Harry Potter ja Viisaudenhammas

Otsikko on puoleksi totta. Tämä tarina kertoo viisaudenhampaan poistosta mutta ei liity mitenkään Harry Potteriin. Jos olet menossa hammaslääkäriin, lopeta lukeminen tähän. Jos uskot, että hammaslääketiede on edistynyt viimeisen kahdenkymmenenviiden vuoden aikana, ota riski ja jatka.

Elettiin kahdeksankymmentälukua ja olin vielä opiskelijapoika kauppaopistossa. Hammaslääkärin tarkastuksessa kävi ilmi, että molemmat viisaudenhampaani oli poistettava. Sain etukäteen reseptin kipulääkityksestä, joka piti aloittaa aamulla ennen operaatioon tuloa. Minä unohdin.

Kaikki meni puuduttamiseen asti normaalisti. Hammaslääkäri otti työkalunsa ja ryhtyi hommiin. Sitten kaikki muuttuikin epämiellyttäväksi. Hammas ei suostunut irtoamaan, vaikka mies repi ja nyhti sitä pihdeillään. Leuassani alkoi tuntua siltä, että se menisi sijoiltaan minä hetkenä hyvänsä. Kesken operaation minun piti yhkäistä pari kertaa, että sain hänet keskeyttämään.

- Käykö kipeästi?
- Ei, hutta mihutta tuntuu, että leuha menee hohta hijoiltaan.
- Hoitaja. Tuletko tänne.

Tohtori pyysi hoitajan taakseni ja ottamaan kiinni leuasta molemmilla käsillä. Hän painoi poskeani niin, ettei nivelet päässeet pompsahtamaan paikoiltaan. Sitten jatkettiin urakkaa. Kuulin hampaan rutinan, tunsin veren maun suussani ja paineen leuassa. Hammas ei antanut periksi.

Hammaslääkäri otti röntgenkuvat esille ja tutki niitä hetken. Sitten hän palasi ja tarttui poraan. Ennen poraamista mies selitti kuivan asiallisesti, että viisaudenhampaan juuret olivat ongenkoukun muotoiset ja kiinni leukaluussa niin, että hammas piti pilkkoa poralla. Ei muuta kuin kone käyntiin ja taas mentiin.

Kun hammas oli viimein pilkottu, palat irrotettu ja ien ommeltu kiinni, pääsin piinasta. Nousin ylös hammaslääkärituolilta ja huomasin, että valkoinen esiliina oli täynnä punaisia verenroiskeita. Näky oli todella karu. Sillä hetkellä ajattelin, että en varmasti tule enää poistattamaan toista hammasta.

- Ja toinen aika on sitten kahden viikon päästä. Poistetaan sitten samalla nämä tikit.

Eli ei auttanut kuin myöntyä. Lääkäri kysyi, olinko aloittanut kipulääkityksen aamulla. Valehtelin että olin. Hyvä juttu, hän tuumasi. Tämän käsittelyn jälkeen leuka voi olla vähän kipeä. Kun pääsin pois hoitohuoneesta, menin välittömästi vessaan ja tungin särkylääkkeen puudutettuun suuhun ja nielaisin sen veden ja... kaiken muun kanssa alas. Parin tunnin päästä tunto palasi ja olin aika hemmetin kipeänä koko illan.