Weired joulukalenteri 15. luukku: Patakakkonen

Sata vuotta sitten maailma oli mustavalkoinen ja ihmiset vilistivät kaduilla kuin Valentin Kononen parhaina päivinä. Katso vaikka Charlie Chaplin –leffoja. Minun lapsuudessa vauhti hidastui ja värit ilmestyivät elämään. Tosin telkkarissa maailma oli vielä osittain mustavalkoinen. Mutta kaikenlainen vilistäminen oli poissa ja asioita tehtiin tarkkaan harkiten, verkkaiseen tahtiin. Kaikilla oli töitä, koska saman työn tekemiseen tarvittiin monta duunaria. Toisin kuin tänään, kun yksi työntekijä tekee kolmen työt. 

Jostain tuli mieleen kaikkien kokkiohjelmien isoisä, 70-luvulla aloittanut Patakakkonen. Siinä kokit Veijo Vanamo ja Jaakko Kolmonen valmistivat ruokaa reaaliajassa ilman turhaa hoppuilua. Jokainen työvaihe näytettiin huolellisesti ja ruokaohjeet näkyivät kuvaruudussa. Masterchef –kisan tuomareilla olisi palanut hihat herrojen hitauden vuoksi.

Patakakkosessa on jotain äärimmäisen hellyttävää ja viatonta. Ei kilpailuhenkeä, kiirettä, draamaa eikä pudotustaistelua. Vain kaksi kokkia, jotka heittävät levollista läppää ruuanlaiton lomassa. Liian hidasta nykynuorisolle, tiedän. Allekirjoittaneelle nämä videoklipit ovat semmoinen nostalgiatrippi, että niitä katsoo hymy huulilla. 

Mutta on sitä 70-luvullakin ollut omat huolenaiheensa. Jouluisen Kalja ja lipeäkala -jakson alussa kokkikaksikko saapuu piilopirtille ja Vanamo huokaisee helpottuneena: ”Sinne jäi neonvalot ja stressikiireet ja liikennevalot…”