Koivua en nähnyt, mutta tähdet säkenöivät vinhaa silmissä. Opettaja havahtui tilanteeseen, otti kirjan kädestäni ja talutti minut luokan perälle. Rupesin lattialle selälleni, nostin jalat seinälle ja jäin siihen pötköttelemään. Huimaus haihtui hiljalleen samalla, kun opettaja luki sadun loppuun. Kumma kyllä kukaan luokkakaveri ei naljaillut tai kiusannut asiasta. Ilmeisesti kavereilla kävi mielessä, että sama kohtalo olisi voinut osua omalle kohdalle. 

Kuvat: Pixabay