Rapsutuksen orja

Pierren olisi pitänyt syntyä koiraksi. Hän rakasti sitä, kun joku rapsutti ja raapi hänen selkäänsä, korvan takaa, nenän juuresta tai mistä tahansa. Tätä sattui ymmärrettävistä syistä hyvin harvoin, mutta ne harvatkin kerrat olivat Pierren elämän kohokohtia.

Hän meni aamulla töihin lihakauppaan, kuten aina. Hän leikkeli ja viipaloi päivittäin satoja kiloja lihaa. Vaaleanpunaisia sianruhoja, lehmänruhoja ja lampaanruhoja. Hänen omakin ruhonsa muistutti lähinnä teurasporsaan pulleaa muotoa.

Oli heillä muutakin yhteistä porsaan kanssa, sillä Pierrekin röhki tyytyväisenä, jos joku kyhnytti häntä. Valitettavasti maailmassa oli harvoja ihmisiä, joille tuli mieleen ryhtyä rapsuttelemaan ventovierasta tai edes tuttua ihmistä. Tuskin kukaan ajatteli, että onpa siinä mukava kaulapoimu. Otanpa ja rapsutan sitä vähän. Ei, kukaan ei tajunnut Pierren mieltymystä, mutta yhtä kaikki hänellä oli kyllä konstinsa, vaikka yleensä ne johtivat hänet häpeällisiin tilanteisiin tai peräti sairaalaan.

Kerran hän sattui lukemaan miestenlehteä, jossa mainostettiin japanilaista selänraaputinta. Häpeissään hän leikkasi kupongin irti ja yön pimeydessä pudotti kirjeen vaivihkaa postilaatikkoon. Pari viikkoa myöhemmin myhäilevä posteljooni toi paketin, jonka kannessa keimaili alaston nainen uskomattomassa asennossa. Hän ei piitannut posteljoonista, outo mies kun oli, vaan otti paketin vastaan posket hehkuen. Sisällys käsitti tusinan verran metallivarsia ja akun, jonka kyljessä oli reikiä. Hän asensi "käsivarret" reikiin, löi virran päälle ja heittäytyi lattialle koneen käsiteltäväksi. Alkajaisiksi kone esittäytyi tulisen, 220 voltin karaisemalla kouralla, joka iski virran läpi koko kehon. Pierre pakeni alta kauhuissaan ja tunteja myöhemmin onnistui harhauttamaan koneen huitovat kädet ja katkaisemaan virran.

Hän ei lannistunut. Sähkömies ihmetteli aikansa, ennen kuin pääsi jyvälle, missä vika piili. Hän maadoitti koneen ja Pierre antoi koerapsuttaa itsensä. Kone pelasi kuin unelma. Pierre makasi autuaana kokolattiamatollaan ja vaipui nirvanaan.

Hän heräsi seuraavana aamuna ja ihmetteli, miksi kone oli lakannut toimimasta. Se ei ollut lakannut toimimasta. Hänen selkänsä oli niin tunnoton, ettei enää reagoinut teräskäsien kynsintään. Kauhuissaan Pierre totesi makaavansa suuren orvaskesi-kasan vieressä. Kone oli sananmukaisesti nylkenyt hänen selkänsä hitaasti mutta tuskattomasti. Kesti kuukausia, ennen kuin teho-osastolle kiidätetty Pierre saatiin kursittua kokoon, Niin suuren ihopinta-alan menetys maksoi hänelle melkein hengen. Ihoa siirrettiin takalistosta ja kiristettiin aina niskaan saakka. Tästä aiheutui monia vaikeuksia, joista tuskin vähäisin oli se, että hyt hänen peräaukkonsa sijaitsi ristiselässä. Oli hyvin kiusallista, että kaasun purkautuessa paidan selkämys lepatti huomiotaherättävästi.

Mikään kone ei korvaa ihmistä, päätti Pierre ja meni naimisiin. Hänen piti seuloa usean ehdokkaan joukosta juuri se oikea, joka ei katsonut oudosti, kun hän pyysi pientä raaputtelua. Vaimoksi suostui eräs iäkäs hieroja. Hän hieroi iltaisin Pierren selän rakoille, mikä tuotti puhdasta masokistista mielihyvää. Pierre oli onnellinen, eikä enää töihin mennessään kyhnyttänyt selkäänsä toimiston kaktukseen.

Pierre teki kuitenkin elämänsä virheen: hänellä oli suhde eksoottisen tarjoilijattaren kanssa, jolla oli mahtavan pitkät kynnet. Kun vaimo tuli illalla töistä aikaisemmin kuin yleensä, hän tavoitti Pierren suoraan rysän päältä. Tilanne keskeytyi valokatkaisijan napsahdukseen ja hämmästyneisiin huutoihin. Pierre meni aivan lukkoon, eikä keksinyt muuta sanottavaa kuin: Rapsuta minua. He erosivat heti seuraavana päivänä viraston auetessa.

Pierre sai tyytyä rapsuttelemaan itseään pitkän kepin varteen laitetulla koukulla. Mutta se ei ollut tarpeeksi hyvä. Hän kyhnytti selkäänsä kirjahyllyyn, kunnes puupinnan maali irtosi ja tarttui paidan selkämykseen. Hän hinkkasi itseään matolla, pyyhkeillä, huonekaluilla, käsillään, kaikella mahdollisella. Talonmies joutui muutaman kerran huomauttamaan hänelle, että kerrostalossa röhkiminen on kiellettyä klo 22.00 jälkeen. Pierre ei saanut nukuttua. Hän hermostui, äyski työntekijöilleen ja katkaisi toimiston kaktuksen. Hän meni hierojalle ja pyysi tätä käyttämään santapaperia hieromisessa. Elokuvateattereissa oli parasta se, että sai rauhassa kyhnyttää selkäänsä penkin selkämykseen takarivissä.

Raaputuksella oli sivu- ja haittavaikutuksensa. Pierren selkä oli aina arka ja hellä. Iho oli usein rakkojen ja känsien peitossa. Hänen kyntensä vaikuttivat naisellisen pitkiltä. Kanssaihmiset alkoivat pitämään häntä outona, kun hän vääntelehti hississä silmät muljahdellen ja röhkien. Tilanne kävi niin tukalaksi, että Pierre päätti mennä lääkäriin tai psykiatrille. Lääkäri oli lähempänä.

- Te haluatte mitä? Keski-ikäinen lääkäri ei ollut uskoa korviaan. Hän siirsi lukulasejaan niin, että vihreät silmät tuijottivat Pierreä sankojen yli.
-  Haluan lajinvaihdosleikkaukseen, Pierre toisti vakaalla äänellä ja kihnutti lähes huomaamatta takamustaan penkkiin.
- Mikä se on? Lääkäri kaaputti poskeaan mutta lopetti, kun huomasi oudon kiillon Pierren silmissä.
- Katsokaas, Pierre aloitti. - Minä haluaisin olla koira. Olen aina rakastanut rapsuttamista, mutta kun kukaan ei suostu rapsuttamaan ihmistä. Minun täytyy muuttua koiraksi. Joka päivä näen puistossa ihmisiä, jotka taluttelevat koiriaan ja pysähtyvät välillä puistonpenkille rapsuttamaan lemmikkiään korvanjuuresta. Te ette tajua, kuinka minä kärsin siitä näystä. Olen kateudesta sairas!
- Oletteko harkinnut psykiatrilla käyntiä, lääkäri vihjasi hienovaraisesti. - Tunnen erään hyvän psykiatrin, joka paransi erään hyvin pahasti häiriintyneen potilaan. Tämä luuli itseään radioksi.
- Mitä hän teki?
- Sulki radion.
- Minä kyllä aioin mennä psykiatrille, mutta te satuitte olemaan ensimmäisenä matkanvarrella.
Hetken lääkärin ajatuksissa kävi praktiikan siirtäminen kaupungin toiselle laidalle.
- Onko tällainen lajinvaihdosleikkaus mahdollinen? Olen kuullut, että ihmiset vaihtavat sukupuoltakin leikkausten avulla.
- Se nyt on vähän eri asia, lääkäri huudahti tuskastuneena. - Näissä tapauksissa leikkauksessa poistetaan vain...ne ja tehdään...se tai toisinpäin. Teidän tapauksessa pitäisi tehdä täydellinen muodonmuutos, eikä pelkkien pallien poisto. Koettakaa nyt ymmärtää, mitä te pyydätte. Koirana teidän täytyy kulkea nelinkontin, kuseksia lyhtypylväisiin, haukkua ohikulkijoita ja syödä koiranmakkaraa.
- Olen kyllä ottanut varjopuolet huomioon, mutta minusta leikkaus kuitenkin kannattaa edut huomioon ottaen.
- Entäpä, jos teille palkattaisiin vakituinen rapsuttaja, lääkäri yritti. - Meillä on eräs suljettu laitos, jossa on muitakin outoja viheltäjiä. Kyllä te menisitte aivan hyvin siinä seassa.

Pierre rupesi itkemään. Hän heittäytyi lattialle ja ulvoi surkeasti. Lääkäri rypisti hermostuksissaan yhden seinällä riippuvista diplomeistaan ja puri takinhihaansa.
- Hyvä on! Hyvä on. Lopettakaa tuo ulina, ennen kuin tänne lähetetään joku kennelistä.
Pierre pomppasi lattialta kuin kumiukko. - Te suostutte leikkaukseen?
- En herran jumala! Minä en suostu leikkaukseen, mutta suostun leikkaamaan teidät, lääkäri huudahti, eikä huomannut väärinkäsitystä. Pierre painui samantien ilmoittautumaan potilaaksi.

Koiraksi valittiin suuri bernhandilainen, koska perhoskoiran tai kiinanpalatsikoiran turkit olisivat saattaneet aiheuttaa vakavia hengitysvaikeuksia. Pierre nukutettiin, koira lopetettiin ja nyljettiin. Sitten turkis ommeltiin ja liimattiin kiinni niin tiukkaan, että siitä tuli käytännössä Pierren uusi iho. Leikkaus onnistui hyvin ja Pierren entinen iho lähetettiin lääketieteelliseen museoon täytettäväksi.

- Millainen on olonne?
Pierre kosketti leukaansa eikä aluksi tajunnut, kuinka hänen turpaansa oli kasvanut niin karmea parransänki.
- Te olette nyt koira, Pierre. Lienee paikallaan antaa teille uusi nimi.
Pierre haukahti iloisesti ja heilutti häntäänsä. Nimikysymyksestä syntyi iso kiista, kunnes hänet päätettiin ristiä Mustiksi. Eläinlääkäri väärensi hänelle hyvät sukupaperit ja sairaalaterapeutti koulutti hänet sisäsiistiksi. Jo parin viikon kuluttua hän osasi antaa tassua, noutaa keppejä ja uida vedessä lyhyitä matkoja. Koiraa tietenkin.

Tarinamme päättyy onnellisesti. Kuukautta myöhemmin Musti myytiin vanhalle eläkeläismummulle, joka rapsutteli häntä päivät pitkät. Musti röhki onnesta ja koetti olla irvistämättä päivittäisille Serti -annoksille. Kaiken kaikkiaan koiranelämä oli onnellinen, kunnes eräänä päivänä hän oli jo liian vanha ja lähetettiin eläinlääkärille lopetettavaksi. Sen pituinen se.